[Hän oli elinkautinen vanki ja kotoisin Eurajoen pitäjästä.]
51. Samalle, Mikkelissä 6 p. syysk. 1839.
Korkeasti kunnioitettu ja hyvä h:ra pastori! Minä näen, ettei Herra tahdo sallia minun sekaantua maailman pyörteesen, kun hän etsii ja kehoittaa minua valittuin ystäväinsä kautta. Sen huomasin nytkin saadessani teidän, h:ra pastori, oppirikkaan kirjeenne 8 p:ltä elokuuta, josta sydämellisesti kiitän. Kiitoksia sen opista ja ystävyydestä, jota sillä olette minulle osoittanut. Hyvä h:ra pastori, kyllä olen useasti hyvin toivonut saadakseni persoonallisesti olla seurassanne; mutta kun se ei ole käynyt laatuun, olen heittänyt tämän toivoni Jumalalle; jos hän hyväksi näkee, saattaa se vielä armonajassa tapahtua. Suokoon Jumala! että me uskomme lopulla yhtyisimme siellä, mihin olemme kutsutut vaeltamaan. Mutta vaikealta se näyttää. Tie taivaasen on kaita ja vaeltajalle vaikea niin kauan, kun emme rakasta Jesusta, joka meitä sinne opastaa. Mutta sitte, joka kieltää kaiken siinä olevan esteen ja uskolla omaa Jesuksen ja tahtoo hänelle uhrata kaikki, on kapea tie helppo, sillä vanha ihminen on ristiin naulittu Jesuksen kanssa. Mutta tämäpä, h:ra pastori, on vaikea lihalle ja verelle, ja monta sotaa on siitä ollut minullakin, huonolla soturilla, joka olen tahtonut omalla vanhurskaudella saada uskoa, vaan en ole sitä saanut muutoin, kuin olen heittänyt kaikki Jesukselle ja rukoillut uskon vahvistusta häneltä, joka on heikoissa väkevä. Kyttä minun täytyy myöntää nytkin olevan paljon, joka tahtoo sekaantua tähän ja eroittaa minua tästä, kun ajatukseni toimivat niin paljon maallisissa askareissa. Tässä olen ehkä ajatellut Jesuksen nimessä ja hänen kanssansa tahtoa toimia kaikki: ah, jos sitä voisin!
Minä suuresti iloitsen, että Jumala saattoi sisareni tyttären tulemaan teidän, h:ra pastori, luoksenne näinä erhetysten aikoina. Käsittäköön hän tarkkaan totuuden ja oikeuden ja pysyköön uskollisena.
Kristuksen rakkauden uskollisuudella pysyn minä k.e.
Margaretha Hoffrén.
52. Samalle, Kristiinasta ja Pyynikistä 28 p. joulukuuta 1839.
Korkeasti kunnioitettu h:ra pastori ja ystävä Kristuksessa! Kauan sitte olisi minun pitänyt kiittää tervetulleesta kirjeestänne 31 p:ltä lokakuuta, mutta sen velvollisen ja raskaan vastaamisen olen minä päivästä päivään laiminlyönyt. Nyt kiitän kirjeen hyvästä opista. Onnellinen olisin ajassa ja iankaikkisuudessa, jos voisin niistä ottaa vaaria. Tahdon olen saanut (ansaitsematon armo sekin) ja tällä tahdolla olen vaeltava ja alituisella rukouksella ja joka päiväisellä parannuksella olen koettava päästä Jumalan lapseksi, koska hän on sanonut antavansa voimaa niille, jotka tahtovat päästä Jumalan lapsiksi. Ei ilman vaivaa lihalle ja verelle saata se tapahtua, koska ulkonaisia ja sisällisiä vihollisia on olemassa. Minä en saata muuta sanoa itsestäni kuin, että olen heikompia sotijoita. Mutta minä en päästä Jesustani, hän on minulle kaikki kaikessa, Hänen kanssansa on minulla aika lyhyt.
Sisareni tytär on täällä luonani ja jääpi vielä vastaiseksikin, ehkä ensi syksyyn. — Onko h:ra pastori saanut kirjettäni, joka oli kirjoitettu Mikkelistä syyskuun alussa, kun Mina Miltopaeus oli vielä Sortavalassa?
Kristityn ystävällisellä kunnioittamisella.