Hän ei vastannut mitään, vaan nieli kohoavat kyyneleensä ja tukahdutti huokauksensa. Osoitanko sillä kiittämättömyyttä, että haluaisin tietoja omaisistani? kysyi hän itseltään.
* * * * *
Mutta hän ymmärsi pian senkin, että häntä ei käsitetty, ja sen takia hän kävi umpimieliseksi. Hän ei ollenkaan koettanutkaan, kuten pormestarinna kehotti, voittaa suruaan, sillä sitä hän ei voinut tehdä, vaan hän koetti kätkeä sen syvälle sydämeensä, jottei kukaan sitä näkisi hänen kasvonilmeistäänkään. Hän tahtoi kyllä olla kasvatusäidille kuuliainen, mutta hän seurasi siinä ainoastaan sisäistä vaistomaista pelonsekaista tunnetta.
Iltaisin, kun hän oli lukenut rukouksensa ja makasi vuoteellaan, hän muisteli isän ja äidin sanoja yhä uudestaan ja uudestaan, jottei niitä koskaan mielestään unohtaisi. Ja silloin hän rohkeni päivällä häädetylle surulleenkin antaa vallan.
* * * * *
Talossa käyviin vieraisiin nähden teki Ingrid myöskin sen huomion, että jos joku heistä hänen läsnäollessaan teki jonkun kysymyksen hänen perheoloistaan, vastasi emäntä aina hänen puolestaan lyhyesti, että hän oli papintytär, hänen omaisensa olivat kuolleet, mutta että hän täällä oli kotonaan. Ja äkkiä keskeyttäen otti hän toisen puheenaiheen. Väliin taas Ingrid huomasi, että häneltä salaa tehtiin joku kuiskaava tiedonanto, häneen tähdättiin omituinen salakähmäinen silmäys, jota seurasi päänpudistus tai vähäinen ymmärrettävä nyökkäys, tai että hänet lähetettiin ulos jotain toimittamaan.
Luonnostaan ujona hän tuli vielä ujommaksi ja sulkeutuneemmaksi. Haava kyllä parani ulkoapäin, hymyily asettui huulille ja poskille palasi vieno keväinen puna, mutta suru pysyi kätkettynä sydämen sisimmässä sopukassa, kuin sinetillä lukossa jokaiselta vieraalta silmältä.
* * * * *
Lapset, varsinkin nuoremmat, sekä omat että heidän pikku vieraansa, kaikki ne pian rakastuivat Ingridiin. Jokainen heistä kaipasi hänen apuaan ja palvelustaan. Olihan hän itsekin vielä lapsi, vaikka hänellä samalla olikin kypsyneemmän ihmisen kokemukset. Hän poimi kukkia, sitoi seppeleitä ja teki nukkeja, pulskeita maalaisemäntiä tyttärineen, piikoineen niiden hienojen rouvien ja neitien joukkoon, joita opettajatar oli tehnyt, ja opetti heitä hoitamaan maalaista lastentaloutta. Ja kilpaa juoksemaan hän oli hyvä, osasi sivuuttaa isommat ja antaa pienempien ottaa hänet kiinni. Leskisillä ei häntä kukaan muu saanut kiinni kuin Kastor, jonka edessä hän turhaan teki mutkia. Mutta tämä olikin häntä pari vuotta vanhempi. Päivisin mainittu nuorukainen kävi lukemassa "maisterin" edessä, mutta iltasilla oli hänellä aikaa juosta. Ja lasten ilo oli silloin vasta täydellinen, kun Kastor-velikin oli joukossa ja juoksi kilpaa Ingridin kanssa.
* * * * *