Henr. Ojala.
Paaval Ruotsalainen on saattanut teidän pahoin haisemaan täällä; hän sanoo teidän olevan omassa vanhurskaudessa.
54. Lähetyskirja 8 p. syyskuussa v. 1842.
Kunnioitettava rakas isä! Armo olkoon teidän kanssanne ja rauha Jumalalta meidän Isältämme, ja Herralta Jesukselta, joka on elävitten ja kuolleitten tuomariksi tuleva, tekemään kirjoitetun oikeuden sen välillä, joka Jumalaa totuudessa palvelee ja joka ei Häntä sydämen vilpittömyydessä palvele!
Pitkän ajan olen ollut kirjoittamata teille. Syynä on ollut se sanoma, joitta olen kuullut teidän jo olleen kotia menneen ajallisen kuoleman oven kautta ijäiseen elämään. Mutta koska nyt äsken kuulin teidän vielä matkan päällä oleman, niin päätin muutamalla sanalla tietää antaa, että minäkin vielä matkan päällä olen. Herra Jesus suokoon, että minä ja kaikki muut, jotka vaeltavat ijäistä kotoa kohden, mahtaisimme astua vilpittömät askeleet, jalkamme aina pitäin oikialla tiellä. Minulla olis nyt paljon kirjoitus ainetta, mutta tahdon niin lyhykäisesti kuin mahdollista on puhua.
Merkillinen on tosin tämä aika isämme maassa sen liikutuksen suhteen, kuin nyt on matkalla. Sen minä todistan, että kiivaus on Herran pelvon puolesta, vaan ei ole tahdon ja selvän Jumalan sanan jälkeen. Esimerkiksi oman vanhurskauden suhteen, joksi uskoit vanhurskaudesta ulosvuotavaa ja eroittamatonta elämän vanhurskautta soimataan ja vielä tuomitaanki, edestuoden, ettei saa kellenkään osoittaa merkkiä siitä, että rukoillaan julki ja äänessä, vaan sydämessä pitää tointa pidettämän ja ottaman niinkuin muutkin siveät ihmiset ilman kaikkea ulkonaista rukousta. Ja jos havaitaan, että joku on rukouksen ottanut parannuksen harjoitukseksi, niin hänen sanotaan rakentavan omaa vanhurskautta ja olevan fariseusten lahkokunnasta. Jos joku yksinkertainen tulee heidän parihinsa, niin he käyvät solmeevilla puheen parsilla ympäri, niinkuin hämähäkki saaliinsa verkkohonsa piirittää, ja kuin ovat sen hyvin solmenneet, niin he nauravat. Tämä kavaluus ei ole viisaus; se näkyy jumalattoman petokseksi. Eikö Paavali sano: rakkaat veljet, jos joku ihminen osaa johonkuhun vikaan tulla, niin te, jotka hengelliset olette, ojentakaat senkaltaista siveyden hengessä; ja katso itsiäs, ettes sinä myös kiusattaisi. Mutta onko tämä toinen toisensa kuorman kantamista? Onko tämä Kristuksen lain täyttämistä? Eikö kunkin pidä omaa kuormaansa kantamaan? Gal. 6: 1, 2, 5. Kuka sinä olet, joka toisen miehen palveliata tuomitset? Omalle isännällensä hän lankee ja nousee, Jumala on voimallinen hänen ojentamaan ylös. Rom. 14. 4. Tämä on minun ajatukseni. Herra minua johdattakoon tasaista tietä myöten. Ei tämä suinkaan ole muille eksytys kuin vasta-alkaville, sillä kyllä se, joka taitaa sanasta saada täyden todistuksen totuuden vahvistukseksi, sen ymmärtää, että on vika tällä paikkaa. Ainoastansa se, joka äsken on tullut totuutta lähemmäksi, kuin hän sen kuulee Sionin vartijalta, ottaa tämän helpomman opin vastaan. Tämä helpompi autuuden kauppa (siksi minä sen kutsun, hyvin tietäen, että ijankaikkinen elämä on Jumalalta) on tuotu Paavo Ruotsalaiselta Karjalasta, joka taitaa teille olla paremmin tuttu kuin minulle, joka en ole häntä nähnytkään, enkä soisi näkevänikään. Hän on heränneet ottanut viedäksensä keskitien haaraa myöden Sionin vuorta kohden, ja teistä todistanut, että olette oman vanhurskauden karilla haaksirikkoon tulleet, jonka todistuksen kuulin omilla korvillani yhdeltä Paavon opin järjestyksen vastaanottaneelta meidän Tyruksessa, johon minä vastasin: minä olen siis myöskin samalla karilla haaksirikossa. O! Herra armahda! Kirjoitettu on: teidän seassanne pitää eriseurat oleman, että ne, jotka koetellut ovat, teidän seassanne ilmoitettaisiin. l Kor. 11: 19. Kuka siis taitaa autuaaksi tulla? Vanha Herransa iloon mennyt, maassamme ollut kristillinen Sionin vartia sanoi: "teillä on tänä viimeisenä vaarallisena aikana suuri sekaannus niitten askeleista ja jaloista, jotka ovat väärin käyneet ja kuitenkin päälleseisovat heillä itsekullakin olevan oikian tien autuuteen." Tämä on surkia totuuden tunnustus ja sopii hyvin meidän asioihimme. Kuitenki minulla tämän surkeuden alla on toivo siitä syystä, että sanaa saarnataan järjestyksellä; mutta se taas peljättää, että jos joku sanasta saa elämän, niin se sanotaan olevan kuolemaan vikapää, ja joka sanaa myöden rupee elämätänsä ojentamaan, saa fariseuksen nimen. Oman vanhurskauden pilkka-kaapu levitetään sen selkään ja niin viedään hengelliseen kuolemaan ja tapetaan ensimäinen halu hänessä, eli tehdään helpomman kaupan havitelleeksi.
Näin olen minä puolestain ja hämärtävällä tavalla maalannut etehenne nykyisen kristillisyyden kuvan. Pyyntöni olis siis saadakseni tietää, jos kukatiesi lienen väärin ulos toimittanut sen kuin nyt, niinkuin oppimaton kirjoitus-taidossa edestuonut olen. Te tunnette paremmin sen Paavo Ruotsalais miehen, joka tahtoo olla heränneitten pää. Toista Pyhä Paavali sanoo: Kristus on seurakunnan pää. Ef. 5: 23 ja Jumala on Kristuksen pää; sen minä uskon, mutta toisesta päästä epäilen. Tällä Paavolla, ehkä on tuntematon tällä paikalla, pitää oleman suuri vaiva meistä rantakuntalaisista Kristinan ja Turun välillä. Jos hän asuu likellä teitä niin tervehtäkäät häntä minulta ja muilta täällä ja sanokaa, ettei ulkonaisesta harjoituksesta ja niinkuin hän kutsuu polvirukouksesta tule niin vaarallista omaa vanhurskautta kuin siitä, ettei ollenkaan rukoilla. Väärin käyttämisestä pitää toisin varoitettaman, vaan ei suinkaan itse asiata maahan lyötämän. Rukoilioita on kahta lajia, ensiksi, joka rukoilee hän puhuu omassa asiassansa, ja toiseksi, joka rukouksia pitää, hän puhuu muiden edestä valituilla sanoilla, ja kävelee ympäri Jumalan sanaa myöksentelemässä, josta Paavali nuhtelee Korintolaisia. Mutta jos jollekulle seurassa istuvalle tulee Pyhän Hengen vaatimus kumarretuilla polvilla ja kasvoilla rukoilla ja sydämensä tuntemisen jälkeen puhua salatusta viisaudesta parannukseksi, niin, jos hän puhuu Jumalan sanaa, ei sitä pidä oman vanhurskauden rakennuksena pidettämän, vaan suurena Jumalan lahjana, yhteiseksi rakennukseksi, parannuksen edesauttamiseksi j.n.e.
Tässä olen nyt edespannut asian, jota tällä ajalla olen tutkistellut. Suu puhuu sydämen kyllyydestä. Herra tietää, kuinka paljon tämä sekaseuraisuus on minulle työtä antanut sisällisesti. Minä sen siksi pitäisin, ettei Jumalan Henki ole itsiänsä vastaan, ja ettei niiden, jotka Jumalan hengen kautta puhuvat, pitäisi taitaman Kristusta kiroilla. Minun sydämellinen pyyntöni olisi siis saadakseni tietää teidän ajatuksenne tästä aineesta. Herra, armahda meitä ja paranna meitä, ja lähetä meille Pyhä Henkes, totuuden Henki, johdattamaan meitä kaikkeen totuuteen, muutoin me hukassa olemme ijankaikkisesti. Nyt näkyy se aika olevan käsillä, että jos mahdollinen olisi, niin valitutkin eksytettäisiin Matth. 24: 24. Viimeinen aika, surkia aika, jona kristityt elävät niinkuin käärmeen sikiöt keskinäisessä eripuraisuudessa, josta tämä maailman herra ja sielun vihamies on hyvin mielin.
Olkaat hyvästi Herran nimessä tervehdetty minulta huonolta matkamieheltä.
Ahlaisten kappelista 8 p. syyskuussa v. 1842.