Näissä miettein hän metsäpolkua astuskellen lähestyi kotomäkeä, josta jo kuusien latvat uteliaina kurkistivat kesämekkoisen lehtimetsän ylitse. Hän oli jo melkein rauhoittunut, kun ehti korven perälle, talollensa. Mutta kun hän siinä astui pihaan, juolahti hänelle äkkiä uusi ajatus mieleen; hän ei mennytkään suoraan tupaan, vaan alas pihan sivussa olevaan puuvajaan ja veti oven kiinni perässään.

— Mitä kummia isä tuolla puuvajassa noin kauan tekee? arveli itsekseen Kaisa emäntä, joka seisoi ja kurkisteli ulos tuvan akkunasta. Näin minä sen tulevan kontti selässä. Joko hän nyt siellä saakka olisi ehtinyt käymään? Sepä nyt vasta lentoa oli. Eikä sitten tule sisälle tietoineen, vetipä ovenkin kiinni. Mitä se nyt on? Enhän nyt aaveita mahtanut nähdä päiväsydännä. — Kai tässä täytyy panna puuropata tulelle, kyllä maar sen nälkä on. Mikä hänen vielä tiesi tulevan, että olisi keittänyt näin varhain, aurinko vielä taivaanlaella.

Hän meni matalan takan luo, nosti padan haahloon kiukaan eteen, kaatoi siihen vettä sangosta ja työnsi reppänän auki, iski tulta, sytytti tervaksiin padan alle ja lisäsi kuivia puunoksia nurkasta, niin että pian remahti hyvä roihu padan ympärillä. Sitten hän otti tyhjän tanotuokkosen kiukaanlavalta käsivarrelleen ja aitan avaimen peräseinältä käteensä ja meni jauhoja noutamaan aitasta.

Pekka asettui heti puuvajan oven suljettuaan ovipielessä olevasta seinäraosta kurkistamaan ulos. Eikä hänen kauan tähystellä tarvinnut, ennenkuin hän mielestään näki jotakin punaista välkähtävän pihan keskikohdalla ilmassa.

— Etteikö hän, pirun 'punainen lintu' ole minua seurannut tänne, sanoi hän hiljaa. Ja samalla hän näki selvästi, miten se laskeutui alas kuin punainen tilkku tuvan harjalle ja istuutui reppänän ääreen.

— Vai niin, siinäkös näytettiin, kun ruman nimeä mainitsin, tuumaili Pekka. — Niin, kyllähän tuo on lintu, ja punainen myöskin. Olisipa minulla täällä nyt jousi, mutta jopa kai se auttaisi, eipä tuo lie ammuttavissa, tuollainen otus, meni häntä ampumaan. Kas, kuin on korea, pahus! Ja tuossa se nyt istuu, ruma, ja vääntelee niskojaan, katselee sivuttain kuin kana ja kuuntelee pää väärässä jokapuolelle. Ähäh, vai siinäs vainoot, salaa hiivit ihmisten asunnoille, tipahdat alas savureiästä. Mutta kyllä minä kuitenkin olen sinua ovelampi, kun kerran tiedän aikeesi. Mene vain tupaan, kyllä minä sinusta vielä urakan otan.

Jopa on lähtenyt eukkokin ikkunalta. Eipä taida kauan viipyä ennenkuin rupeaa savu käymään sieltä. Kait se minut äkkäsi, kun pihaan tulin.

— Joko avattiin reppänä tuvassa, koska linnun siipi letkahti? Kas vain taaskin! Hei pojat, nyt se sukelsi tupaan! Lähden tästä minäkin heti. — No, eukko menee aittaan jauhoja noutamaan. Ja odottaisi siksi, kun se palaa sieltä. Asuuko 'punainen' nyt yksin pirtissä sen aikaa.

Pekka isäntä odotti kunnes hänen vaimonsa ehti mennä sisään aitasta jauhoineen. Sitten lähti hänkin tupaan.

— Keitätkö puuroa? kysyi hän ovesta sisään astuessaan, ettei eukko ehtisi mitään kysymystä tehdä, vaan hän itse voisi puhelua johtaa. Minun onkin kelpo lailla nälkä, ja täytyy sitä vahvistaa itseänsä tässä matkaa varten; ei suinkaan sitä rattailla keittoa saa, huono tie vain kolkuttaa tyhjää vatsaa.