Kornelius Rahmn.
19. Samalta 26 p. heinäk. 1825.
Kaikkein rakkahin veli! Kirjeesi 7 p:ltä heinäkuuta olen oikein saanut. Tieto semmoisestaki terveydestäsi ihastutti meitä kaikkia, kun ei se sinua estä työskentelemästä ja vaikuttamasta Herran työssä mahdollisten asianhaarain mukaan. Kirjeesi niille kahdelle ystävälle, joille sinä useasti sanotusta kirjasta kirjoitit, ovat myöskin tulleet perille ja hekin käskevät sanoa sinulle hyvin rakkaita terveisiä. Muutamat syyt ovat estäneet heitä antamasta siitä kirjasta sinulle selkeää vastausta. Ja, sinulla ei ole enää odotettavana kirjaa eikä vastausta. Älä koskaan enää kirjoita siitä asiasta. Se painos, joka siitä tehtiin muutamia vuosia sitte erään yksityisen kustannuksella, on nyt aivan loppuun mennyt, eikä sitä enää koskaan uudisteta. Eräällä toisella yksityisellä henkilöllä, joka asui Raamattuhuoneessa, oli niitä omasta puolestansa kaupaksi, ja koko asialla ei ollut mitään yhteyttä Raamattupuodin kanssa, niinkuin sinä sitä kutsut. Siinä ei koskaan ole ollut muuta, kuin Raamatuita ja Uusia Testamenttia kaupaksi; kaikki muut eivät kuulu laitoksen tarkoitukseen, eikä niitä siis saata sieltä odottaa, eikä pidä etsiä.
Kirjeestäsi näen, ettei asia kihlakunnan oikeudessa ole vielä päättynyt. Se on ihmisellisesti tuomiten ja puhuen ikävä seikka. Me emme kuitenkaan uskalla napista siitä, vaikka me yhtä hyvin, kuin luultavasti sinäkin, mielellämme näkisimme asian jo hyvin päätetyksi. Sillä ken saattaa tietää, minkä tähden Herra on hyväksi nähnyt antaa sinulle tätä kärsimistä. Epäilemättä se ei ole ollut hyödyttä sisälliselle ihmisellesi. Ja kun kaikki se hyöty on voitettu, mitä sillä on voitettava, niin pääsetkin sinä varmaan vapaaksi tämmöisestä vaikeasta kärsimisestä. Kuitenkin on eräs pyytänyt minua kysymään: jos sinulla on mitään toivoa saada asia pian päätetyksi? — — —
Se on vaikuttanut suuren mielihyvän kaikissa täkäläisissä Jumalaa rakastavissa sieluissa, jotka ovat saaneet kuulla siitä, että sinä pian saatat antaa neljä ilmoittamaasi korkea-aatteista kirjaa ilmestyä päivän valoon ja tulla yhteisen kansan käsiin. Antakoon Herra tähän siunauksensa ja sanansa taivaan kasteena pehmittää ihmisten sydämet ja valmistaa niitä vastaan ottamaan pyhästä Raamatusta elämän sanaa, mikä on elävä siemen, joka yksin voipi tehdä meidät osallisiksi Jumalan luonnosta, jolloin me pakenemme maailman katoavaisia himoja! Todistukseksi siitä osan otosta, jota täällä vilpittömimmät sydämet osoittavat tämmöiselle hankkeelle, olen saanut toimekseni tässä lähettää sinulle 200 ruplaa pankkoseteliä painokustannusten suorittamiseksi, jottet sinä tarvitse käyttää omia väljiä tulojasi, etkä joutua suurenlaiseen velkaan. Tämä on uusi todistus taivaallisen Isän ja Herramme Jesuksen sydäntä taivuttavasta voimasta, jonka minäkin tiedän antavan uskollesi uutta voimaa ja kehoitusta pysyväisyyteen ja hyvää kulkuasi jatkamaan loppuun asti.
Minä nyt otan puheeksi sen tärkeän pykälän kirjeessäsi, joka minua kaikkein enimmän huvittaa. Sinä puhut ajattelevasi itsesi ja maailman kieltämistä ja valppautta päästäksesi sen likempään yhteyteen, joka sieluasi rakastaa ja rakkauden yhteyteen hänen kanssansa täydellisemmin, kuin ennen. Sinä valitat hitauttasi ja sanot jättäneesi terveysveden juonnan, ettei mielettömäin ihmisten seura kokonaan estäisi sinua aikeestasi. Yhtä täydellisesti kuin hyväksyn päätöksesi, yhtä sydämellisesti toivon onnea sinun aikeellesi tunkeutua taivaan valtakuntaan ja vaikka itsessäsi aina heikkona, kuitenkin Kristuksen armosta väkevänä ja voimakkaana saartaa sitä luoksesi. Mietiskellessäni ja ajatellessani lausuntoasi, syttyy minussa sydämellinen halu päästäkseni sellaiseksi, kuin minun pitäisi olla. Minä kyllä jotenkin tiedän kuinka laitani pitäisi olla — mutta mikä minä olen? Kun toisinaan ajattelen useasti kurittaneeni, muistuttaneeni, opettaneeni ja kehoittaneeni muita ja katson itseäni, niin vapisen; sillä minä muistan sanat: kenelle paljo on annettu, häneltä paljo vaaditaankin. Ihmeellistä kuitenkin, että minä olen havainnut omat muille lausutut sanani ja puheeni olevan salaman säteinä omassa sielussani ja pakottajana heittämään sitä, mitä muissa soimasin, mutta samalta huomasin olevani siihen voimaton. Ei mikään paremmin ja pontevammin vakuuta meitä sydämemme synkeästä turmeluksesta, kuin hitaus rakkautta rakastamaan. Se on jotakin aivan luonnotonta, ettei rakasteta. Täällä ei ole ketään ihmistä, joka ei rakasta ja tahdo itseänsä rakastettavan. Mutta minkätähden ei tahdota rakastaa Jesusta, joka ensin on meitä rakastanut? Minkätähden ainoasti tämä käypi hitaasti, kun muutoin rakkaus vanhempiin, lapsiin, vaimoon, ystäviin, hyväntekiöihin y.m. on helppo asia, joka sujuu itsestänsä. Oi, kuinka syvälle olemme vajonneet Aatamin lankeamisella! Ja olemmepa sittemmin varsin syvälle itsemme vajottaneet lihallisuutemme tyydyttämisellä! — Kuitenkin olkoon Jumalalle ylistys hänen sanomattomista lahjoistansa! Armon, avun, pelastuksen, elämän, valon, ojennuksen, voiman olemme saaneet Jesuksen Kristuksen ansiolla. Sentähden saattoikin apostoli antaa tämän kehoituksen: iloitkaat aina Herrassa; ja taas minä sanon: iloitkaat! Fil. 4: 4.
Maailma ja maailman omaisuudet ovat petolliset, ja mitä paremmin opimme tuntemaan niitten tyhjyyttä ja arvottomuutta, sitä paremmin ja helpommin käy myöskin niitten kieltäminen, etenkin kun jo olemme saaneet maistaa Herraa, kuinka makea ja suloinen hän on. Alinomainen rukouksissa seurusteleminen Herran kanssa ja pyhän ehtoollisen ahkera nauttiminen ovat kaksi arvokasta välikappaletta maun saamiseksi hänestä. Raamatun lukeminen tutkimalla, ikäänkuin Herran silmäin edessä, antaa ihmeellisen voiman ja heräyksen. Parin värsynkin hyvästi ajatteleminen, kun niitten annetaan olla leipäpalana taskussa syötäväksi päivän pitkään, olen havainnut kelvolliseksi välikappaleeksi pitämään oikeassa mielialassa. Silloin saattaa tehdä paljon vähällä vaivalla. Tämä on suuri taito ja syvä salaisuus, jota useammat eivät käsitä. Tässäkin saamme kuitenkin havaita, ettei saatana anna asian edistyä häiritsemättä. Hän antaa meidän pelästykseksemme kuulla ärjymistänsä. Kuitenkin pelastaa Herra jumaliset kiusauksista. Pelastukoot sinä, minä ja meidän omaisemme ja kaikki lähellä ja kaukana pahasta!
Kornelius Rahmn.
20. Samalta 16 p. elokuuta 1825.
Sydämestä rakastettu veljeni Kristuksessa! Sinun viimisen tervetulleen kirjeesi 3 p:ltä tätä kuuta olen oikein saanut ja siitä sinua sydämellisesti kiitän. Sen sisältö saattoi minun hyvin iloiseksi, kun minä siitä huomasin lähetetyt rahat tulleen sinulle ja Jumalan työn Suomalaisten sieluissa edistymän ja meidän Herramme Jesuksen valtakunnan ja lunastettujen piirin levenemisen olevan odotettavana sinun maanmiesten kesken. Mitä sinä neiti Gripenberg'istä kirjoitat, nimittäin, että hän on oikealla evangelisella tiellä, mutta samalla hyvin tunnokas, näyttää osoittavan, että sinä katsot paljoa tunnokkaisuutta semmoiseksi, joka ei aina ole olemassa evangelisella tiellä, eikä siihen kuulu. Se ei koskaan saata olla tarkoituksesi, vaan pikemmin ajatuksiesi väärin ilmoittaminen. Sillä mitä evangelisemmaksi sielu käy, veliseni, sitä tunnokkaammaksikin se käy. Se kuuluukin Fil. 2: 12 laittakaat pelvolla ja vapistuksella, että autuaiksi tulisitte. Autuaaksi tekevä, elävä ja vaikuttava usko Herraan Jesukseen, palava rakkaus häneen ja Hengen pantti pelastuspäiväksi ovat suuria ja kalliita armolahjoja; ja kyllä semmoinen sielu on hyvin siunattu, ja se onkin alkanut iankaikkisen elämän täällä alhaalla, ken on saanut osan näistä lahjoista. Mutta mitä arvollisempi kalleus on, sitä enemmän pelätään vahingoittaa tai hävittää sitä. Mitä autuaammalta tuntuu rakkauden yhteydessä ja osallisuudessa oleminen, sitä enemmän peloittaa sen katkeaminen ja vahingoittuminen. Katso, tästä pelosta ja vapistuksesta tulee tunnokkaisuus, joka ei koskaan käy liian suureksi. Kristillisyys ilman tunnokkaisuutta on epäiltävä. Minä tiedän täällä olevan erään kristityiden lajin, joka kovin paljon vastustaa, mitä he kutsuvat lailliseksi olemukseksi. Tämä onkin jotakin varsin toista, kuin tunnokkaisuus, joka kuuluu evangeliseen olemukseen. Se, joka uskoo Herraan Jesukseen ja palaa rakkaudesta häneen, on jo uskon vanhurskauttama, ja niin ei ole nyt yhtään kadotusta niissä, jotka ovat Jesuksessa Kristuksessa, eikä vaella lihan, vaan Hengen jälkeen. Rom. 8: l. He ovat vapautetut lain uhkauksesta, rangaistuksesta ja tuomiosta, mutta eivät sen pitämisestä ja siitä huolimisesta. Sillä heitä on kutsuttu vaeltamaan Jesuksen jälkiä, niinkuin hän vaelsi? Mutta kuinka hän vaelsi? Hän täytti lain. Sinun tahtosi, Jumalani, teen minä mielelläni; ja sinun lakisi on sydämessäni, Ps. 40: 9. Tämä oli hänen sanansa: Koko lain pääsumma on rakkaus, ja Jesuksen elämä on kuva sen rakkauden täytättämisestä. Kristuksen rakkaus pakottaa niitä, jotka häntä rakastavat. Kaikki tämä todistaa tunnokkaisuutemme välttämättömästi kasvavan samassa suhteessa suuremmaksi, mitä enemmän täydymme Jesuksen rakkaudella. Laillinen olemus on orjallinen ja kuolettava olemus, jota vastoin evangelinen tunnokkaisuus on todistuksena sisällisesti uudessa ihmisessä olevan elämää ja voimaa.