Hän astui kuvakaapin viereen myymäpöydän eteen seisomaan.
Minä nostin hyllyltä myymäpöydälle pienen laatikon ja aloin hänelle näyttää useammanlaisia neuloja. Niitä katsahti hän hätäisesti vähän, aina pistäen jonkun rusinan suuhunsa. Pian hän päätti ottaa erästä lajia halpoja neuloja.
— Mitä ne maksavat preivi?
— Kymmenen penniä.
— Eikö niitä kahdeksalla saa?
— Ei.
— Niin, teillä on määrähinnat, virnisti hän taaskin. — Pankaa ne tuohon tiskille ja lukekaa ne siinä, montako siinä preivissä on. Mutta odottakaa, minä katson tuleeko siellä kukaan, että osaisin tästä johonkin, kun ei niitä miehiä taida kuulua, jos ovat yötä…
Hän astui taaskin ikkunan luo, kurkisti ulos vähän, molemmin puolin, ja kuunteli.
— Ei ketään. Siellä on niin paljon luntakin. Kai tästä täytyy lähteä niitä akkoja puhuttelemaan.
Taaskin siirtyi hän entiselle paikalleen.