Kuten näette, oli kaikilla minun tietomiehilläni sammosta se käsitys, että se oli vakka, rasia eli lipas, miksi kielimurre sitä sitten nimittäneekin, ja että sillä tehtiin onnea. Tämä käsitys vakiintui minussakin alustapitäen, eivätkä oppineiden monet vastakkaiset todistelut ja arvelut ole sitä horjuttaneet.
Seuratessani ruotsinkielisistä sanomalehdistä kiistaa sampo-nimen alkuperästä ihmettelin suuresti, etteivät oppineet kielimiehet ja tutkijat huomanneet selitystä, joka oli luonnollisin ja läheisin: että sampomylly oli jonkinlainen rasia eli lipas kuten minulle oli jo lapsena selitetty. Sampo-kysymys askarteli aivoissani lakkaamatta, olihan aihe niin mielenkiintoinen. Sattui sitten pieni tapaus, joka antoi sille uutta virikettä.
Naapurimme Rosnell korjasi muutamana keväänä aitaa lähellä asuntoamme. Hän teki sen siten, että katkaisi vanhan aidan suoraan poikki, löi parin seipäitä aidanpään kylkeen ja aloitti siitä uuden siten, että aita tuli siltä kohdalta kaksinkertaiseksi. Tuollainen jatkos pinta-aidassa on verrattain harvinainen. Minä kummeksuin sitä, se rumensi mielestäni aitaa, joka muuten olisi tyydyttänyt silmääni. Kun isäni kesällä tuli pihanurmea niittämään, menin hänen luokseen ja sanoin:
— Isä, minkä vuoksi tuossa aidassa tuommoinen jatkos on?
— Siinä on sammas. Isä tikkusi viikatettaan.
— Mikä sammas? Luulin maassa olevan maanmittarin sampaan ja ajattelin, mitäpä se aitaan vaikuttaisi.
— Semmoinen jatkos sanotaan sampaaksi.
— Mutta minkä vuoksi siinä sammas on?
— Senvuoksi kun vakassakin on sammas.
— Vakassa? Missä siinä sammas on?