Kuin he ensikerran tulivat Liperin seurakuntaan, jossa minä (nimittäin Renqvist) siihen aikaan olin papin viran toimittajana, niin oli heitä 4 eli 5 henkeä. Toisella kerralla tuli jo itse päämieskin usiampain apulaistensa kanssa. Mutta ei he kielistänsä minulle mitäkään sanoneet, eikä niillä puhuneet, kuin he tiesivät, etten minä niitä kärsinyt. Sillä minä olin jo sitä ennen eli jo v. 1817 tullut ymmärtämään, ettei mokomat kielet ole muun kuin pahan hengen antamat villitykset. Eikä he myöskään minun kuulteni puhuneet rukouksen poisheittämisestä eikä muista villityksistänsä. Kuitenkin olivat he kotia palatessansa kylissä heränneillen ihmisille sanoneet: tällä tavalla kuin te olette alkaneet sielunne asian valvomisen ei tule tolkkua koko talkkunastanne; sillä tämä teidän pappinne pitää teitä lain piinan penkissä, tuin hän itsekin siinä on; ja vaikkei hän sitäkään tekisi, niin ei hän kuitenkaan tiedä sielunne tiloja ja sentähden ei hän myöskään taida ojentaa teitä oikialle tielle. Siihen asiaan tarvitaan hengellisillä kielillä puhujat; sillä ne tietävät, missä tilassa kukin ihminen on sielunsa puolesta, ja sen vuoksi he myöskin taitavat ojentaa oikialle tiellen. Mutta kuin tämä teidän pappinne ei mitään tiedä erinomaisista Pyhän Hengen vaikutuksista, vaan ne omat hänelle hulluus, niinkuin Paavali sanoo, niin sentähden emme saata tänne teillen lähettää kielillä puhujoita, jonka tähden tarvitsisi joitakuita teistä tulla meidän puolelle saamaan kielillä puhumisen lahjan, jotka sitten olisivat ojentajina kaikille muillenkin, ja heistä sitte se lahja tulisi muillenkin niille, joillen se tulisi. Tähän heidän hyvään neuvoonsa jo muutamat rupesivatki suostumaan ja sentähden olivat liiton keskenänsä tehneet lähteäksensä sinne. Mutta juuri heidän lähtöpäivänänsä tapahduin minä tulemaan sairasta ripittämään siihen kylään, josta he olivat lähtemässä, jossa tilassa yksi lähtemistä toki ilmoitti minullen koko heidän aikomuksensa. Ja kuin minä sitten selitin heille ne kielet, joita oppimaan he olivat lähtemässä, niin ei yksikään ainoa lähtenyt mokomaan kielten kouluun. Mutta kun minä pelkäsin seurakunnassa olevan muitakin, joilla olisi aikomus sinne lähteä, niin minä yhtenä sunnuntaina saarnastuolista kuuluutin, ettei yksikään mahtaisi olla niin hullu, joka läksisi mokomiin mustalaisten kulkemisiin. Ja sen jälkeen ei enää kuulunutkaan senkaltaisia aikomuksia, sitä vähemmin tapahtui lähtemisiä mokomaan kielten akatemiaan. Jolla tavalla päästiin siitä seikasta. Kuitenkaan ei kauvan oltu rauhassa, kuin jo tuli villitsiäin joukkokunnasta yhtä haavaa kolme kielillä puhujata, jotka ei kyllä minun saapuilla ollessani ilmoittaneet kieliänsä; mutta minun poissaollessani olivat he kielillänsä puhuneet minun asuntohuoneessanikin. Kuitenki he olivat julki jumalattomat ulkonaisessaki käytöksessänsä, niin ei kukaan lukua pitänyt heistä, eikä heidän kielistänsä, jolla tavalla heidänkin yrityksensä meni tyhjään. Mutta ei vieläkään päästy heistä urkoin rauhaan. Sillä yhtenä lauantai-iltana, minun pitäessäni rukouksia kirkkotuvassa kirkkoväen kanssa, rupesi yksi mies villihenkien lahkokunnasta korkealla äänellä panemaan kieltänsä, mutta kuin minäkin ymmärsin yskän, nousin minä ylös polviltani ja käskin muutki nousemaan ja tarttumaan siihen älinän pitäjään mieheen ja kantamaan hänen ulos koko huoneesta, joka myöskin niin tehtiin, ja se saatti, että toki siihen paikkaan jäi häneltä koko hänen kielensä: sillä ei hän enää niillä puhunut, maikka hän oli koko kesän työmiehenä seurakunnassa. Mutta kuin näitten kielten rohvessuorit (professorer) saivat kuulla, kuinka minä olin pilkannut heidän kieliänsä ja ne hylännyt, ja erinomattain kuin heidän päärohvessuorinsa (primarius) sen kuuli, niin ei hän enää, ei suusanalla, eikä kirjallisesti tullut antelemaan minullen niinkuin ennen, evankeliumin suloisia lohdutuksia eli lohduttelemaan minua näillä tavallisilla lohdutussanoilla: joka ei työtä tee, vaan uskoo sen päälle, joka jumalattoman vanhurskaaksi tekee, hänen uskonsa luetaan vanhurskaudeksi Rom. 4: 5. Vaan kirjallisesti tuli kaikkein suurimmalla lain pahalla minua otsaan lyömään, sanoen: sinä, sen jaaveli, olet langennut pilkkaan Pyhää Henkeä vastaan, jota sinullen ei anneta anteeksi, ei tässä, eikä tulevaisessa maailmassa Matth. 12: 31,32. Ja sen lisäksi sanoi: jos et sinä itse tahdo mennä Jumalan valtakuntaan, niin älä ehkees estele muita sinne menemästä Matth. 23: 13 ja sen kautta tee helvettiäs vielä kuumemmaksi kuin se jo ilmanki on j.n.e.

28. H. Renqvistiltä 14 p. elok. 1824. [Näissä H. Renqvistin kirjeissä on kirjoittaja jättänyt pois ne, jotka eivät yleisesti hyödytä. Kirj. muist.]

Rakkahin veljeni! Sinä luultavasti tiedät, että minua on taas kutsuttu uudestaan Porvoosen, ryhtyäkseni siellä virkatoimeen, minkätähden nyt jouduttaun matkalle sinne; mutta en saata, vaikka minulla on kiire, jättää sinua tervehtimättä musteella ja kynällä, kun ei käy laatuun personallisesti, koska minulle Rautalammitse on suorempi tie, jota aion matkustaa.

Jo kauan sitte olen saanut sinun viimisen kirjeesi ja vasta nyt vastaan siihen. Sinä sanot, että minun pitäisi olla enemmän evangelinen niin hyvin itseni kuin sanankuuliaini suhteen. Minä sanon sitä vastaan, että minun, sinun ja kaikkien ihmisten pitäisi olla enemmän lailliset, kuin me olemme: sillä parempi on olla lain, kuin synnin orjana. Sillä heräämisen pu'ussa tai sen varjossa emme saa rikkoa lakia, jota me yhtä kaikki olemme tekevät, jollemme ahkeroitse olla tottelevaiset, rakkaat y.m. Jumalalle. Ja sitä emme ahkeroitse, kun emme huuda armoa ja apua, ja niinmuodoin olemme me tahallamme tottelemattomia ja ilman rakkautta. Minä heti selitän lauseeni. Sinä olet useasti kuullut, kuinka minä olen lausunut: nimittäin, että syntinen, joka neuvottomana tuntee itsensä tuomituksi, pitää ja saapi uskolla omata koko Kristuksen ansiot omaksensa ja näyttää sitä omanansa vanhurskaalle ja pyhälle Jumalalle, joka vaatii täydellistä vanhurskautta, rakkautta, tottelevaisuutta, palvelusta, kiitollisuutta tai koko pyhän lakinsa täyttämistä, tahi että semmoinen hengellisesti köyhä syntinen saapi uskoa pahuutensa ja rikoksensa hänelle Kristuksen jo hänen ansionsa ja kuolemansa vuoksi anteeksi annettaman, josta Raamatussa on monta esimerkkiä, mutta etenkin vertaus tuhlaaja pojasta ja, että hän saapi uskoa sen millainen hän on ajattelematta: parantuisinko, niin Herra kyllä minua suurta syntistä armahtaisi. Tähän todistukseksi otan hyvin monta esimerkkiä Raamatusta ja lauseita suomalaisesta kirkkomme virsikirjan virsistä, niinkuin Niniveläiset, David, Manasse, syntinen vaimo, publikani, Pietari, tuhlaaja poika, palvelia, joka oli herrallensa tai kuninkaallensa velkaa kymmenen tuhatta leiviskää ja selitän nämä esimerkit laveasti, vakuuttaakseni hengellisesti köyhiä ja murheellisia, jotka eivät mielellänsä tahdo uskoa Jumalan lupauksia, kun he oikeen tuntevat syntinsä ja sydämensä, vielä luen minä tavallisesti heille muutamia värsyjä Math. 5 lu'usta ja useita Vapahtajan omia, parhaita lupauksia. Virsikirjasta olen ennen kaikkia lukenut heille N:ot 250, 251, 249, 258, 259, 263 ynnä monta muuta saman sisältöistä ja kaksi viimistä värsyä virrestä 282, kuin myös virren 292. Nämä lauletaan myöskin yleisesti kaikissa kokouksissa. Vielä sanon heille, että jos he eivät uskalla uskoa, joka ei olekaan ihmisen työ, niin pitää heidän rukoilla uskoa ja sitä toivoa; ja jos he eivät heti saa vakuutusta, jota he toivovat, niin pitää heidän kärsiväisyydellä odottaa Herran avunaikaa. Jos se ei tule, vaikka he kauan ovat sitä rukoilleet ja odottaneet, pitää heidän luottaa Jesuksen lupaukseen Matth. 5 lu'ussa, jossa hengellisesti köyhiä ylistetään autuaiksi, vaikkei heille siitä ote annettu selvää vakuutusta. Vielä kehoitan heitä tukemaan rukouksilla ja huokauksilla sekä ajattelevaisuudella evangeliumia ja semmoisia kirjoja, jotka selvästi vakuuttavat syntistä, että hän on tervetullut Vapahtajan luona, vaikka hän olisi suurempi syntinen kuin hän on, jos hän maan on katuvainen. Tätä tapaa olen käyttänyt lohduttaessani katuvaisia syntisiä jo neljä tai viisi vuotta, vaikka minä vasta puolitoista vuotta sitte sain vakuutuksen omalle sielulleni. Nyt pitää sinun minulle anteeksi antaa, (niinkuin sinä myös teetkin, sillä minä tunnen sinun) jos minä sanon sinulle, että sinä enemmän julkaiset taitamattomuutesi, kuin mitään, joka olisi todellinen ja yhtäläinen Raamatun opin kanssa, kun sinä sanot, että minun pitäisi olla enemmän evangelinen, kuin olen. Mitenkä mielestäsi pitäisi minun olla enemmän evangelinen? Ehkä siten, että minun pitäisi hiljaisesti mennä uskon hedelmäin ohitse, jotka ovat: uusi Kuuliaisuus, oman-, maailman- ja synninraskauden hylkääminen, ja sen sijaan Jumalan totisen ja palavan rakkauden ahkeroitseminen: sillä siihen olemme luodut, lunastetut, pyhitetyt ja käsketyt, mihin meidän pitää yöt ja päivät rukoilla armoa, mieltymystä ja voimaa tai Pyhän Hengen apua sekä uhraamaan itsemme kokonansa sisällisesti ja ulkonaisesti Hänelle, joka on meidät tuonut, lunastanut ja pyhittänyt; ja kun se ei ole meidän voimassamme rukoilla siihen armoa, ja jos me sillä armolla ja voimalla, joka meille suodaan, tosiaankin saatamme jotain toimittaa, niin pitää meidän kuitenkin pitämän itseämme suurimpina syntisinä ja tahtoman armoa ainoastaan Jesuksen täyttämistyön ja sovintokuoleman tähden. Onko tämä sinun ja muitten Kuopiossa, Nilsiässä ja Iisalmessa olevain heränneitten mielestä laillisena olemista? Jos niin on, saan teille suoraan sanoa, että te tahdotte ikäänkuin pettää Jumalaa, jonka pitäisi teidän sillä tavalla sallia ehdollisesti olla tottelemattomat, kylmät, mutta sen sijaan uida omassa-, maailman- ja syntien rakkaudessa, ja ei ollenkaan tai ainakin välinpitämättömästi hoitaa teidän sydämenne sisällistä ja ulkonaista oloa, joka olisi Vapahtajan seuraamista ilman itsensä kieltämistä ja ilman, että päivittäin kantaa ristinsä, ilman pyhitystä, uutta kuuliaisuutta, tottelevaisuutta, lihan ristiin naulitsemista sekä monta muuta, joista uudestisyntyneen ihmisen pitää tai rakkaudesta Vapahtajalle on velvollinen vaarin ottamaan. Mutta minä arvaan minkätähden sitä kutsutaan laillisena olemiseksi. Niin, sentähden, ettei lihalla ja verellä ole mitään voittoa tästä opista.

Minä en sitä paljon ihmettele, että sinua loukkaa semmoinen oppi, joka vaatii tottelevaisuutta ja rakkautta; sillä kun sinua vasta-alkavaa ahdistavat semmoiset, jotka taitavat laveasti puhua uskonnollisista asioista, niin sinä uskot kaikkea, mikä kiiltää; se on vasta-alkavain tavallinen tapa. Minusta taas on kovin hullumaista olla niin kauheasti yksinkertainen, olipa se ken tahansa, että pitää tottelevaisuuden, rakkauden y.m. vaatimista vääränä oppina ja lain työnä, vaadittakoon sitä keneltä hyvänsä, vaikka kääntymättömältä; sillä Jumala itse vaatii sitä sanassansa kaikitta ihmisiltä ja tarkoittaa kääntymättömillä niitä, jotka eivät saada totella ja rakastaa enemmän kuin kuollut ihminen, kun heidän pitäisi kääntyä ja anoa elämää ja voimaa siihen; mutta enemmän ihmettelen veli Lundström'iä ja Wäänästä, jotka, ollen vanhat kristityt loukkaantuvat selvästä ja Raamatussa yleisesti ja laveasti esitellystä opista, joka on sydämenä ja lähteenä kaikkeen, minä tarkoitan rakkautta Jumalaan, jota he kammoamat, vaikka he eivät julkea sitä suoraan sanoa, vaan vääntelevät niin, että minä vaadin muka sitä myöskin kääntymättömiltä, jota minä teen paljon vähemmän, kuin he itse itseltänsä; sillä jos he sen tekisivät, nimittäin vaatisivat itseltänsä rakkautta Jumalaan, niin he vähemmän loukkaantuisivat puheesen ja oppiin rakkaudesta y.m. Mutta minä ymmärrän mistä se tulee, niin, se tulee siitä, etteivät he mielellään tahdo hyljätä herttaista mukavuutta ja penseyttä. Sillä totta sanoen, minä olen murheella havainnut monta vuotta tätä ennen omani ja heidän kylmyyteensä Vapahtajan seuraamiseen, jonka he myöskin alussa tunnustivat, murehtivat siitä ja sanoivat, että pitäisi paremmin ryhtyä asiaan; mutta sittemmin, kun siitä ei mitään tullut, vaan jäi tyhjiin lupauksiin, rupesivat he Ruotsalaisen kehoituksesta enemmän vastustamaan tätä hyvää ja terveellistä asiata, kuin tunkeutumaan Vapahtajan rakkauteen. Myöskin ymmärrys sanoo, että pitää rakastaa Jumalaa, Lunastajaa ja hyvän tekijää, ja jos ei sitä saata tehdä, niin ei pidä ainakaan olla asiasta huoleton, kuten he yhtä kaikki omat, kun eivät edes rukoile Vapahtajaa siitä, jaa, eivät salli, että muutkaan rukoilevat ja puhuvat siitä. Onko tämä kristillistä ja Raamatun opin mukaista? Ja kuitenkin kutsutaan tätä evangeliseksi; ja jos joku tahtoo, että sen pitäisi olla toisin, niin sanotaan häntä lain noudattajaksi. Tässä tilassa uskon minä olevan paremman olla lain, kuin synnin orja, kuin rakkaudesta Vapahtajaan tahdotaan kieltäytyä sisällisesti ja ulkonaisesti ja ahkeroidaan, ettei vapaaehtoisesti rikota hänen käskyjänsä.

Tästä saatat sinä, rakas veli, jos tahdot, jotenkin päättää, oliko se kaikki oikein, mitä Ruotsalainen y.m. viimeiseksi väittivät. Minua silloin nuhdeltiin, että minä vaadin rakkautta Jumalaan ja tottelevaisuutta hänelle ja pidän pitkiä rukoushetkiä, jonka viimisen seikan sinäkin katsoit viaksi ja olit sen merkiksi, että sinäkin kyllästyit siihen y.m. Minun mielestäni pitäisi sinun pikemmin havaita oman sydämesi turmellus ja valittaa sitä, kuin rukouksen pituutta, kun et mielelläsi tahdo puhua Jumalan kanssa. Ruotsalaisesta y.m. olen minä makuutettu, että he kyllä omat tulleet heräämiseen, mutta seisattuneet sitten löyhään kristillisyyteen tai semmoiseen josta puhutaan "Monen hurskaan sielun puuttuvaisuus" nimisessä kirjassa, minkätähden se on maan tekokristillisyyttä. Minä en sano kristillisyyttäni paremmaksi, mutta minun sydämeni ja omatuntoni eivät anna minun olla välinpitämättömänä, kylmänä ja tyytyä semmoiseen kristillisyyteen, vaan minun on pyrkiminen päästäkseni parempaan sydänten tilaan. Tähän antakoon armollinen armahtajamme minulle, sinulle ja kaikille ihmisille armoa ja voimaa.

Minä en usko kirjevaihtomme vahingoittavan meitä ja toivon, ettet sinä joudu harhateille, jos puhut ja seuraat sitä, mitä olen kirjeessäni sanonut, jos vaan sinä jokapaikassa ymmärrät ajatukseni, sillä tämä kirje on kiireesti kyhätty. Voi hyvin! Liperissä 14 p. elok. 1824. H. R.

P.S. Sinä sanot minun kovin paljon kehoittavan rukoukseen. Rakas veli, Raamattu kehoittaa siihen vielä enemmän ja mitä Raamattu kehoittaa, sitä pitäisi meidänkin kehoittaman, käyköönpä sitten kuinka hyvänsä. Ah, sinä rakas rukous, kuinka paljon hyvää sinä tuot ylhäältä! Lue myötäseuraava kirjanen, siinä sinä saat nähdä, kuinka meidän pitää pysyä tarkkaan Jumalan sanassa, mutta ei missään muussa. Minä en mitään pahaa ajattele sinusta, mutta luulen vaan, että sinä saatat helposti joutua harhatielle, hienompaan kiihkoon, penseyteen j.n.e., kun sinä jättäydyt välinpitämättömäksi rukouksen harjoittamisesta tai sallit vähentää niitä, sekä vähennät muita harjoituksia, uskoen niitten olevan lain-täyttämis- ja -töiden oppia, joka on hienoa viekkautta. Sinä sanot, ettet sinä pidä kielillä puhumista pääasiana, mutta Pyykkö puolustaa sitä ja sanoo: he puhuvat oikeaa Kanaan kieltä, ja niin muodoin vertaa sitä oikeaan Kanaan kieleen. Viimeksi oli kielillä puhuja Nilsiästä Ruotsalaisen kanssa Kuopiossa. Pyykkö sanoo laveassa kirjoituksessaan minun oppiani vastaan eräässä paikassa: ei oikeat kristityt rukoile polvillansa muulloin kuin suurissa kokouksissa [A. Pyykön kirje on painettu prof. Matth. Akianderin "Historiska upplysningar om religiösa rörelserna i Finland" teoksen VI osassa siv. 190.], minkätähden minä vastaisin: jos niin olisi, niin ei Kristus olisi ollutkaan oikea kristitty, sillä hän rukoili polvillansa yksinäisyydessä, niinkuin nähdään, ollessansa yrttitarhassa.

R.

29. Samalta. 2 p. helmik. 1828.