— Menen ulos katsomaan, joko isäntä, joka minut tänne toi, pian lähtee pois, jotta saan sanoa hänelle hyvästit ja korjata kapineeni kärryiltä.
— Se on oikein lapsi, se on aina ensimmäinen tehtävä, kun matkalta tulee, että korjaa kapineensa, sanoi hän neuvoen.
— Oletko sinä kävellyt kasteessa? kysyi hän yhä Ingridin hametta silmäillen.
— En, olen kastunut Päijänteellä.
Ingrid oli mielissään, että nyt voi selittää asian.
— Päijänteellä! huudahti rouva. — Putositko sinä sitten veneestä?
— En. Mutta vene, jolla tulimme Vapun kanssa Päijänteen yli, vuoti niin että olimme uppoamaisillamme. Minä ajoin vettä pytyllä niin paljon kuin jaksoin, enkä kerinnyt hengenvaarassa vaatteitani suojella. Sitten oli Vapulla soutamisesta suuret rakot käsissä, ja minä olin niin väsynyt etten voinut hamettani itse vääntää, joten se on niin ruskeaksi kuivunut.
— Voi, lapsiraukka, kylläpä olet saanut paljon kokea. Tuossa on, hän osoitti kädellään, tästä ovesta, siellä on keittiö ja piikojen huone, nosta nyt siihen ensiksi kapineesi, siksi kun saamme nähdä, minne voimme ne sijoittaa. Minä sanon tytöille, että auttavat sinua.
Hän aikoi nousta.
— Kiitoksia, mutta kyllä ukko auttaa, joka minut toikin.