— Tahi ehkä hän istuu ja paikkaa vaatteitaan.
— Totta hän joskus olisi laskenut sakset kädestään tahi sylkäissyt edes. Minulla on hyvät korvat. Ei siellä ketään ole.
— Mutta ehkäpä hän juuri onkin istunut kuuntelemassa teidän kovaa puhettanne.
— Mitä hän siitä kuuntelisi, kyllä maar puodeissa väliin kovaakin puhutaan? Hän alensi äänensä kuitenkin ja lisäsi: — Te vain koetatte eksyttää minua.
— Minä koputan niin saatte varman tiedon. Oikaisin taaskin kättäni sinne päin.
— Oletteko hullu, mitä minä sillä tiedolla? Älkää koskeko seinään, sanoi hän matalammin, — taikka…
— Taikka mitä?
— Mitä se teihin kuuluu? Te kyllä ymmärrätte. Tulkaa pois siitä tähän lähemmäksi, heti! Minä otan itse tiedon asiasta.
— En minä liiku paikaltani tästä.
— No, seisokaa paikallanne sitten ja älkää liikauttako jäsentäkään, kun minä kuuntelen.