Minäkin kerroin eukon sanatulvan lomassa lyhyesti hänelle, minkämoinen vieras tuo kuvakaappimies oikeastaan oli ollut.
— No jo minä sitä ajattelin, vai oli se kumminkin semmoinen lyöppäri! Mutta ei se nyt päivittelemisestä parane, mietti eukko, — antakaa nyt minulle anteeksi: oikein minun täytyi tulla pyytämään, kun minä ymmärtämättömyydessäni sille kaikki asiat niin ilmoitin.
Mieleni ilostui näiden hyväin ihmisten huolehtimisesta minun suhteeni, ja tunsin kiitollisuutta heitä kohtaan.
* * * * *
Muutamia päiviä sen jälkeen tuli puotiin taaskin sama ukko, joka lauantai-iltanakin oli siellä.
Otin puheeksi saman illan tapahtumat. Kerroin alusta alkaen kuvakaappimiehen tulosta ja mitä sitten seurasi. Sanoin, kuinka häntä pelkäsin, kun odotin jonkun ihmisen tuloa ja kuinka kiitollinen olin ukolle hänen pontevasta esiintymisestään, pitäen häntä Jumalan lähettämänä hätääni.
— Kaipa se niin olikin, vastasi hän, — sillä en minä juuri aikonut lähteäkään tänne, kun oli niin paha ilma; eukkokin esteli ja sanoi: — mitäs sinne lähdet lumeen rämpimään, minä otan emännältä lainaksi vähän, onpa hän oma tyttäreni, kyllä hänellä on. — Olkoon sitten, minä sanoin, mutta samalla tuntui niin vaativalta, että kyllä nyt vain pitää mennä, ja tuli oikein kiire. Ja vielä kun olin lähtenyt talosta, niin pysähdyin ja ajattelin: — jos pyörrän takaisin, koska ei isompaakaan asiaa ole, mitä tämmöisellä ilmalla viitsiikään sinne pakotta umpea puhkoa! Mutta samalla oli taaskin niin vastahakoista palatakin, että ajattelin: — mennään nyt sitten vain, koska sitä pitää mennä. Ja kun tulin lähemmäksi, niin tuli sitä kiireempi, niin että hikeä pyyhiskelin, kun ehdin tänne. Mikäs se muu olikaan kuin Jumalan johdatus se? Ja kuulin minä jo teidän äänestänne porstuaan, ettei asiat olleet oikein. Minä olisin tullutkin toisen oven kautta, jos en siitä olisi päässyt sisään.
— Minä luulen, että se on joku vankilasta karannut; se oli niin arka ja pelkuri ja puhui aina puhtaista kirjoistaan.
— Kylläpä se herja jo linnan sisäpuolelta nähnyt oli, kyllä se sennäköinen oli. Ei se mikään selvä mies ollut asioissaan. Eikä se hullu ollut, vaikka ne luulivat, miehet. Kyllä sen näki, että sillä pahat nahassa oli.
— Pelkäsin teidän lähtevän, kun hän niin toimitti teille ensiksi kauppaa antamaan, mutta te käsititte tarkoitukseni, kun annoin nuuskaa ja kun en teille sokeria punninnut.