— Ette, mutta kuulen minä sen kuitenkin.
— Niin minäkin kuulen että te olette Länsi-Suomesta. Hän nauroi.
— Niin olen.
Vähän taaskin mietittyään hän sanoi:
— Ilmajoelta minä olen, vaikka ei minun siitä tarvitse tiliä tehdä mistä olen, minulla on puhtaat kirjat.
Siihen tyydyin, vaikka luulinkin hänen pikemmin olevan jostakin muualta kuin mistä hän sanoi; ja "kirjojen" laita voi olla niin ja näin.
Hän näytti taaskin varsin levottomalta ja äkäiseltä, seisoi ja kuunteli oven puolella ja vetäytyi jälleen ikkunan luo kurkistamaan ulos. Käsitin, että hän pian ryhtyisi johonkin, ellen ennättäisi ennen häntä; sillä eipä hänkään saanut kauan hankkia, jos hän toimia aikoi.
Nyt rupesin hänen ulos kurkistellessaan pitämään peliä kasvoillani tuohon tyhjään huoneeseen, sillä minä seisoin oven kohdalla, vähän kauempana siitä. Katsoin hymyilevänä sinne, ravistin päätäni ja nyökkäsin vuoroin. Jossakin muussa tilaisuudessa olisi tämä ehkä saanut minut purskahtamaan nauruun, mutta nyt tein sitä pelko sydämessä, ettei se kenties onnistuisikaan, puhumattakaan siitä, että tämmöinen kuje oli minulle vastenmielinen. En katsonut ollenkaan ikkunaan päinkään, sillä hänen täytyi huomata minut selkänsä takana salakieltä puhumassa, jos kokeeni onnistuisi.
Hän kääntyikin nyt äkkiä ympäri.
Minä sävähdin ja katsoin sinnepäin. Sävähdykseni ei suinkaan ollut teeskenneltyä, mutta tässä se kyllä oli paikallaan.