Ei tosin erityisesti kaunis. Olihan Ingrid kauniimpiakin nähnyt. Eikä hän ollut juuri pitkäkään, he olivat miltei yhdenmittaiset, sen verran Kastor vain pitempi, että Ingrid toki hiukan sai nostaa katsettaan, katsoessaan häntä silmiin. Tahdonvoima puhui hänen teräsharmaista silmistään, jotka väliin säteilivät tulisina ja taaskin toisinaan kuvastelivat kylminä ja tyyninä ulkomaailmaa.
Ingrid eli yhä uudestaan tuon joulunajan. Kastor tuli silloin kotiin Ruotsista. Kuinka hän olikaan Ingridin nähdessään ihmetellyt, että tuo, hänen kolme vuotta sitten kotoa lähtiessään vielä mitättömän näköinen, hento ja kalvakka tyttö, joka oli kuin pää riipuksissa oleva kukan nuppu, nyt oli noin täydeksi ruusuksi auennut. Tämän kaiken hän tosin sanoi enemmän katseillaan kuin sanoillaan.
Ingrid tunsi selvästi, että nuo puhuvat silmät seurasivat häntä aina, milloin hän oli Kastorin läheisyydessä. Jos hän istui työnsä ääressä, tunsi hän tuon magneettisen katseen kutovan utusäkeistä verkkoa hänen ympärilleen, hän tunsi sen polttavan kasvojaan ja värisyttävän ruumistaan eikä hän uskaltanut nostaa katsettaan, vaan istui silmät työssä kiinni, kunnes jätti työnsä ja riensi pois, pian taas samaa tilaisuutta ikä voidakseen. Jos hän oli selinkin kääntyneenä, sanoi vaisto hänelle, milloin tuo samainen katse oli häneen imeytynyt. Ja entä vivahduksen Kastorin äänensoinnussa, nekin usein ilmaisivat paljon.
— Ingrid! Ei kukaan osannut lausua tätä nimeä niinkuin hän. Ei kukaan voinut yhdistää siihen sitä äänen vivahdusta, sitä tunteen virtausta, joka sävähti läpi koko hänen olemuksensa ihan sydämen sisimpään saakka.
Ja varsinkin sitten, kun hän oli puhunut. Oli sanonut:
— Ingrid, minä rakastan sinua! Ja sinä… Oi, älä vedä pois kättäsi, ei nyt. Kun jo aamulla varhain matkustan, niin meidän täytyy nyt puhua.
— Niin Ingrid! Sinä rakastat myöskin minua. Olen sen jo kauan tietänyt, tuntenut ja aavistanut. Eikö ole niin? Et voi tunteitasi minulta salata. Me olemme luodut toisillemme.
Uudestaan ja yhä uudestaan eli Ingrid muistossaan tämän hetken.
He olivat menneet, Kastor äidin ja sisarten kanssa, viettämään iltaa erään varakkaan kauppiaan perheeseen. Siellä hetken oltuaan oli Kastor muistanut, että hänen piti vielä käydä "maisterille" sanomassa jäähyväiset ja oli sitävarten lähtenyt sieltä ennenkuin toiset. Maisterin luona hän tosin oli käynyt, mutta ei ollenkaan viipynyt siellä, vaan rientänyt kotiin.
Ingrid puuhasi Silläaikaa Kastorin kirjokannen täyttämisessä. Tämä nelikulmainen, kuutiokyynärän kokoinen arkku, kukiteltuine ja hieman kuperin kansineen, oli jo miltei loppuun täytettynä kun Kastor astui sisään. Ingrid muisti niin elävästi, kuinka hän oli säpsähtänyt Kastorin tullessa ja huomatessaan, että he nyt olivat vallan kahden huoneessa, sillä viime aikoina oli hän huolellisesti koettanut karttaa sellaisia sattumia.