— Niin.
Ingrid seurasi pormestarinnaa hänen huoneeseensa. Tämä osoitti hänelle jakkaran.
— Kuinka vanha sinä olet?
— Kahdentoista vuoden.
— Eikö enempää? Olet niin pitkä jo etkä näytä niin lapselta enään.
Luulin sinun olevan kolmen- neljäntoista.
— Vanhempani ovat molemmat yli keskikoon… äitikin oli, lisäsi hän viivytellen.
Keittiössä oli Ingrid säpsähtänyt, kuullessaan sanat: "makasiinin nurkkaan." Hän ei ollut tullut ajatelleeksikaan, ettei ruukulla olisi tilaa siellä missä hän itsekin on. Hän istui alakuloisena ja mietti miten rohkenisi pyytää, ettei sitä vietäisi sinne lukkojen taakse.
— Kerro nyt kaikki minulle, oikein perinjuurin, kehotti rouva ystävällisesti. Haluaisin kuula vanhempiesi kohtalosta ja matkastasi.
Ingrid kertoi yksinkertaisesti ja lyhyesti kaikki ja rouva kuunteli häntä liikutettuna. Mutta kuullessaan, kuinka vaikea Ingridin matka oli ollut, varsinkin ruukun vuoksi, ei hän voinut kummastustaan salata.
— Mutta minkätähden, lapsikulta, rupesit laahaamaan tuota suurta saviastiaa muassasi, kun kerta olisit saanut sen pussiin vaihtaa? Etkö luullut, sanoi hän hieno hymy huulillaan, — Hämeenlinnassa ruukkuja olevan?