Hän puhui nyt tyynesti ja näytti vähemmän ärtyiseltä ja päättävämmältä.
— Siinä on äiti ja yksi pojista.
— Eipä siinä äitiä ole, väitti hän, — ne ovat vähäisiä molemmat.
— Hän on pikkuinen ihminen; näettehän, ettei lapsella noin isoa palmikkoa ole kuin hänellä on pään päälle kierrettynä. Ja vilkas ihminen hän onkin, kyllä hän teidän liikkeenne sinne huomaa. Näettekö, hän nostaa päätään ja katsoo nyt varmaan juuri tänne? Vääntäkää heti tuli ylös!
— No, ei suinkaan hän siinä koko iltaa ole, sanoi mies, vääntäen ylös sydämen, — saan minä sen sittenkin alas. Mitä se siinä häärää, se akka?
— Hän pesee pöytää ja ikkunapenkkiä.
— Kello lyö kuusi jo heti, ei tässä ennätä kauan odotella, kyllä nyt jo saakin pyhäksi puodin sulkea.
Hän irrotti myymäpöydän ulkopuolista ikkunaluukkua seinästä ja alkoi sitä sulkea, siten että itse seisoi sen varjossa, ja työnsi sitä päin kuvakaappia, joka oli myymäpöydällä lähellä ikkunaa.
— Kuvakaappi näkyy maalarille, sanoin kylmästi, — ja jos suljette nyt ikkunan, näkevät he sen siinä ja tulevat juuri siitä arvailemaan, ettei täällä ole oikein asiat, kun näin aikaisin suljetaan ja kun tekin kaappinenne vielä olette täällä. Vaimo näkee sitäpaitsi kaappinne sivusta minut tässä ja tietää siis, etten minä sulje.
— Nähkööt, eivät he kumminkaan sitten enää sisään näe, kun luukut on suljettu.