— Lukekaa nyt neulat!
— Niitä on viisikolmatta joka kirjeessä, ei niitä tarvitse lukea, ne myydään aina lukematta.
— Mutta en minä usko teitä, niistä on voitu ottaa pois, kyllä semmoista tehdään, ne pitää lukea.
— Olkaa hyvä ja lukekaa itse, niin tiedätte varmaan, sanoin minä; minua kyllästytti hänen käskevä komentonsa.
— Ei, ärjyi hän, — teidän ne pitää lukea, ei ole minun asiani niitä lukea, se on teidän tehtävänne, ja tuohon paikkaan, minä näen.
Hän heitti puhuessaan vihaisesti rusinatötterön myymäpöydälle ja löi kämmenellään siihen niin että kajahti.
— Noh, katsokaa nyt sitten, kun minä luen ne, vaikka ei minun sitä tarvitsisi tehdä, kun ne kerran ovat luetut, mutta olkoon menneeksi.
Tahdoin tehdä hänelle mieliksi, jotta hän ei niin ärjyisi minulle. Tuo rusinoita syövä rehevä renttu ei näyttänyt minusta juuri vaaralliselta, ainoastaan kiusalliselta.
— Minä seison suorassa enkä liiku paikaltani, te saatte lukea, ja jos ette lue oikein hyvin, niin se on teidän asianne, en minä siitä köyhdy, sanoi hän rehevästi laverrellen, — mutta minä tahdon vain rehtiä.
Taaskin tuntui minusta kuin olisi ollut jotakin epämiellyttävää teeskentelyä äänessä, jolla sanat sanottiin.