Talvi oli suurin, vakavin askelin tehnyt tuloa. Joulu oli jo aivan ovella, mutta lukkarintuvassa ei sitä nyt odotettu ilojuhlana, vaan se oli murheelle pyhitetty.
Perheen isä ja tuki lepäsi maanpovessa.
Hän oli adventtiviikolla pahoin vilustunut ja saanut kovan kuumeen ja muutaman päivän kuluttua tuoni teki tuskista lopun.
Ainoa poika seisoi kyynelissä isän ruumiin vieressä. Ensi kerran koulusta kotiin palatessaan oli Gabriel orpo.
Ja nyt peitti kummun jo valkoinen puhdas lumi.
Tämä kuolemantapaus tuli Inkerillekin niin odottamatta. Hän suri miestään todellisella kaipauksella, sillä hän tunsi itsensä nyt niin turvattomaksi. Lukkarintalo, jota hän oli oppinut kotinaan rakastamaan, ei enää kauan tarjoisi hänelle tuttua liettänsä.
* * * * *
Hän vuokrasi lukkarintuvan jättäen itselleen erään mökin, joka asujan äskettäin kuoltua oli jäänyt autioksi. Mökki oli kirkonkylän laitapuolessa, kaupunkiin vievän tien varressa. Ahkerasti hän teki työtä, kehräsi, kutoi ja ompeli ja otti palkaksi mitä kullakin oli vara antaa, villoja, pellavia ja ruokatavaraa. Näin hän sai joskus parempaakin palkkaa kuin jos hän aina olisi sen rahana vaatinut.
Koko pitäjä kunnioitti tätä äitiä, joka rappeutuneessa savupirtissä teki hitaita käsitöitään poikansa ylläpidoksi, vaikka silmät kärsivätkin savusta ja heikosta valaistuksesta. Ja moni mies, joka ajoi kuormaansa kaupunkiin, poikkesi sisään kysymään: — Onko Kaaprielille mitään viemistä, kyllä se menee kuorman päällä? Ja olihan sitä aina jotain, sillä varat tulivat niin vähittäin kokoon ja äiti laittoi aina valmiiksi myttynsä siksi, kun joku kulkisi ohitse kaupunkiin. Monta äidin paistamaa pannukakkua sai poika siten syödäkseen.
Olivathan ne Inkerille ja hänen lapsilleen juhlahetkiä kaksinkertaisessa merkityksessä, kun he saivat yhdessä joulua viettää. Tytöt, paitsi vanhinta, joka oli jo naimisissa, erään uudistalon emäntänä omassa pitäjässä, olivat palveluksessa, taloudenhoitajina, etäällä toisistaan. He olivat uusiin koteihin astuessaan asettaneet ehdoksi, että saisivat viettää joulun äidin luona. Vanhan kansallisen tavan mukaan Inkeri lastensa iloksi levitti oljet lattialle. Gabriel sitä erityisesti tahtoi. — Ei muuten joululta tunnu, hän sanoi, — ellei ole joulupahnoja.