— Minkä vuoksi sitä kysytte? Mistä sitä otaksutte?
— Ajattelin vain, että ette suinkaan te nuori, terve mies ole viitsinyt sitä kauan kuljettaa.
Vastaukseni näkyi tyydyttävän häntä. Hieman mietittyään hän vastasi:
— Syksystä asti.
En suinkaan uskonut, että hän niinkään kauan oli sitä kantanut. Paremmin uskoin, että se vasta oli ollut hänellä jonkun päivän. Oliko hän, tämä kaappi selässään, mitään puodinovea ennen vielä avannutkaan? Mistäpäin hän oli kotoisin, siitä en myöskään voinut hänen murteestaan saada tolkkua, sillä se oli semmoista sekakieltä, jossa ilmaisi vähän kutakin murretta. Sen vuoksi en ole koettanut sitä tarkasti mukaillakaan. Tietysti hän ryhtyi sellaista puhumaan ettei tulisi ilmi, mistä hän oli, mihin hänellä luultavasti oli pätevät syynsä. Kuitenkin pisti suupohjalainen väliin huomaamatta esiin jostakin sanasta, erittäinkin hänen kiivastuessaan, mutta silloin heti itä- tai länsisuomalainen jatkoi juttua.
— Mistäpäin olette kotoisin, jos saan luvan kysyä? sanoin.
— Mitä se teihin kuuluu, mist' m'nä olen? huudahti hän kiukkuisesti taaskin.
— Ei mitään, mutta kuulen vain, että olette pohjoisista päin, mutta ehkäpä ei aivan kaukaa, niin teki mieleni tietää olinko arvannut oikein.
Näin hänen katseestaan, että olin arvannut jotakuinkin paikalleen.
— Enhän mää pohjolaist' puhu.