Vaikka Ingridin mieli oli niin surun ja kauhun vallassa, hän huomasi, miten läheltä jokainen luoti kulki.
Nyt, kun ei enää kuulunut laukauksia, kohotti hän päätään. Venäläiset ovat jo jääneet kauaksi ja palaavat takaisin. Mutta äitiään ei Ingrid enää näe, tie on tehnyt käänteen ja varjostaa häneltä verissään makaavan äidin. Kodin katto vain näkyy enää, sekin jo peittyy metsän suojaan.
— Vappu, sanoo hän vähän ajan päästä, — Vappu, mikä tuo sakea savu on, se rupesi nyt juuri näkymään?
— No vai, ne ovat pistäneet tuleen kotisi, se on varma. Kiitä nyt
Jumalaa, että olet päässyt pois sieltä.
— Katso, liekki, huudahti Ingrid. Vappu kääntyi taaskin katsomaan.
Korkealle nousee lieska, se loistaa ja hehkuu syösten ilmaan tuhansittain kipinöitä. Nyt nousee toisestakin paikasta tulikokko harjalle, lietsoo siivillään ja ojentautuu edellistä kohden, molemmat lähenevät toisiaan kuin taisteluun ryntäisivät ja yhdistyvät yhdeksi suureksi tulipatsaaksi. Kuiva honkainen huone antaa hyvää ravintoa nälkäisille liekeille. Kohina, ryske ja rätinä kuuluu sieltä ja sakea savu nousee pilviä kohden. Ja Ingrid katselee hyytynein kasvoin kuinka hänen lapsuudenkotinsa palaa.
Mutta ruuna kiidättää heitä yhä kauemmas kamalalta näkymöltä.
Tuli sammuu viimein itsestään, syötyään kaiken sille kelpaavan. Tytöt eivät näe enää savuakaan, he ovat jo siksi kaukana. Ilta on lauhkea ja tyyni, aivankuin ilmattaret hiljaa tuudittaisivat luontoa nukkumaan. Muuan yksinäinen yölintu vain visertää.
* * * * *
Nähtyään, ettei siellä enää ollut mitään ottamista, venäläiset sytyttivät kappalaistalon palamaan ja lähtivät pois.