— Miten olet jaksanutkin, hyvä lapsi, työntää tuota raskasta astiaa.
— Olen levännyt aina väliin.
— Mutta minkävuoksi otitkaan sen vaivoiksesi pakomatkalle? Olisihan pussi ollut kevyempi. Vai eikö ollut?
Ingrid kertoi nyt ruukun historian ja minkä vuoksi hän ei sitä jätä.
Matka sujui nyt rattoisasti, hevosen juostessa ja heidän haastellessaan. Kun hevonen pysähtyy juodakseen tien vierellä virtaavasta purosta, hyppää Ingrid alas ja pesee kasvonsa purossa ja pyyhkii nenäliinaan, joka hänellä on taskussa. Hän oikoo kurttuista hamettaan, joka kastui Päijänteen ylitse kuljettaessa ja sai ruskeita raitoja helmaansa.
Juotuaan juoksee hevonen virkusti ja pian alkaa kaupunki näkyä.
— Minnekä sinä siellä menet sitten?
— En tiedä… Ehkäpä pääsen lapsenpiiaksi, kelle hyvänsä.
— Mutta kuulepas, sanoo ukko vähän mietittyään, — minulla kun on pormestarin luona käymistä, niin tule sinäkin kanssani sinne, se on hyvä herra puhutella, kukaties sillä on joku neuvo sinullekin.
— Kiitos! Kyllä minä tulen, jos olette niin hyvä, että otatte minut kanssanne.