2:ksi Minä tosiaankin iloitsen, että h:ra provasti Perander, vaikka jätti talollisen Sinkkosen vaimon ripittämättä kuolemaan, pääsi rankaisematta. Koska minä kärsin hänen vääryyksistään, olivatpa ne todellisia tai minun semmoisiksi luulemiani, uskalsin, ehkä myöskin hartaan uskon innon yllyttämänä, ilmoittaa tämän asian. Kaksi vuotinen lainkäyttöaika rikoksen kanteelliseksi saattamiseksi, joka ei ole sakolla pääsemätön, armahti h:ra provastin. Vaikka minä monen muun kanssa kaikessa tapauksessa katsoin tämän h:ra provastin laiminlyömisen jumalattomaksi ja siveydettömäksi, sillä pyhä velvollisuus käskee pappismiestä, palkkansa keräyksestä huolimatta, antamaan kuolevalle lohdutusta, jota saapi kalliin Vapahtajamme ruumiin ja veren jakamisella, niin oli kuitenkin paha ajatus kaukana minusta. Minun pitäisi seurata Vapahtajan esimerkkiä ja korkeaa oppia, joka ei milloinkaan toivonut kenellekään pahaa, kaikkein vähimmän vihollisillensa. Elköön h:ra provasti vasta hairahtuko näin tärkeässä asiassa, kuin tämä, on ja on oleva minun sydämellinen ja hyvää tarkoittava toivoni.

3:ksi Niinkuin tuomio osoittaa, on minua syytetty vitsomalla koettaneen saada erästä poikaa tunnustamaan näpistelemistään — ja sentähden määrätty vankeuteen. Sum judicatus, Deus de omnibus supremo die judicet (Minä olen tuomittu, Jumala tuomitkoon kaikista viimeisenä päivänä). Ei koskaan ole minun tarkoitukseni siinä ollut tehdä semmoista julmuutta, joka ansaitsisi valtiovalan rikoksen nimen; ei minun luonnollinen taipumukseni eikä siveellinen ja uskonnollinen mielialani sallisi semmoista tehdäkseni. Asianhaarat, todistukset, minun yksinkertaiset ja koukkuilemattomat selitykseni antakoot asialle minkä muodon tahansa. Mutta minun nuoren ja muuten kokemattoman tuomarini tuomio, jota tehtäessä on ehkä kiukkuisesta mielestä seurattu enemmän lain kuollutta kirjainta, kuin rikoksen todellista määrää ja laatua, huomattanee ylioikeuksien tarkemmissa tutkinnoissa, joihin minä olen vedonnut. Mutta jos kohtalonani olisikin marttyrin kruunu, kärsin todellisen viattomuuden ja minun sydämellisen uskonnon harrastukseni, hyveiden ja hyväin tapain uhrin, ja tahdon iloisesti antautua kohtalooni, vaikka olisinkin vakuutettu h:ra provasti Peranderin keksimillänsä ja vastoin asianomaisten tahtoa tekemillänsä kanteilla koreasti kostaneen niitä pieniä vikoja, joita olen tehnyt hänelle puhtaasta hyväntahtoisuudesta Jumalan seurakunnan iankaikkiseksi autuudeksi. Monta helläsydämistä ja hyvänsuopaa ihmistä on ainakin säälivä minua ja minun onnetonta perhettäni, jossa on rakastettu vaimo ja neljä pientä ja turvatonta lasta. Sillä välillä ja siksi, kun asia on asianomaisella seudulla ennätetty ajaa, olen minä parhaastaan elänyt yksityisten hyväin ihmisten välityksellä.

4:ksi H:ra provasti Peranderin oma myötäseuraava todistus osoittaa talollisen Heikki Tuhkusen, joka yleisesti tunnettiin korkeimmassa määrässä renttumaiseksi ja hillitsemättömäksi elämässänsä ei ainoastaan kotona, vaan monessa yleisessä tilaisuudessa, niinkuin lukukinkerillä y.m., olleen tavoin tai toisin suljettuna Herran ehtoolliselta. Semmoisesta syystä ja tietämättäni varapastori Kekoni-vainaan tietämättömyydessään, Tuhkusen ehtoolliselta sulkemisesta, kirjoittaneen hänet ehtoollisvierasten joukkoon, ilmoitin minä hänelle merkillä ja matalalla äänellä, ett'ei hän valituksessa olleessa tilaisuudessa tulisi ehtoollisen nautintoon. Minä sanoin: rakkaani, ei ole sinulle luvallista tulla Jumalan pöytään, jota kieltoa Tuhkunen myös totteli. Tutkinnot setvittävät koko asian luotettavaisesti. Ei mitään julkista kirkkorauhattomuutta, niinkuin parjaajani tahtovat väittää, ole täten tehty. Minä olen ainoastaan suurimmassa hyväntahtoisuudessani tahtonut johdattaa syntistä parannuksen tielle.

Viimeseksi saan minä Kaarlo Kolehmaisen ehtoollisetta kuolemisen johdosta puolustuksekseni luetella, mitä minä jo niin hyvin pispantarkastuksessa kuin kihlakunnan oikeudessakin olen vakuuttanut, että hänen järkensä käyttäminen oli niin heikkoutunut äkkipikaisilla hourauksen puuskauksilla, jotten katsonut soveliaaksi jakaa hänelle ehtoollista. Hän oli polvillansa, pyysi vettä muiden kaivoista, sanoi itsellänsä oleman viinanassakan, joka painoi hänen kylkeänsä y.m., joita tutkistelemispöytäkirjoissa, minä en ymmärrä mistä syystä, vaikka vierasmiehet todistivat, ei ole mainittu. Yhtähyvin on osa todistajista kirjoitettuna, jotka ovat kertoneet hänen hourailemisestansa. Minä olin kummallisessa asemassa. Jos minä olisin hänet ripittänyt, niin vastustajieni olisi sopinut katsoa tätä anteeksi antamattomaksi viaksi, kun olisin hullulle ja sekaantuneelle tuhlannut ja siten väärinkäyttänyt kalliita armokeinoja. Nyt en sitä tehnyt — on kuitenkin vika vielä suurempi. O ambae Pharisaeorum leges! (molemmat Farisealaisten lait). Mielelläni matkustin tälle ripitysretkelle ja mielelläni olisin tahtonut ripittää tätä sairasta, niinkuin siellä viivyinkin ja nuotikkailla jumalisten virsien laulannalla koetin saada heikkoa sekaannuksesta tointumaan (sillä minä useilla ja melkein yksinään tässä pitäjässä toimittamillani ripitysretkillä kokemuksesta usein havaitsin tämän onnistuneen, samoin kuin Davidille, kun hän harpullaan sai Saulin tuntoihinsa). Niinmuodoin ei Kolehmainen jäänyt laiskuudesta, pahantahtoisuudesta eikä huolimattomuudesta ripittämättä. Jos olen yksinkertaisuudessani rikkonut, niin kärsin sen rangaistuksen, jonka hyvä tahtoni hänen autuudestaan on ansainnut.

Lopuksi en saata olla muistuttamatta, että yleinen mieli on parhaastaan tehnyt minun onnettomuuteni. Enemmän innokkaana, kuin pahana, enemmän yksinkertaisena, kuin kavalana, olen minä opettanut Jumalan seurakunnalle meidän kalliin oppimme pyhiä ohjeita. Minä uskon jokaiselle puolueettomalle saattavani puolustaa oppini ja tarkoituksieni puhtautta. Vakaasti saatan vakuuttaa aikomuksenani olleen, niin hyvin sanankuulioitteni siveellisen sivistyksen, kuin myös suuremman tiedon Jumalan sanassa. Jos olen rikkonut seuratessani aikamme evangeliumiseurain, joissa on kunnianarvoisia miehiä, yleisiä opetuksia, ja siten saavuttanut maailmanmielisten vihan, halveksimisen ja pahansuonnin, niin toivon suurimmassa nöyryydessä valistuneitten esimiesteni antavan minulle suosionsa, kun minulla on oikein, ja samalla lempeällä sääliväisyydellä oikaisevan minua, kun minä rikon. Tosi on, että minä enemmän liiallisesta hartaudesta hyvään asiaan, kuin uppiniskaisuudesta ja vastusteluhalusta, olen loukannut esimiestäni h:ra provasti Peranderia, jonka (älköön tästä pahastuko) minä tunnossani näin kovin kylmäksi ja haluttomaksi pyhän kutsumisensa toimittamisessa. Mutta kun ei ole minun asiani oikaista häntä, niin rukoilen Teidän kauttanne h:ra provastilta, jota olen loukannut, sääliväistä anteeksi antamusta. Vaikka ne monet ihmiset, jotka viimisessä pispantarkastuksessa osittain sentähden, kun minä heitä jonkun kerran rikoksistansa nuhtelin, osittain kevytmielisyydestä, seuraten joukkoa, joka huusi: ristiin naulitse! ristiin naulitse! ehkä myöskin muutamien pahansuopain kehoittamina valittivat suullisesti ja antoivat minusta perättömiä herjauskirjoja ja niissä luettelivat tapauksia, jotka eivät milloinkaan ole tapahtuneet, eivätkä koskaan ole aikoneet, koettaneet, uskaltaneet tai saattaneet todistaa niitä, jätän minä kuitenkin siksensä. Onni, etteivät ne, jotka pitävät minun rukousten-pitämistäni salaisina uskonnon menoina (eleysin mysterioina) ole syyttäneet minua itseäni karkeimmasta pahanteosta. Moite on yhtäkaikki moite ja tarvitsee laillista todistusta ennen, kun sitä saattaa uskoa. Kuitenkin on tämä piristynyt liitto saattanut herättää Teissä ja pispan-tarkastuksessa olleissa kunnioitettavissa esimiehissä nurjaa mieltä minua kohtaan. Iloisesti halusin niinmuodoin kunnioitettavalla käskyllä saapuvani, mitä välemmin sitä parempi, virantoimitukseen Porvoosen, jossa minä toivoin saada oikeuttaa suhdettani, saavuttamalla esimiesten hyvää ajatusta, ja etenkin päästäkseni siltä seudulta, jossa olen kärsinyt kovimmat vainot, vaikka ehkä moni vainoojistani on Pietarin tavalla katunut. Mutta tämänkin toiveeni ovat seuraukset kihlakunnan oikeuden kovasta ja onnettomasta päätöksestä toistaiseksi minulta riistäneet. Onnettomuuteni tunne voittaa kaiken ymmärrykseni; mutta vakuutettuna, että, oikein eroittaen törkeät rikokset pienemmistä ja todet valheista, annatte minulle semmoisen turvan, jota ihmiselliset ja valistuneet esimiehet ovat velvolliset osoittamaan sorretulle alammaiselle ja kansalaiselle, lopetan minä tämän puolustuskirjani syvimmällä nöyryydellä.

H. Renqvist.

11. Pispalle tohtori Juhana Molander'ille elokuun 2 pv. 1823.

Hänen Keisarilliselle Majesteetillensa olen nähnyt velvollisuudekseni alammaisuudessa ilmoittaa, mitä h:ra tohtori ja pispa on tahtonut antaa minulle tietää niistä eri pitäjissä Savossa ja Karjalassa, mutta etenkin Iisalmen ja Liperin pitäjissä pidetyistä kokouksista, joissa suuri joukko ihmisiä heränneitten nimellä antautui hartausharjoituksiin, jotka tunnettuna monin puolin poikkeavaisiksi totisen kristillisyyden käskyistä ja evangelis-Lutherilaisen kirkon tavoista, ynnä sopimattomasta vaikutuksesta kokouksessa olleitten mielialaan, elämään ja käytökseen, niin hyvin tämän suhteen kuin myös aikain, jolloin kokouksia pidettiin sekä mitä niissä ja niiden yhteydessä tapahtui, havaittiin oleman mietittävää laatua, jottei niitä pitäisi jättää huomaamatta.

Kun asian Hänen Keisarilliselle Majesteetillensa esittelin, oli Hänen Majesteettinsa tutkiessansa siinä ilmoitettua, nähnyt sen olevan huolestuttavan, että hänen alamaisensa edellä sanotulla seudulla olivat pitäneet uskontoharjoituksia, jotka, eroten muun seurakunnan jumalanpalveluksesta ja ollen kovin poikkeavaiset siitä, tuottivat semmoisen eripuraisuuden hallitsevassa kirkossa, jotta siitä on myöskin pelättävä epäjärjestystä yhteiskunnallisessa keskuudessa; mutta kun Hänen Keisarillinen Majesteettinsa on nähnyt suuren varovaisuuden olevan alussa tarpeellisen eksyneitten oikaisemisessa, niin on Hänen Majesteettinsa armossa tahtonut, että hallituksen huoli tässä asiassa on rajoitettava ainoastaan auttamaan seudun papistoa tilaisuuteen häiritsemättä toimittamaan kutsumustansa ja opettamaan eksyneitä Lutherilaisen kirkon uskontunnustuksessa niin, ettei, kuten on tapahtunut, siinä mikään määrän opin harrastaja, saatuansa suurenlaisen luottamuksen, häiritsisi sitä vaikutuksellansa.

Ja koska armovuoden-saarnaaja Henrik Renqvist on vaikuttanut eräässä osassa Liperin pitäjäläisiä mielenhaluttomuutta pitäjän papistolle ja heidän opettamillensa kristinopin tiedoille, sekä ne hänen eri kokoushuoneessa määräämänsä jumalisuusharjoitukset ovat synnyttäneet omituisen seurakunnan, jota hän on koettanut kaikella ahkeruudella aina enemmin ja enemmin laajentaa; niin on Hänen Keisarillinen Majesteettinsa armossa tahtonut käskeä h:ra tohtoria ja pispaa sekä kunnioitettavaa Porvoon konsistorioa peräyttämään Renqvistin määräystä armovuoden-saarnaajaksi Liperiin, heti eroittamaan hänet sieltä, sekä antamaan hänelle toisen viran, jonka Hänen Keisarillinen Majesteettinsa tahtoo määrätä Porvoon kaupunkiin, jotta h:ra tohtori ja pispa sekä konsistorio olisi tilaisuudessa tarkkaavaisuudella katsoa tämän pappismiehen käytöstä ja tekoja, sekä alussa soveliaalla tavalla saattaa oikaista, jos siinä joskus huomattaisiin ajattelemattomuutta ja rikosta. Jos nykyään Porvoossa ei olisi avoinna semmoista palkallista virkaa, johonka Renqvistin saattaisi määrätä tai asettaa, on hänen Keisarillinen Majesteettinsa armollinen tahto, että siksi, kun semmoinen virka jääpi avonaiseksi, joku papillinen toimi Porvoossa hänelle katsottaisiin sopivalla palkalla, jonka h:ra tohtori ja pispa sekä konsistorio saapi määrätä ja joka Hänen Keisarillisen Majesteettinsa omassa käytännössä olevasta vararahastosta on maksettava. Muutoin tahtoo Hänen Keisarillinen Majesteettinsa h:ra tohtorin ja pispan vakaisesti nuhtelemaan pappismies Renqvistiä heti hänen Porvooseen tultuansa kysymyksessä olemasta virkavelvollisuutta vastaan sotivasta menettelemisestä, kuin myös sen ohessa muistuttamaan häntä vasta välttämään semmoisia vikoja, jos tahtoo päästä laillisesta rangaistuksesta. Samoin käsketään armossa h:ra tohtoria ja pispaa sekä konsistorioa papistolla niissä pitäjissä, joissa on kysymyksessä olevia jumalisuusharjoituksia kuultu, varoituttaa sopivilla kuvauksilla Jumalan sanasta ja kaikella helleydellä eksytettyjä tästä lähtien paremmin huomaamaan niitä opetuksia, joita papisto jakaa, pysymään ainoastaan oikeassa uskonopissa ja yhteisissä maassa säädetyissä uskonnon-harjoituksissa, sekä hiljaisessa ja totiselle kristitylle arvollisessa vaelluksessa.