— Oikea ulosantaa, vasen vastaan ottaa. Kun tuuli kääntyy myötäpäivään, sanovat kalastajat, tulee pysyvä ilma, kun se vastapäivään kääntyy, niin se heittää pian takaisin ja sitten tulee myrsky ja sade.
Muutamia vuosia sitten — muistaakseni 1895 — juttelin edellämainitun Saara Villon tyttären, Maija Villon kanssa onnen tekemisestä. Saara Villo oli sangen omituinen, salaperäinen ja taika-uskoinen ja pelkäsi aina noitumista. Hänessä oli piintynyt usko haltioihin ja sen semmoisiin, hänestä oli kaikki tenhollista. — Kyllä maar onnea onkin tehty, olen minä siitä kuullut. Mutta en tiedä miten se tapahtui. Otin puheeksi haltiat. Sanoin väitettävän, että huoneellekin tulee haltia silloin kun hirsikerta lasketaan. — Niin sanotaan, vastasi hän, — ja kyllä maar sen ymmärtääkin, että se silloin jo tulee, kun kehä tulee eheäksi. Joka kehällä on haltia.
Onkos tuolla ratillakin haltia? sanoi talon emäntä osoittaen seinällä riippuvaa rattia. — On kyllä silläkin, vastasi Saara, — mutta se on vaan sitten semmoinen, kuin se on, ei suinkaan se suuri ole.
— Ei suinkaan sormuksen haltia sitten taida olla iso? sanoi emäntä kierittäin sormusta sormessaan, kyllä kai se on hyvin mitätön. — Ei se iso ole, mutta ei senvuoksi mitätön ole, ei niin pidä sanomankaan. En minä muun vihkisormuksen haltiaa tiedä, jos se niin mikään on, mutta vihkisormuksen, kyllä, kyllä se kumminkin joku on, koska se voi. — Mitä se voi? kysyi emäntä. — Voi se varjella vaimon, joka makaa lapsivuoteessa, ettei siihen pysty mitkään noitumiset taikka pahain ihmisten lähetykset. Sitä se voi, kun se on vihkimisellä pyhitetty. — Eikä niin hullua olekaan, joka tietää vähänkin enemmän kuin leipänsä palan, että lainasormuksella vihille menee, niinkuin kuuluu joku köyhä tekevän, mutta kyllä sen katua saa. Sormus käy ympäri koko ihmisen. — Koko ihmisen? — Niin, siitä kohdasta, missä se on, nim. sormesta. Sentähden se voi varjella koko ihmisen.
— Mutta eikös siinä pitäisi olla sammas myös?
— Kyllä maar siinä sammas onkin, vastasi Saara, — koska se on juoteltu päät yhteen. Ei sormusta valeta, kultasormusta. Taotaan se. Ja kuka sen tietää, kuinka ne takoo päät toisiinsa kiinni, kun se juotetaan. Kyllä se sampaan tekee sekin.
— Olen kuullut, sanoin asian jatkoksi, että kolmikulmaisella lautakorkallakin on haltia.
— On kyllä ja hyvä haltia onkin, ei se huono olekaan, sanoi Saara vakuuttavalla äänellä.
— Ei suinkaan se sentään niin hyvä ole, kuin huoneella on?
— On se parempikin — kun se vaan on oikein tehty.