Armo ja rauha sinulle, rakas veli, ja kaikille, jotka rakastavat kallista Vapahtajaamme Jesusta Kristusta. Amen.
Ferd. Uhde.
47. H. Renqvistille, Pietarporista 23 p. heinäkuuta 1836.
Ehkä teille tuntematon, mutta teidän ahkeran työnne kautta minulta tunnettu, vaikka ei nimen ja näön puolesta, kuitenkin teidän käännetyin kirjainne lukemisen kautta, joista minä olen halajanut vielä eteenkinpäin saadakseni selvimmän evankeliumin valon, jota minä halulla kaipaan sentähden että nyt on kyllä monessa paikassa kristityn nimi, mutta ei voimaa, rohkenen minä kysymään teiltä suoraan: kuin te olette sinut kuuloni jälkeen Walkealan seurakunnan kanssa paremmin tuttu, niin onko siellä eläviä Kristuksen löytäneitä jäseniä eli halullisia saamaan yhdistystä? Tämän tähden minä teiltä näistä kysyn, kun olen muutamain kanssa ollut puheessa näistä asioista, niin he näyttivät löyhän perustuksen päällä olevansa, ja parempaa ei ole kellään heistä, eikä ole mahdollista tulla paremmaksi. En minäkään taida kerskata itsestäni jotaki, koska minäkin olen jälkimäisessä luvussa, josta on tietämätön, tulenko minä Kristuksen löytäjäksi elikkä hylkääjäksi. Rukoilen teitä nöyrimmittäin kirjoittamaan meilleki jotain perustuksen löytämisestä, sillä me olemme jo kauvan haparoineet sitä. Minä olen niistä, joita vankina pidettiin; nyt olemme täällä kylmässä erämaassa, eikä ole meillä paimenta. Monta on luopunut siitä ensimäisestä kehoituksesta ja tyytynyt paremmin ulkonaiseen varjoon eli kuvaan, mutta voima on pois. Näissä en minä ote löytänyt tunnon rauhaa ja iloista toivon perustusta, jota ei anna häpiään tulla. Tämä olkoon lyhykäisesti sanottu meistä.
Toivotan teille hyvää siunausta teidän seurakunnassanne, joka minun luuloni mukaan on kylmä erämaa.
Thomas Martinpoika Sihvoin.
48. Samalle, Pietarporista 6 p. huhtikuuta 1837.
Minun rakas opettajani! Olen kyllä viipynyt teille kirjoittamassa monenlaisten esteitten tähden; suoraan sanoen on paha tahtoni häjyin koukkuinsa kanssa paljoa enemmän tätä estänyt. Niinkuin jo Immoselle puhuin, olen minä saanut teidän kirjanne ja opetuksenne, joista nyt lähetän monta tuhatta kiitosta.
Te kirjoititte minulle nykyisen ajan heränneitten kristillisyydestä ja niistä kirjoista, jotka ovat oikian tunnon löytämisestä totinen neuvo. Mutta valitettavasti olen minä samaan lukuun kuin tämän aikaiset heränneet kuuluva, alkain ensimäisestä herätyksestä, jossa luulin minulla olevan kaikki hyvin, etenki kuin minulla oli niin suuri armon tunto Kristuksen rakkaudesta, jota en kuitenkaan osannut käyttää hyväkseni, vaan jouduin lankeemuksen portaalle, jonka nyt kyllä valitettavasti tunnen, että olen sangen onnettomassa tilassa. Sillä nyt kaikki puuttuu, mitä sielun autuuteen tarpeellista on. Tämä kävi tällä tavalla: kuin ensimäisen rakkauden tunto jäi takaperin minun ylenpalttisen korotukseni tähden, jouduin minä fariseuksen portaille, omilla töilläni auttamaan sieluni tilaisuutta, ymmärtäen, että minun pitää hyviä töitä tehdä ja näyttää uskoni töilläni, kussa kuitenki, Jumala paratkoon, puuttui vielä uskon oikia alkuki, nimittäin hengellinen köyhyys. Niin joutui täydellinen suruttomuus vallan päälle, jossa tilassa minä vaelsin pitkän ajan, siihen asti kuin minua uusi levottomuus käsitti. Nyt on entinen elämäni omalle tunnolleni suurin soimaus, joka toisen kerran vaivaa minua niin kovasti, että luulen maan minun nielevän, niinkuin Mooseksen aikana Herran kiusaajat korvessa. Sillä ajalla en minä taida puhua hyvästä mitään, enkä myös oikein puhdasta Raamatun sanaakaan järjestyksessä ulospuhua. Tämä on nyt lyhykäisesti puhuttu minun nykyinen tilani. Minä rukoilen teitä olemaan niin hyvät ja Jesuksen rakkauden tähden auttamaan minua opetuksella ja esirukouksella kaikkein meidän edestämme, että Jumala meitä oikein uudestaan synnyttäisi ja lainaisi meille Henkensä, joka meissä vielä uudistaisi armon. Tämän olen minä teille, rakas opin-isä, uskonut sieluni tilasta, jota en vielä ole muillen ilmoittanut, sillä ei täällä ole senkaltaisia, jotka voisivat auttaa ja myös neuvoa sielun tarpeesta. — —
Th. Sihvoin.