— Mutta saan minä ne maksaakin ja panna korjuuseen. Minä olen rehti mies, en minä halua ketään pettää. Minä olen hyvä mies, en minä ole mikään paha. Uskotteko sen?
Hän katsoi, teeskennellen hyvänlaiseksi, silmiään kääntäen ja ääntä mukaillen.
— Uskon mielelläni.
Hän alkoi lukea rahojaan myymäpöydälle, kymmenissä ja viisissä penneissä sekaisin, useampaan kertaan.
Kummastuin hänen tottumattomuuttaan rahojen lukemiseen. Tämä kuitenkin osoitti, ettei hän ollut kauan kulkenut mitään kauppaa. Sitä olin jo edeltäpäin epäillytkin, sillä hän näytti minusta kuin vankilasta karanneelta.
Aloin miettiä itsekseni, minkä vuoksi hän nyt juuri vasta tässä oli huomannut, että kuvakaappi tarvitsi uuden uutimen. Eikö tuo repale jo ennen olisi ollut lumppukasaan omansa? Ja saihan punapalttinaa joka puodista. Tämän oston hän mahtoi siis tehdä eksyttääkseen minua täälläolonsa oikeasta tarkoituksesta, osoittaakseen sillä, että hän ammatiltaan oli todellinen kuvakaappimies, joka edelleenkin aikoi kaappia kantaa. Kaappi näytti sitäpaitsi niin ikäkululta ja likaiselta, että kummastelin, mistä romu-ullakosta hän oli sen löytänyt. Otaksuin, ettei hän suinkaan ollut sitä kauan kuljettanut eikä varmaankaan aikoisi kuljettaa. Ajatukseni puin pian sanoihin.
— Ette suinkaan kauan tuo kaappi selässä ole käynyt?
Hänen silmissään näkyi kiukun leimaus, kun hän äkisti taaskin vilkaisi minuun.
— Mitä se teihin kuuluu? ärjäisi hän.
— Ei mitään, muuten vain kysyn.