Minä mietin vähän ennenkuin vastasin ja anoin Herralta ymmärrystä antaakseni oikean vastauksen.
— Te ette vastaa! Minä näen, ettette ole mitään käskyä saanut
Jumalalta tulla minua auttamaan.
Hänen äänensä oli syvästi surullinen ja hän painui läjään.
— Ei, ei, te olette väärässä! Minä ainoastaan mietin, miten sen teille sanoisin. Mitään suoranaista käskyä teidän suhteenne minulla ei ole, eikä voikaan olla, sillä minäkin elän uskosta. Ja kuitenkin minä olen varma siitä, että Hän lähetti minut teidän luoksenne sinne kedolle.
Sitten kerroin hänelle koko tapauksen, kuinka olin ollut saattomatkalla ja kuinka tulkitsematon tunne vaati minua ainoastaan kuuntelemaan ääntä kedolta ja viimein sinne juoksemaan. Ja että se sama tunne nyt vaatii minua hänelle puhumaankin.
Hän kuunteli minua tarkasti.
— Jos olisitte sanonut, että Hän käski… olisin minä niin hyvin voinut uskoa, että Hän teidät lähetti, sanoi hän alakuloisesti. — Miksi ette sanonut?
— En minä valehtele. Enkä minä tahtoisikaan, että teidän uskonne Jumalan rakkauteen olisi semmoiselle hengenilmoitukselle perustettu, sillä ne voivat pettää, vaan minä soisin teidän käsittävän sen Hänen sanastansa. Muuten se ei kestä koettelemusten myrskyjä.
— Kyllä kai se niin onkin, sanoi hän huoaten. — Koska pyhä on?
— Ylihuomenna.