— Olipa se kumminkin päällä, sanoi hän, — vaikkei sitä näkynyt, mitä se sitten tietäisi?
— Niin, oli toki se päällä kumminkin, mietti Tiinakin tyydytettynä. Sitten he lähtivät matkaan toiselle kirkolle, missä tyttäretkin olivat.
Ja siellä pidettiin häät, eikä nyrkin kokoiset, kuten sanotaan, vaan "rymylihäät" oikein, niinkuin tytärtenkin, vaikka en minä siellä ollut mutta korvakuulojansa se koirakin haukkuu.
III.
HÄN TIESI ENEMMÄN KUIN MUUT
Kertomus vuoden 1808 vaiheilta.
1.
Olen kuullut vanhoilta neuvon: kun olet matkalla ja istut levähtämään tien viereen ja sitten taas kokoat tavarasi lähteäksesi jatkamaan matkaasi niin älä lähde taaksesi katsomatta, sillä sitä on moni mies katunut. On selvää, että matkustaja on jalkamies; kukapa menisikään vaunuissa ajavia neuvomaan! Minkätähden tämä neuvo on annettu? Sentähden että matkamieheltä saattaa jäädä rasat kannolle tai virsut kiven kylkeen, jos hän lähtee taakseen silmäilemättä. Taakseenkatsominen onkin siis aina oikeutettua, paitsi jos hengen kaupalla paetaan kuten Lootin emäntä: meidän on siis hyvä poimia jätetyltäkin mättäältä unohdettuja puolukoita. Tarkoitan, ystäväni, että siirtyisimme taaskin hetkiseksi takaisin väistyneen vuosisadan aamuhetkille, aikaan, jonka Runeberg on runoissaan ikuistanut, aikaan, jolloin Suomi yhdistettiin Venäjään eli kuten kansa sanoo "ryssä tuli maahan". On vielä monta vanhusta, jotka eivät tiedä suuriakaan vuosiluvuista, vaan antavat tapahtumille omat sattuvat nimityksensä. Sotakertomuksia ei minulla kuitenkaan ole tiedossa, vaan otan puheeksi eräitä pikkuseikkoja ja arkitapauksia siltä ajalta.
Vappu, tämän pienen kertoelmamme päähenkilö, oli uljas nainen, kasvultaan kultaista keskikokoa. Kun Jaakko hänet ensi kerran näki Tampereen markkinoilla, oli hän punaposkinen, sievä tyttö tummanharmaine säteilevine silmineen. Siellä toisten tyttöjen joukossa hän heilahteli kuin kultalukko helminauhassa. Omakutoinen tummansininen villahame, jota koristivat punaiset raidat ja keltaiset ja mustat vinotäplät, oli alireunasta käännetty sileästi laskettuna yli vasemman olan "onnea ottamaan"; siitä se riippui viistoon yli selän alas kuin pohdin. Hameen pitikin siihen aikaan olla suoraan leikattu ja niin leveä, että se pääsi vapaasti riippumaan oikealta lonkalta alas, kun se vedettiin yli vasemman olan, mutta sen leveämpi ei se myöskään saanut olla. Tällainen oli kansannaisten kuosi siihen aikaan. Mutta heitä syytettiin samalla, että he ottivat muka siten onnea. Ja sen syytöksen tähden olikin tuo tapa jo häviämässä. Moni nainen kulki kuitenkin ivasta välittämättä yhä edelleen "hame kehänä" ja niihin kuului Vappukin.
Immen hymy ja huoleton, vähän yltiöpäinen katse sanoi kuitenkin, että hän samalla näytteli toista vielä loistavammanväristä hametta, joka valahti näkyviin päällimmäisen alta. Ja jos sitten onnikin tulisi samalla, niin sitä parempi.