— Missä lapsikin on? sanoi hän Ingridiä tarkoittaen.
— Hän levittelee ullakolla kuivumaan kukkia ja ruohoja, joita aamupäivällä kokoilimme.
— Hm, jättäköön sen… huomiseksi.
Rouva meni.
Hetkistä myöhemmin kuului keveitä askelia. Sisään astui pirtin puolelta puolikasvuinen hoikka tyttö, kaksitoistavuotias. Tytöllä oli samanlainen sini- ja valkoraitainen pellavapalttinainen puku kuin rouvallakin. Vaikka se oli vanha, se oli puhdas ja hyvin silitetty ja uuteen poimutukseensa salasi puolilyhyt hame helmassa olevat parsimot.
Hän kantoi jotain esiliinan alla.
Pastorin kasvojen sävy ilmaisi lapsen lähestyessä syvää huolta, vaikkakin suu hymyili.
— Arvaapas mitä minulla on täällä kädessäni sinulle, isä?
— Kukkiako? Tunnen tuoksua.
— Ei, et arvannut.