— Me odotamme pappia, vastasi eukko nauraen.
— Pappia!
— Pappia ja sulhasta, pappia ja sulhasta, rallattaa hän.
— Tulkaa nyt pian tuonne tupaan, siellä saatte ruokaa, onhan teidän nälkä, sanon.
— Nälkäkö? Hi, hi, hih, eikö nyt ole häät?
Minä puristan vähän nuorempaa, joka havahtuu torkuksistaan, ja uudistan kehotukseni hänelle.
— Mennään häätupaan, sanoo eukko, — pappia odottamaan.
— Ei nyt häät ole, vastaa toinen ja nousee ylös. — Mitä tuo äitiparka nyt taaskin hourii niin kovin? Oi voi, käydään nyt sisään. Hän ravistelee itseään, vilunväristyksissä.
Minä autan eukkoa jaloille. He hoipertelevat perässäni. Eukko ei tiedä paljoa siitä mitä tapahtuu, mutta seuraa perässä.
He ovat syöneet velliä, ovat nukkuneet lattialla, ovat juoneet kupin kahviakin ja taas levänneet, sitten vielä kerran syöneet vähän velliä On iltapuoli. Vanhempi nainen istuu ja itkee ja kiittelee Jumalaa. Hän on nyt oikein tointunut houreistaan, mutta heikkous tekee hänet vielä puolisokeaksi. Kiitettyään lähtevät he taas mierontietä jatkamaan.