— Ettepä te punninnutkaan vaarille sokeria, vaan lykkäsitte kiinni laatikonkin, huudahti hän kummeksuen ja vihaisesti, pettyneen näköisenä.
— Lupasihan vaari odottaa niin kauan kuin te lopetatte ostoksenne.
— Mitä kureja ne on? Kun kerran aloititte vaarin kanssa kaupanteon, niin tehkää se loppuun asti, että hän pääsee kotiin; hänellä on pitkä matka ja muori odottaa kahvia. Mitä ihmistä tämmöisellä säällä täällä kiusaatte!
— Ei ikään odotakaan hän sitä niin kovin. Ei minulla pitkä matka ole, älä minua surkeile; en minä tässä kiusaannu, olen jo kylpenytkin. Eikä minulla kiirettä ole, kuten sanoinkin, antakaa hänelle vain ensiksi, joka ensiksi tullutkin on.
— Ei vaarin kiire ole matkan vuoksi, väitin minäkin — hän on melkein naapurista.
— Mutta minä teen paljon kauppaa, enkä ole vielä oikein alkanutkaan, ei vaari, vanha mies, täällä niin kauan viitsi olla. Minä teen suuria kauppoja.
— Noh, tee vain, kukapa sinua estää? Kyllä minä tässä voin katsella, kun suuriakin kauppoja tehdään, koska aikaa on.
— Mutta te häiritsette meitä kaupanteossa. Miksi ette osta mitä ostatte ja mene matkaanne?
— En minä sekaannu kenenkään kauppaan. Ja kylläpä tässä saa olla toinen niinkuin toinenkin.
— Mutta kun on tullut pimeä jo, niin en minä tänä iltana aio mihinkään enää mennäkään, jos minua menemään pyydätte; niin otan tässä talossa yösijani, tottapa se annetaan, sillä eihän matkustavaiselta saa yösijaa kieltää. Onpa täällä huoneita kyllä tässäkin talossa; minä otan eri huoneen, ha ha hah.