Margar. Hoffrén.

53. H. Renqvistille, 29 p. toukokuuta 1841.

Rakas pastori, Jesuksen Kristuksen palvelia, osallinen evankeliumin vaivassa ja työssä!

Tässä on nyt minulla tila ilmoittaa teille, rakas pastori, että minä olen saanut teidän kirjanne, ja kiitän teitä sydämmellisesti sen edestä; sillä minä ja minun ystäväni tulimme siitä lohdutetuksi ja vahvistetuksi. Ehkä meillä on kirkas Jumalan sanan valkeus, josta me selvästi näemme, ettei Jumala tahdo muunlaista parannusta, kuin senlaista, joka on yhteen sopivainen meidän langenneen ja turmellun tilamme kanssa; kun on meidän turmeluksemme kuitenkin niin suuri ja villitykset niin viekkaat ja väkevät, että usein tahtoo epäilys vaivata, ajatellen: jos ainakin muut, jotka minua tuomitsevat, lienevät oikiassa, ja minä väärässä. Jonkatähden Herra teitä lohduttakoon teidän vaivoissanne, niinkuin tekin olette meitä lohduttaneet.

Minä jo ennenkin kirjoitin teille, rakas pastori, niistä eriseuroista ja villityksistä, jotka täällä pohjan perällä pauhaavat. Se on ihmeellinen, että jokainen lahkokunta pyytää vahvistaa oppinsa Jumalan sanalla; ja kaiketi on tämä se villitys, josta Vapahtaja ennustaa Mark. 13: 21, 22. Yksi lahkokunta opettaa rukoilemaan, toinen paastoomaan, kolmas itsensä kieltämään, neljäs uskomaan. Ne, jotka rukousta opettavat, ei pidä lukua itsensä kieltämisestä, eikä uskosta; ne taas jotka itsensä kieltävät, ei pidä lukua rukouksesta, eikä uskosta, ja jotka opettavat uskomaan, ne eivät pidä huolta rukouksesta, eikä itsensä kieltämisestä. Mutta kaikkien näiden harjoitusten alla heidän keskellänsä hallitsee kauhia oma-rakkaus, että pitää itsensä suurena, josta sitte seuraa kaikkein niiden tuomitseminen, jotka ei niin tee, kuin he tekevät, ja vielä monet muutki synnit, niinkuin ahneus, viha, koston pyyntö, käräjän käymiset, ja vielä niinki, että ne hengellisesti ylpiät kehuivat nöyryydestänsäki. Ja näin on riita heränneitten välillä niistä asioista, jotka kuuluvat kristillisyyden harjoitukseen, jota myös totisesti on Christuksen oppi. Ja olisi hyvä, jos ne ulosvuotaisivat uskosta. Kaikki, kuin ei ole uskosta, se on synti sanoo apostoli. Ja eihän se olekkaan ihme, kuin nämät ei tahdokkaan mitään tietoa pää-asiasta, nimittäin, kuinka langennut syntinen ja kasteensa liiton rikkoja jäälleen pääsisi Jumalan armolapseksi, että taivaallinen Isä anteeksi antaisi hänen syntinsä ja tykö-lukisi syntiselle Poikansa kalliin ansion ja makson vanhurskaudeksi, niinkuin hän Pojallensa tykö-luki meidän syntimme 2 Kor. 5: 21. Ja kuin syntinen on tältä tavalla uskosta vanhurskaaksi tullut Rom. 5: 1 ja Jesuksen kautta sovinnon saanut Rom. 5: 11, niin silloin ei hänelle tarvitse sanoa, kiellä itses j.n.e., mutta silloin rakkaus Jesusta kohtaan sen hyvän tähden, minkä hän nyt saanut on, vaatii hänen Maarian kanssa kastelemaan kyyneleittä Jesuksen jalkoja sen syyn tähden että hänelle on paljon anteeksi annettu, ja Paavalin kanssa ei hän kerskaa muusta suin Herran Jesuksen rististä, jonkatähden hänelle sitten on maailma ristiin naulittu ja hän maailmalle.

Tämä ei olekkaan luonnon teko, niinkuin ulkokullatuilla, jotka opettavat, kuin joku sielu herää synnin unesta, sanoen: kiellä itses, pane pois entiset koriat vaattees ja pueta itses ryysyllä ja körteillä, ettäs pääset erillensä maailmasta, niin sinä voitat Christuksen. Ja kuin se on tapahtunut, niin he kohta sanovat: hän on armon saanut, ja tällä tavalla he viettelevät sielu-parkoja luonnon voimalla tekemään Christuksen opin jälkeen, mutta estävät heitä menemästä Jesuksen tykö joka heille antaisi voiman Jumalan lapsiksi tulla Joh. 1: 12, 13. Jos nyt joku, joka tämän onnettoman tilan näkee, näille rupee varoittamaan, että koetelkaat, jos te olette uskossa, jos Jesus Christus on teissä, jos te olette kaivaneet syvään ja laskeneet perustuksen kalliolle eli sannalle, se on: jos teidän kristillisyytenne vuotaa elävästä uskosta eli on paljas luonnon työ, niin he rupiavat kohta nauramaan ja sanovat: niin järki puhuu; kyllä sinulla on järjen viisautta, mutta minäpä katsonkin nokisilla silmillä Raamattuun. Heidän tarkoituksensa on, ettei mitään saa ymmärtää Jumalan sanasta, mutta olla niin kuin puu. Tässä villityksessä on ei ainoastansa yhteinen kansa, vaan myös opettajat. Ja tämä lahkokunta on levennyt pitkin Suomen rantaa, aina Tornioon asti, ja jos lienee jo Ruotsinki valtakunnassa.

Nyt minä vielä tahdon teille, rakas pastori, ilmoittaa kielillä puhujasta. En minä tosin ole itse nähnyt häntä, enkä kuullut hänen puhettansa, mutta olen muilta kuullut tällä tavalla: kielillä puhuja menee hengettömäksi, lankee maahan ja sitte rupiaa puhumaan: fria mig, fria mig! luullen silloin pitävänsä aviosäätyä hengellisesti Christuksen kanssa. Silloin hän näkee kaikkein tilan, kuka on onnettomassa, kuka onnellisessa tilassa. Häntä on nyt kuljetettu monessa pitäjässä, että kukin saisi tietää, kuinka hänen asiansa on. Ah, Jumala armahda vielä meidän päällemme sinun Poikas Jesuksen katkeran piinan ja kuoleman tähden!

Rakas pastori! en minä ole näitä kirjoittanut itseni korottumiseksi ja muitten sortamiseksi; enkä olisi ollenkaan tahtonut kirjoittaa, sillä minä arvaan, että te tulette näitten sanomain yli murheelliseksi. Mutta en ole kuitenkaan saattanut vaiti olla; kuin sydämessä on kyllyys, niin täytyy suunki vuotaa yli. Minä pelkään, ettei Johan Tervo ja Johan Nevala, jotka te kyllä tunnette, ole vielä uskossa käsittäneet Vapahtajaa: sentähden, rakas pastori, jos te heille kirjoitatte, niin varoittakaat heitä; sillä he kuulevat teidän ääntänne. Älkäät kuitenkaan sanoko minun tätä ilmoittaneen. Johan Tervo edesantaa outoja ilmestyksiä, erinomaittain sen kuin hän sanoi minulle, että silloin, kuin hän kävi teidän tykönä, oli teidän talossanne niin väkevä Pyhän Hengen haju eli löyhkä ja monta muitakin ilmestyksiä ja maistamisia, joita hän sanoo tunteneensa. Tämmöiset asiat ovat minusta outoja, että sielu tulisi ilahutetuksi ruumiin tuntemisten kautta. Mutta sen minä kyllä todeksi uskon, jos sielu saa maistaa, kuinka suloinen Herra on, niin ruumiski tulee virvoitetuksi. Herra Jesus, hyvä paimen, etsiköön jokaista eksyväistä lammasta ja saattakoon laumansa tykö. Amen.

Nyt viimeiseksi, rakas pastori, teille paljon terveysiä minulta ja minun ystäviltäni. Tervehtäkäät teidän ystäviänne meidän puolestamme, jotka yhdessä Hengessä Isää lähestyvät. Jumalan armo olkoon kaikkein meidän kanssamme ja auttakoon meitä taivaalliseen valtakuntaansa, ettemme tielle vaipuisi. Teidän tuntemattomalta, kuitenkin Hengessä tutulta ystävältänne

Pattijoen kylästä 29 p. toukok. 1841.