Lapvärtin pitäjän Mörtmarkun kylässä 30 p. joulukuuta 1845.
L. E. Niemi.
57. H. Renqvistille, l p. toukokuuta 1856.
Rakas ystävä Herrassa Jesuksessa! Tämän kautta saan minä toivottaa teille onnea, menestystä ja siunausta Jumalalta, jolta kaikkinainen hyvä anto ja täydellinen lahja tulee, kaikkihin teidän hyviin aikomuksiinne sekä kirjain toimituksen että viinan hävityksen suhteen. Minä kävin syksyllä Tampereella ja siellä ystävät minua paljo nuhtelivat siitä, etten ole käynyt tykönänne, ehkä te olette meidän isämme hengellisissä asioissa. He sanoivat, jos me oltaisiin niin likellä kuin sinä olet, niin johan me olisimme käyneet hänen tykönänsä, joka onkin meidän hengellinen isämme. Sillä ei ole ketään muita, jotka niin isällistä murhetta pitäisivät meidän sielumme autuudesta kuin hän on pitänyt sekä kirjan kääntämisen että pränttämisen kautta. Ja se olisi minulle häviöksi, etten ole teitä nähnyt ruumiillisilla silmillä. Edesmenneenä talvena aivoin kyllä tulla, mutta en joutanut, enkä päässyt tulemaan. — — —
Mäntyharjusta 1 p. toukok. 1846.
M. Ahvenainen.
58. H. Renqvistille, 26 p. joulukuuta 1848.
Korkiasti kunnioitettu herra ja minun hengellinen isäni! Minun sydämeni ihastui suuresti, luin minä saan ne kolme kirjaa teiltä, ja sydämeni tuli kiitollisuutta täyteen kun rakas Jesus on toimittanut senlaisen sielun paimenen, taikka hengellisen isän, joka meille oikein autuuden tien opettaa. Ja sinä rakas Jesus, sinun rakkautes on tutkimaton; mitä sinä minussa olet nähnyt, kuin sinä olet minua niin rakastanut, että sinä olet minua varjellut väärästä opista ja villitsijäin seurasta, jotka ovat kyllä monta kertaa olleet tarjona, vaikk'ei minun ole kertaakaan tullut mieleenikään, että lieneekö toi oikein. Ja siitä minä olen juuri vihattava, ettei ne minun voi omaa nimeänikään kuulla antaa. Enpä minä tahdokkaan ihmisille kelvata, vaan Jumalalle. Jesus Christus on minun ja minä olen hänen, sitä Pyhä Henki minulle aina muistutaa ja kirkastaa minun uskoni silmäinsä edessä. Minun epäuskoni ja turmelukseni ovat suuret; mutta eivät ne minua estä armo-istuimen Jesuksen tykö menemästä. Tästä jumalallisessa valkeudessa näen minä ne pienimmätki raiskat, joita ei yksikään ihminen olisi minulle taitanut sanoa. En kuitenkaan laiskuuden ja valvomattomuuden tähden olisi ilman rukousta saanut maistaa Kristuksen mielen kaltaisuutta. Te arvelitte kirjoituksissanne, jos meidän piti vielä armon ajassa elämän. Kyllä minä olenki koko syksyn ollut kovin tautinen ja ajatellut lähtöaikani oleman liki, vaikka en kuolemaa pelkää, koska Jesus on ottanut pois kuoleman odan. Kiitos olkoon Jumalalle, joka meille on voiton antanut meidän Herran Jesuksen Kristuksen kautta! Minä olen tällä kertaa niinkuin pieni lapsi, jota luvataan viedä kirkkoon, ja joka kokottaa sitä aikaa, milloin hän pääsisi menemään kirkkoon; niin minäki nyt odotan kuolemaa. Mutta Jumala ei tunne omaksensa muussa kuin hänen poikansa verisessä vanhurskauden vaatteessa; sentähden minä nyt tahdon niitä vaatteita hankkia joka-aikaisen katumuksen ja parannuksen kautta, niin sitten on Jesuksen vanhurskaus minulla vanhurskautena ja hänen pyhyytensä minulla pyhyytenä. Mitä te näette minussa ymmärtämättömyyttä, viekäätte se rukouksissanne Herran eteen. Kiitoksia paljon niiden rakkauden lähetysten edestä, jotka olen saanut; Herra palkitkoon monenkertaisesti!
Johan Hyvärisen jalka meni poikki kevät-kesällä ja hän sairasti sitä koko kesän. Nyt hän pääsee kepin avulla kulkemaan, Silloin Köyrin aikana, kuin minulle tulivat ne kolme kirjaa, ei Johan ollut kotona; hän oli ystävissä ja tuli vasta jouluaattona kotiin ja sanoo nyt nöyrimmästi sydämellisiä terveysiä ja pyytää eksemplaria niistä kirjoista, joita minulle lähetitte. Hän on oppinut sitomaan kirjoja.
On meillä täällä vähäinen seura rukoilemassa: Peter Huttunen ja Johan Sarin. Tämä Sarin on köyhä mökinmies, jolla on 5 lasta. Ja kun hän nai nykyisen vaimonsa, niin kaikki kielsivät, kuin se oli surutoin, eikä taitanut yhtäkään lukea; mutta Johan oli rukoileva ja siivo mies. Ja kuin ei kukaan tahtonut häntä ottaa huoneeseensa, niin hän teki itsellensä metsään huoneen ja opetti vaimonsa lukemaan niin että hän jo lukee koko Lutheruksen katekismuksen. Hän on hyvin tyytyväinen, eikä laske lapsiansa kerjäämään, vaikk'ei heillä ole paljo maan pruukkia. Kuin minä hänen näen, niin minun henkeni tulee niin kehoitetuksi ja hän puhuu niin hengellisesti, eikä koskaan valita köyhyyttänsä, vaan siitä sanoo oleman mielensä pahan, kuin hän ei taida hyvää tehdä niin paljo kuin soisi. Hän lähettää terveysiä ja nuhtelee itseänsä, ettei ole nuorena opetellut, kirjoittamaan, että itse kirjoittaisi. Ei nyt mitään muuta, vaan terveisiä kaikesta sydämestä; toivon saada olla ystävänne.