Hän kävi meillä vielä joitakuita kertoja, sillä ja toisella viikolla. Sitten en nähnyt häntä muutamaan päivään ja luulinpa hänen jo lähteneen seuduiltamme. Mieleni oli vähän haikea, kun ajattelin, että hän oli lähtenyt hyvästiä sanomatta. Se ei ollut minusta kaunista.
Mutta eräänä päivänä hän tulikin. Hän oli jo vähän voimistunut. Jalat olivat kuitenkin vielä melkein yhtä ajettuneet, eikä kasvoissakaan juuri näkynyt toipumista. Katse oli sentään jo vähän voimakkaampi, ja nyt vasta huomasin, että hänellä oli kauniit harmaat silmät. Niinikään oli tuo tuhanharmaa väri kasvoissa muuttunut vähän miedommaksi kalpeudeksi.
Minä nuhtelin häntä siitä, ettei hän viime päivinä ollut käynyt meillä, ja sanoin luulleeni hänen lähteneen pois seudulta.
— Kuinka te voittekaan luulla, että minä olisin lähtenyt teitä kiittämättä ja hyvästiä jättämättä! huudahti hän. — Vaikka en minä ikinä osaa teitä niin kiittää kuin minun pitäisi. Mahdotonta minun olisi ollut lähteä teille hyvästiä sanomatta. Ja sitä tulinkin nyt sanomaan. Hänen äänensä soi niin syvänä ja surullisena. Vähän karaistuaan sitä hän jatkoi: — Kyydin saan kotipitäjään. Minä kävin toissapäivänä siitä papille puhumassa ja hän lupasi heti toimittaa sen.
— Vai lähdette jo! Ei tänään, varmaankaan?
— Tänään, heti! Hevonen ei ollut vielä valjaissa, kun lähdin tänne.
Se tulee sieltä talosta, kyyti.
— Mutta minkätähden ette ole näinä viime päivinä tullut?
— En minä tahtonut tulla kun tämän ainoan, viimeisen kerran enää. Minä olen sen nähnyt, kuinka te olette säästänyt pieniä varojaanne minulle ja muille, että tuskin itse olette aina saanut maistaakaan keittoanne, kun on niin monia pyytämässä.
Mies kertoi saaneensa kirkkoherralta markan ja vähän evästäkin ja toivoi, että hänet kyllä otetaan vastaan kotipitäjässä siinä paikassa, jossa hän oli palvellut ja työssä ollut. Enkä minä olisi lähtenytkään sieltä tännepäin, mutta luulin saavani täällä parempaa työansiota, kun siellä pohjoisissa on niin heikkoa. Mutta ei täällä ollut sen parempaa, ja sitten tulin kipeäksi. Mutta kyllä kai se sentään tämäkin matka on minulle hyväksi ollut, en muutoin olisi kukaties tullut Jumalaani tuntemaankaan.
Minä etsin hänelle muistoksi pienen evankeelisen kirjasen, josta hän sydämellisesti kiitti.