— Noh, mitä siinä vehkeilet? sanoi Jaskakin. — Kuka sinusta pilkkaa tekee. Näytä kaappisi heti, rahaa siitä tulee, tottapa sitä siksi kannat, ettäs sinä näytät.
Hän katsahti synkästi puhujaan ja laski kaapin taaskin myymäpöydälle.
— Mitä te tämmöistä viitsitte katsoa, sanoi hän katkerasti hymyillen minulle, — te käytte kaupungissa teatterissa, kyllä teillä parempaakin katsomista on.
Minusta tuntui kuin hän olisi vaatinut, että olisin säälinyt häntä, kun ryöstön aie ei ollut onnistunut.
— Minua huvittaa nyt, vastasin ainoastaan, — tänä iltana katsoa kaappiin.
Hän valmistautui näyttämään.
— Tulkaa nyt vaari, ensimmäiseksi minun kanssani katsomaan. Minä sijoittauduin oikeanpuoleiselle kurkistusreiälle, jolla puolella kaapin omistaja seisoi. Tätä katsahdin silmiin. En voinut estää hymyä huuliltani. Hän näkyi käsittävän, että kiusallakin asetuin sille puolelle.
— No, saapa tuohon nyt kerran katsoa, sanoi ukkokin hymyillen ja astui rinnalleni kuvakaappiin kurkistamaan.
Nyt alkoi kulkuri vääntää kaapin väännintä niin kovaa, että kuvat tanssivat tulista vauhtia ohitse.
— Ei kelpaa, huudahdin minä, — ei siinä mitään ehdi näkemään.
Vääntäkää hiljaa, ei kuvakaappia noin väännetä.