Nähtävästi hän oli vieläkin kahden vaiheilla, mutta kääntyi kuitenkin myymäpöydän luukkua kohti, siitä rynnätäkseen.

Ovessa oli heleä-ääninen, iso tiuku, joka kuului läpi koko huonerivin ja ulos pihaan. Tämä laitos oli sentähden tehty, että koska tässä syrjäisessä paikassa väliin oli lomahetkiäkin, jolloin ei käynyt ostajia niinkuin tänäänkin — niin voi myyjä sulkea oven ja mennä sisähuoneisiin tai ulos, ja tiu'un helinästä saada tiedon, että oli ostajia oven takana. Ellei tiu'un ääni ulottunut, juoksi Juhon vaimo tai lapset sanomaan myyjälle.

Kulkurin nyt kääntyessä myymäpöydän luukkua kohti huusin äkkiä:

— Soittakaa kovaa!

— Mitä? huudahti hän ja pysähtyi vähän. — Mitä minä soitan?
Kulkunen rupesi heti kimakasti ja hätäisesti soimaan.

Mies hätkähti ja katsoi taaksensa ylös.

— No tulinen… kun en tuota nuoraa ole nähnyt. Mitä varten soittaa käskitte? Sanokaa!

— Sitä varten, että Juhon vaimo tulee heti tänne, kun soi, ja voin minä nyt antaa hänelle käskyn.

— Uskaltakaapa!

— Kuunnellaan.