— Seiso nyt tässä, sanoi Kalle pappilan pihaan ehdittyä, — minä menen vielä sisään kuulemaan ehtiikö se nyt, en minä kuullut oikein, tai mihinkä menemme odottamaan.
Tiina seisoi sateesta välittämättä, vaikka satoi kuin tulta olisi taivaasta sammutettu, ja valmistautui, Kallen epämääräistä tietoa ajatuksissaan seuraten, pitempään odotukseen, mutta samalla tuli Kalle puolijuoksua takaisin.
— Tule nyt joutuin, sanoi hän hätäisesti, — sillä kirkkoherra seisoo siellä jo kirja kädessä ja odottaa.
Samalla hän tarttui morsiantaan käteen ja veti häntä mukanaan.
Tiina, joka tästä kiireestä joutui varsin ymmälle, astui pitkiä askelia niin että vanhan virttyneen punaisen alushameen märät liepeet löivät ympäri säärien. Mikä siinä pöykkärässä kerkesi muistamaan, että musta hame vielä oli vyötäisille käärittynä.
Kalle vei Tiinan, joka tuskin ehti niiata, reippaasti vihkituolin eteen ja laskeutui polvilleen vetäen Tiinan mukanaan. Oli tuo vähän ennenaikaista polvistumista, sillä tapana on, että siinä hetki seisoalta kuunnellaan papin lukua, mutta eihän sitä tietysti ole kiellettykään, että koko ajankin polvillaan on. Sentähden pappikaan, säälien heidän tunteitaan — että tuommoisena hetkenä olisivat erehtyneet — ei ottanut heitä oikaistakseen, vaan aloitti lukemisen. Kaikki meni niinkuin pitikin, molemmat vastasivat myöntämällä papin kysymykseen, tahtoivatko he ottaa toisensa. Mutta kun tultiin sanoihin: — minä otan sinut —, niin tuli pieni erehdys, sillä Kalle, joka luuli papin epäilevän ja uudistavan kysymystään, sanoi vakuuttavalla äänellä useita kertoja: Juu otan, juu otan —.
Tässä täytyin nyt morsiamen tulla avuksi. Hän tiuskasi huutaen Kallelle korvaan: — Älä sano: — juu otan, vaan sano perässä niinkuin kirkkoherrakin sanoo: — minä otan sinut —
Sitten kaikki meni hyvin loppuun asti.
Kun morsiuspari oli noussut pystyyn ja onnittelukin oli tapahtunut, lähtivät he majataloonsa astumaan.
Siellä riisui Tiinakin pois märän palttoon yltään. Mutta nytpä vasta seurasikin hämmästys, kun hän huomasi, että tuo musta hame kappoineen, joka oli hänen ylpeytensä, olikin ollut myötäänsä ylöskäärittynä.