— En minä anna teidän kuolla siihen, sanoin siis.
— Mikä on? Eikö tässä saa kuolla?
— Ei. Sika tuossa tulee ja puree jalkanne. Ja tässä tuulee kovin kylmästi. Nouskaa nyt.
— Mikä sika? Purkoon, tulkoon… En minä nouse. Menkää pois.
— Älkää ruvetko nukkumaan. Minä revin teitä, ja revin kovemmin, jos ette nouse heti, sanoin jyrkästi. — En minä lähde pois.
Oli kuin nämä sanani olisivat saaneet hereille hänen uupuneet voimansa. Hän kiepahti istumaan ja sammuvilla silmillään, jossa hulluuden tuli vastikään leimahti, tirkisti minuun.
— Kuka te olette… hullu ihminen? sanoi hän katkerasti. — Antakaa minun — kuolla — rauhassa!
— En. Nouskaa ylös nyt ja tulkaa syömään, sanoin ja otin häntä kädestä vetääkseni häntä ylös.
— En minä voi. Mitä minusta tahdotte? Antakaa minun olla. Hän repäisi tuskaisesti kätensä irti ja aikoi taaskin laskeutua makuulle.
— Ette saa panna maata, sanoin minä, estäen häntä kädelläni. Teidän täytyy nyt nousta ja tulla minun kanssani. Puhuin hyvin vakavasti.