Tuoreet kuusenhaot, joilla isäntä eilen illalla on reunustanut seinät penkkien alla ja siten peittänyt multipenkit, synnyttää huoneeseen raikkaan metsän tuoksun.
Emäntä on korjannut päivällisen tähteet ruokapöydältä kaappiin, siivonnut pöydän, pessyt tyhjät astiat ja asettanut ne akkunanpielessä olevalle hyllylaudalle. Hän on puuhannut ahkerasti "kirkkolaisten" mentyä, on lakaissut lattian ja ripotellut sille lauantaina valmiiksi riivittyä, hienoa ja tuoksuvaa katajanhakoa sekä asettanut vanhasta pellonkulmassa kasvavasta pihlajasta tuomiansa oksia pystyyn uunin eteen. Hän menee vielä ulos ja tuo pellonpientareelta kimpun köynnöskasveja käsivarrellaan. Niitä hän sovittaa kirjalaudalta riippumaan ruukun ylitse, jotta se siten saa uudinten takaa kurkistella. Ja kello saa myöskin soman kukkaseppeleen ympärilleen.
Nyt hän hymyilee itsekseen. Hän tietää miehensä katselevan tyytyväisenä ympärilleen, kun palaa ulkoa, jonne hän on mennyt pienelle kävelylle ja ottanut pikku Sannan kanssaan.
Jopa tulevatkin pihalla isä ja tytär tupaa kohti. Isä laulaa puolikovaa iloista säveltä ja tyttö lähtee juoksemaan edellä, kun näkee akkunassa äidin hymyilevät kasvot.
Eteisessä auttaa isä häntä kädestä taluttaen, sillä lapsella on jotain toisessa kädessään ja kiireissään voisi kompastua korkean kynnyksen yli astuessaan.
Hän katkaisee kesken sävelen, kumartaa päänsä matalan ovikamanan alitse astuessaan ja huudahtaa:
— Mutta sinähän osaat loihtia, Inkeri! Kun lähdin ulos, oli pirtti vallan kolkon ja ikävän näköinen, siivoton väen mentyä, ja sitävarten lähdinkin ulos raittiiseen ilmaan. Ja kun nyt pienen hetken kuluttua palaan takaisin, on tämä ihan juhlapuvussa. Voin sanoa, ettei kenenkään pirtti ole niin soman ja iloisen näköinen kuin meidän.
— Niin, Jumalalle kiitos, että meillä on hauska koti, vastasi Inkeri tyytyväisesti hymyillen.
Sanna, joka hitaasti tallustellen oli lähennyt äitiään, tarjosi nyt hänelle pientä kouraansa.
— Ota äiti, ota, huudahti hän iloisesti, — ota, ota.