— Mitä tuommoiset ovet ovat, mies kerran potkaisee, niin ne lentää auki? Ne ovat hyvin hataraa tekoakin, näette.
— Niinpä niinkin, mutta ei sitä tehdä hiljaa. Ja tässä porstuaan vievässä ovessa on luja haka. Minä panen sen jo kiinni.
— Antakaa olla, sanoin tyynesti, — joku voi tulla milloin tahansa ja ovi on haassa; teette tyhmästi, jos suljette sen.
— Minä suljen sen jos tahdon.
Hän astui oven luo ja pani sen hakaan.
— Mutta sisäänpyrkijä juoksee toisen oven taakse, kun minä huudan. Ovi on auki eteiseen. Ja voi siellä olla useampikin ihminen ulkona näin lauantai-iltana, vaikkei niitä ilman vuoksi tänne näe; on juuri kylpemisen aikakin naapurissa, aina joku on liikkeellä.
— Niin no, kyllä minä sen sitten hakaan saan; on pieni asia, milloin se tapahtuu.
Hän kuunteli ovella vähän ja aukaisi haan. Sitten hän astui lampun luo ja väänsi sydäntä alemmaksi.
— Antakaa lampun olla! huusin minä — näettekö, maalarin ikkunassa on taaskin ihmisiä, ne katsovat tänne? Ja eukon kahvi huomiseksi on vielä ostamatta, hänelle tulee kiire puotiin, kun kuulee jo suljettavan.
— Lapsia siellä on, eivät ne mitään huomaa.