Rakas veljeni! Paikalla pää-asiaan: tarkoitukseni armon järjestyksestä on se, että ihmisen pitää tulla sisällisesti levottomaksi synneistänsä ja huolensa pitäväksi Jumalan armahtamisesta, kun Jumala ainoastaan armostansa ja rakkaan Poikansa Jesuksen täyttämistyön ja verisen sovinnon tähden vanhurskauttaa häntä siten, että Hän antaa hänen syntinsä anteeksi ja lukee hänelle Poikansa Jesuksen vanhurskauden, jonka me selvästi näemme vertauksesta tuhlaaja pojasta. Ihmisen levottomaksi käyminen katumattoman ja kääntymättömän sielunsa tilasta on jo Jumalan armo, jota seuraa toinen armo, nimittäin syntein anteeksi antaminen, minkätähden ei kellään sisällisesti levottomalla ja armoa isoovaisella syntisellä pitäisi oleman syytä epäillä, vaan pitäisi ajatteleman: kun Jumala on suonut minulle armonsa tuntemaan syntiäni ja niitten kauheutta, niin on hän minulle varmaan samalla antanut myös senkin armon, jota kutsutaan vanhurskauttamiseksi, jos nämä molemmat riippuvat toisistansa. Mutta semmoisen heränneen ihmisen pitää suurimmassa mitassa tekemän niinkuin Fresenius kolmessa säännössänsä opettaa, se on niin tärkeä, kuin merihädässä olevalle ihmiselle koetella pelastautua vaarasta, että hän kääntyisi ja pysyisi armossa, muutoin luopuu hän, samoin kuin kuninkaan palvelija, joka oli saanut syntinsä anteeksi, mutta uudestaan vajosi entisiin synteihinsä. Sentähden hyväksyn minä täydellisesti sanotut säännöt, jota sinä et näy yhtähyvin tekevän, sen vuoksi, että kappaleen ainenimenä on "Opetus katumattomille." Mutta Fresenius'en opetus opettajille, heidän sanankuuliainsa opastamisesta osoittaa, ettei hänen sääntönsä ole oikeastaan kivikuolleille ja täydellisesti katumattomille, vaan semmoisille, jotka jo huolehtivat autuudestansa. Sillä hän sanoo: kun he ensi kerran tulevat luokseni, en anna heille muuta opittavaa, kuin vaan minun 3 sääntöäni. Sinun pitäisi hyväksyä ne, vaikka ne olisivatkin täydellisesti katumattomille, kun sinä viimeisessä kirjeessäsi sanot oikean saarnatavan kääntymättömille ajatuksesi mukaan olevan: kääntykää, tehkää parannus ja uskokaa evangeliumia. Eivätköhän sinun sääntösi ole paljon vaikeammat katumattomille, kuin Fresenius'en? Katumaton ihminen ei saata sinun sääntöjäsi seurata enempää, tuin Fresenius'en, sillä eihän kuollut saata mitään tehdä, ja semmoisille on sama, jos sanotaan ja saarnataan: rukoile, valvo ja lue Raamattua tahi niinkuin sinä sanot: kääntykää, tehkää parannus ja uskokaa evankeliumia. Niin kauan kun ihminen on armotta, ei hän voi mitään tehdä.
Minä menen nyt pää-asiaan meistä itsestämme, nimittäin, mitä meidän nykyisessä tilassamme pitäisi tehdä, päästäksemme oikeiksi Jesuksen opetuslapsiksi: l:ksi havaita, ettemme vielä ole semmoiset, 2:ksi sisällisesti itkeä, että me niin kauan olemme laiminlyöneet Jumalan armon ja estäneet sitä itsessämme, 3:ksi yhtäkaikki uskoa Jumalan, Jesuksen sovinnon tähden, vielä armahtavan meitä ja 4:ksi mielellämme Jumalan armolla täyttää Fresenius'en 3:n säännön määräykset; mutta tämän kaiken ohessa harrastaa ainoastaan rakkautta, joka meidät tekee myöntyväisiksi kaikissa velvollisuuksissa Jumalalle, itsellemme ja lähimäisellemme; sillä rakkaus ei kujeile eikä uuvu. Sentähden on mielestäni meille tarpeellinen yöt ja päivät lakkaamatta sisällisesti isota ja janota rakkautta, rukoilla ja anoa sitä, etsiä sitä siksi, että meitä sillä kastetaan, niinkuin hänen ensimäisiä opetuslapsiansa helluntaina. Meidän pitää tekemän niinkuin muinoin kauppias, joka möi kaikki, mitä hänellä oli, ja osti kaikkein kalleimman helmen; meidän pitää uskoa itsestämme sitä, mitä Jesus sanoi rikkaalle nuorukaiselle: sinulta puuttuu vielä yksi; sillä meiltäkin puuttuu yksi, nimittäin rakkaus ja sen kanssa kaikki. Jos minulla olisi kaikki usko, niin että vuoretkin siirtäisin, eikä olisi minulla rakkautta, niin en mitään olisi l Kor. 13: 2. Mutta kun me, Jumalalle olkoon sydämellinen kiitos! saatamme vielä löytää sen, niin etsikäämme sydämellisesti, etsikäämme täydellä vakavuudella ja elkäämme salliko minkään estää itseämme tästä kaikkein tärkeimmästä asiasta. Lue "Kristuksen rakkaus vaatii meitä", lue ajattelemalla, niin saat Jumalan armolla siitä vakuutuksen, mitä olen sanonut rakkaudesta ja sen harrastamisen tärkeydestä. Olen havainnut ihmisen pitämän ahkeraan ulkonaisesti rukoilla, ennen kun hän saattaa alinomaa sisällisesti rukoilla ja isota rakkautta (katso Arndtin Totinen kristillisyys 2 kirj. 20 luku). Raamatun lukeminen on kolmas tarpeellinen harjoitus, joka auttaa meitä Jumalaa rakastamaan. Jos minä en Jumalan hengen johdolla olisi alkanut näitä harjoituksia, niin en edes tietäisi kaivata minulta yhtä puuttuman; mutta enempää ei olekaan. Ah, sydämellinen veljeni, miten minä olen ollut kylmä ja penseä Jesuksen rakkaudessa koko elinaikani! Vasta nyt täällä olen rumennut huokailemaan: Auta minua, laupein Herra Jumalani!
Ristin kantamisella ei ansaita autuutta, vaikka se olisikin Kristuksen risti. Kuitenkin sanoo Paavali suurella murheella olevan Jumalan valtakuntaan mentävä, ja niitten, jotka tahtovat Jesuksessa Kristuksessa elää, pitää kärsimän vainoa: jos muutoin ynnä kärsimme, että ynnä hänen kanssansa kunniaan tulisimme. Rom. 8: 17. Scriver sanoo kristitylle oleman ristin niin tärkeän, kuin suola lihalle, jota paitsi viimeksi sanottu mätänee, ja niinkuin sade ruohoille ja kasveille kuumana kesänä. Tätä vahvistaa myös Jaakobin sanat: rakkaat veljeni, pitäkäät se sulana riemuna, kuin lankeette moninaisiin kiusauksiin. Jaak. 1: 2. Mutta ristin hyöty ja muut Raamatun opit ovat kätkössä niin kauan, kun ei omalla kokemuksella tulla niitä oikein ymmärtämään.
Pakeneminen "turvapaikkaan", Jesuksen haavoihin on minun mieleni ja kokemukseni mukaan se, kun herännyt syntinen halajaa armoa Jesuksen täydellisestä sovituksesta ja kun armon etsiä päivittäin rukoilee Jumalalta: sovita minua Jesuksen sovituksella ja puhdista Jesuksen verellä ja lue hänen täyttämistyönsä minun hyväkseni, sekä kun toivoo ja uskoo saavansa armon Jesuksen verellä ja kuolemalla. Mutta ei pidä siihen seisattua, vaan tunkeutua samalla rakkaan Vapahtajan likempään ja likempään yhteyteen ja hänen rakkauteensa. Sentähden, että minä heränneiltä ihmisiltä olen vaatinut semmoista uskollisuutta, olet sinä luullut minua lain orjaksi ja semmoiseksi, joka ei ole paennut "turvapaikkaan." Mutta jos olen rikkonut, niin onkin rikokseni se, etten ole turvapaikoista etemmäksi Jesuksen palavaan rakkauteen ja likempään yhteyteen mennyt, vaan olen ollut kevytmielinen ja mieto isoomaan ja janoomaan, etsimään ja rukoilemaan rakkautta; ja jos olenkin sitä tehnyt, niin olen kevytmielisyydelläni estänyt Jumalan hengen sytyttämästä minussa sitä rakkautta, jota olen rukoillut.
Sinä sanot viimeisessä kirjeessäsi Fresenius'en kolmen säännön enemmän häiritsevän ja eksyttävän äsken heränneitä pää-asiasta, joka on köyhänä ja tuomittuna syntisenä tuleminen Kristuksen luokse ja armon ja elämän löytäminen hänessä. Sinun mielestäsi pitäisi Fresenius'en ohjeiden sijaan antaa nämä säännöt: etsi Jesusta siksi, kun hänen löydät ja elä tahallasi anna minkään estää itseäsi häntä etsimästä ja löytämästä, tahi elä tyydy ennen, kun näet itsesi autuaana Jesuksen haavoissa. Nämä sääntösi sisältävätkin samaa, kuin Fresenius'en; erotus on vaan siinä, että Fresenius antaa yksinkertaisen selityksen asiasta, tai millä tavalla etsitään ja löydetään Jesus, sekä millä tavalla poistetaan kaikki esteet tämän tärkeän tarkoituksen saavuttamisesta. Sillä Fresenius vastaa syntiänsä surevan sielun kysymyksiin: mitä minun on tehtävä autuudekseni, tai kuinka minun on käyttäytyminen Jesusta etsiessäni ja kuinka minun on karttaminen, ettei mikään minua tarkoituksessani estäisi? Sinun pitää rukoilla ja oikein sydämellisesti, mutta ei niinkuin ennen suruttomuudessasi teit, jolloin ainoastaan tavan vuoksi aamuin ja illoin pidit rukouksia. Sinun pitää menemän yksinäisyyteesi ja heittäymän polvillesi ja rukoileman Jumalaa, että hän kääntäisi sinun ja antaisi sinulle armon ja rukouksen Hengen. Yksinäisyyttä tarvitset sentähden, että saattaisit paremmin vuodattaa Jumalalle sydämesi ja pitää ajatuksesi ko'ossa, jos olet heikko toimituksissasi ja ihmisten seurassa anomaan Jumalalta armoa kaikissa tilaisuuksissa, saattaaksesi ylentää sydämesi Jumalalle. Sinun pitää valvoa niin, että kartat turhamaista puhetta, turhuuden kuuntelemista y.m.
Rakas veli, minun täytyy sinulle sanoa, ettet saavuta oikeaa rauhaa sydämessäsi, niin kauan, kun pelkäät rukouksen harjoituksia, kuten kirjoituksessasi ilmoitat, sillä se on ihka väärä evankeliumi, joka on minua kiusannut lähes kymmenen vuotta. Asia on tämä: minä heräsin ja sain myöskin hyvän lohdutuksen ja virvoituksen suuressa surussani. Mutta pitkällisessä taudissa, jolloin olin myös heikkomielisenä, kylmenin minä parannusaikomisessani niin, että minä olin jotenkin haluton. Kuitenkaan ei minulla ollut rauhaa, minkä tähden minun täytyi hakea ihmisiä, joitten luulin Jumalaa pelkäävän ja jotka myös opettivat muita ja pitivät kokouksia. Se oli Turussa. Minä valitin heille kurjaa sieluni tilaa. He vastasivat minulle tavallisesti: niin se käypi, kuin ollaan omissa töissä ja raketaan omaa vanhurskautta ja sen kautta mennään ohitse Vapahtajasta, joka on ainoa syntisten auttaja. Minä kysyin: mitäs minun pitäisi tekemän? Vastaus: lakkaa pois omista töistäs, riennä vapaakaupunkiin, siellä säilyt veren kostajan käsistä, katso Jumalan karitsan puoleen, joka kantaa maailman synnit; hän on se, joka ottaa vastaan syntisiä, hän on ainoa syntisten ystävä j.n.e. Kun minun sisällinen tilani nyt tahtoi pakottaa minua ahkeraan rukouksen harjoitukseen, ajattelin minä, että minun pikemmin pitää hylätä tai vähentää rukoukset, jos minun on luopuminen omista töistäni, omasta vaikutuksestani ja oman vanhurskauden rakentamisesta. Minä en sentähden tohtinut alottaa ahkeraa rukousta, vaan koettelin ilman sitä tulla Jesuksen luokse ja saada vakuutusta armosta ja syntien anteeksi antamisesta ja etenkin saada hengellistä sydäntä kovin haluttoman ja kylmän sijaan, jommoiseksi minä omani tunsin. Minä kävin kirkossa, luin Jumalan sanaa, kartoin törkeitä syntiä ja toimitin illoin ja aamuin rukoukseni polvillani, vaikka ajattelin senkin olevan omia töitä, joita pitäisi vähentää. Kuitenkin oli omatuntoni rauhaton ja kaikki mitä Raamatusta tai muista jumalisista kirjoista luin, oli minua vastaan, paitsi muutamia paikkoja Zieguerer'in Jumalinen tutkistelemus ja Hunajan Pisarat, jotka minun johtajani ahkerasti toivat esiin minun ja muitten vakuutukseksi kokouksissa. Etenkin lohdutti minua lause, että Jesuksen luo mennään semmoisina, kuin olemme, madellaan hänen parantamiin haavoihinsa niin kurjina, viheliäisinä, alastomina ja tuomittuina, kuin olemme, riisuuntuen kaikista omista töistä ja teoista. Tällä en päässyt sitä hengellisemmäksi, vielä vähemmin mielistyneeksi Jesuksen rakkaudesta, vaan tunsin olevani enemmän maailmallinen, penseä ja kylmä. Jos jonkun kirjan avasin, etenkin Raamatun, niin oli se melkein joka paikassa suoraan minua vastaan, josta sain täydellisen vakuutuksen, ettei laitani ollut oikein, ja huoleksin sentähden autuudestani, jos olisin kuollut semmoisena, kuin olin. Kun minä sittemmin sain Fresenius'en kolme sääntöä käsiini ja luin niitä, näyttivät ne minusta sotivan Zieguerer'in, Wilcock'in ja minun johdattajani oppia vastaan, vaan uskoin kuitenkin Fresenius'ta enemmän, kuin muita ja huolehdin enemmän ulkonaista rukousta, ei kuitenkaan niin ahkeraan, kuin hän käskee, jos tahdotaan karttaa oman vanhurskauden rakentamista. Zieguerer'in ja Fresenius'en välisen tien näin parhaaksi seurata. Silloin aloin, paitsi aamusilla ja iltasilla, myöskin muina aikoina heittäytyä polvilleni, en kuitenkaan useasti, en edes joka päivä, vaan kun sisällinen tilani minua siihen pakoitti tai kun suurempi levottomuuteni syttyi. Mutta ei sekään auttanut minua. Pappina ollessani Liperissä havaitsin, ettei Wilcock ja Zieguerer sotineet Fresenius'ta vastaan, kuten ennen luulin ja vika oli minun, kun en uskollisesti seurannut Fresenius'ta. Minä aloin siis Jumalan nimessä seurata hänen neuvoansa ja olen siitä saanut vakuutuksen ja armon sisälliseen rukoukseen, ja tätä armoa ynnä sisällistä haluani rakkauteen ja likempää yhteyttä Vapahtajani kanssa on Jumalan henki aina enemmän vaikuttanut täällä vankeudessani, jossa en ole tarvinnut viipyä muissa toimissa ja toisten opettamisessa.
Svartholmassa 2 p. helmik. 1828.
H. Renqvist.
30. Samalta (päivä määrättä).
Minun rakkahin veljeni! Sydämellinen kiitos sille ijankaikkiselle rakkaudelle, joka semmoisissa hengellisissä ja ruumiillisissa vaikeuksissa, joita olet saanut kokea, voimassa pitää uskosi kipinän, ettei se sammu. Tässä toteutuu: suitsevaista kynttilän sydäntä ei hän sammuta, eikä murenna särjettyä ruokoa Jes. 42: 3. Nyt on meidän tunkeuminen syvemmälle Jesuksen sovittamiseen ja yhteyteen rukouksella ja uskolla. Niin käypi aina parhaaksemme häviömmekin, jotka tuottamansa kiusauksen tähden ovat yhtä vahingolliset muille, kuin vaikeat meille itselle. Mutta ne käyvät hyväksemme, sanoo Bernier, siten, että ne masentavat meidät tomuun ja tuhkaan ylpeydestämme, joka tietämättämme on meissä, niin ettemme huomaa sitä ja sentähden uskomme itsestämme hyvää, maikka meillä ei koskaan ole siihen syytä. Semmoisista puuskista pitäisi meidän enemmän viisastua, ruveta varovaisiksi ja puhdistua, sillä ne polttavat omaatuntoa, niinkuin tuli, jota vanha ihminen kyllä tarvitsee, kun muistetaan kiusaus, jota siten on tehtynä kanssaihmisille ja sanankuulioille, etenkin niille, joita velvollisuus vaatii johdattamaan Jesuksen luokse. Jos masennuksemme käytämme oikein oman sielumme hyödyksi, niin parannamme siten itsemme, jotta vastedes saatamme olla muillekin hyödyksi. Sekin on meille hyödyksi, että antaudumme ristiä ja kärsimisiä kantamaan, joista Bernier sanoo: "moni pitää itseänsä hengellisesti voimakkaana; mutta jolleivät ole oikein uskolliset Jumalalle rakkaudessa aina halveksimiseen ja kärsimiseen asti, niin he ovat pettyneet. Sillä niin kauan, kun pelkäämme hyväntahtoisesti ottaa vastaan sitä, mitä halveksiminen matkaansaattaa, niin kauan emme ole vietä alottaneet olla hengelliset." Ja toisessa paikassa sanoo hän: "minä iloitsen kaikessa surussani, että masentumiseni tapahtuu julkisesti; sillä se tekee, että minun niitten kanssa, jotka sen tietävät, pitää halveksiman itseäni. Minä en nyt saata luulla muitten ylistävän ja kunnioittavan minua, ja vielä vähemmän saatan itse sitä tehdä, koska olen tehnyt niin ja niin." Elä sentähden, rakas veljeni, anna rohkeutesi kadota, vaan pakene sitä ahkerammin Jesuksen luokse, niinkuin Pietari teki. Auta meitä suloinen Jesus!