— Noh, en minä mitään pahaa tarkoittanut. En minä ole mikään paha mies, sanoi hän, heitettyään silmäyksen ukkoon; — minä olen hyvä mies, minä, vaikka vähän kiivas.
— Antakaa nyt vain vaarille tavaraa, jatkoi hän toimeliaasti minuun kääntyen, — ei minulla kiire ole, jotta vaari kerkeää kotiin, kun on paha ilma.
— Mutta sanoitte äsken tullessanne olevan kiireen, vastasin minä, joka en suinkaan tahtonut ukkoa ensiksi pois päästää; — vaari on vain hyvä ja odottaa kunnes me lopetamme kauppamme.
— Kyllä minä odotan, sanoi ukko.
— Ei, teidän pitää antaa vaarille ensiksi, ärjäisi kulkuri kiivaasti.
— Mitä sinä huudat? virkahti ukko taaskin. — Pidä pienempää suuta.
— Suu kiinni, taikka, tiuskaisi edellinen luoden julman silmäyksen ukkoon.
Hän seisoi keskellä vähäistä lattiaa, kääntyi ja katsahti sokerilaatikkoa kohti josta kirvesvarsi pisti ulos, sitten hänen katseensa lensi minuun, joka seisoin edempänä myymäpöydän kulman kohdalla; hän näytti epäröivältä. Näin selvästi, että hänellä olisi ollut halu hyökätä meidän molempain kimppuun ja että hän juuri kuin punnitsi meidän yhdistettyjä voimiamme. Hän vetäytyi jo pari askelta lähemmäksi tuota mainittua laatikkoa, vaikka selin siihen.
— Kahvia varmaan ostatte, sitä jota ennenkin, sanoin ukolle ja astuin nopeasti sen laatikon luo, jossa parasta kahvia oli ja joka oli sokerilaatikon vieressä.
— Niin, kahvia, samaa vain, ja sokeria, puoli naulaa kumpaakin.