Sillävälin puuhasivat naiset illallista: rieskaleipää, tuoreita kaloja ja puuroa.
Kun illallinen oli syöty, aloitti vanha Jan Petteri tuon kauniin, vanhan virren: — Jesus ystävän on paras, johon Gabriel kauniilla, täyteläisellä barytoni-äänellään heti yhtyi ja pian koko seurue liikutettuna lauloi.
Matkustajamme ripustivat nyt vaatteensa oven puoleen kuivumaan. Siinä oli emäntäkin toimessa, auttamassa ja neuvomassa, ettei vaatteita saanut vääntää, muuten ne kuivuisivat kurttuisiksi.
Isoa vahinkoa ei matkustajillemme sentään tullut tuossa haaksirikossa, koska he kaikki pelastivat nahkalaukkunsa, ne kun hihnasta riippuivat heidän kaulassaan. Gadolin tietysti suurimman vahingon kärsi, menettäessään sänkyvaatteensa. Eväänsäkin he kaikki hukkasivat. Nyt oltiin väsyksissä päivän vaivoista ja mentiin levolle. Puhtaat raidit oli levitetty vuoteille ylisiin sänkyihin. Toisessa makasi pappi, toisessa ylioppilaat. Ja pian oli uni sulkenut kaikkien silmät.
3.
— Mistä tuulee? kysyi Gabriel aamulla isännältä, joka hänen herätessään tuli ulkoa, — luuletteko, Jansson, että pääsemme mantereelle tänään?
— Tuuli on kääntynyt itäkoilliseksi, ihan vastaiseksi teille, sitä paitsi puhaltaa nyt niin vahvasti, ettei ole ajattelemistakaan vesille näin aukeasta paikasta tähän vuodenaikaan, eikä minulla nyt ole edes isoa venettäkään, kun jaala makaa tuolla ulkona.
— Mahtaako se tulla aivan hylyksi?
— Hylky se varmaankin on, sanoi Jansson tyynesti.
— Teille tuli iso vahinko.