62. Samalle,Svartholmasta 5 p. heinäkuuta (v.?).
Minun rakas opettajani! Minä olen tullut kehoitetuksi teidän tykönne tulemaan yhden sielun tähden, jonka Jesus verellänsä on ostanut. Jumalan henki on saanut sijan hänen sydämessänsä. Tämä nuorukainen ei luullut olevan itsellänsä syntiä helatorstakiin asti, jona hänen ymmärryksensä silmät avattiin näkemään, että joku askele ja hengenveto, kuin hän maailmassa elänyt on, on synti. Hän palvelee tässä saaressa, mutta ei tahtoisi palvella tätä isäntää, eikä mennä pois sentähden että luulee joutuvansa entiseen suruttomuuteensa. Ja kuin hän on minulta kuullut, minkälainen pastori on ja että siellä on paljo heränneitä, niin hän on kimpussani, että minä laittaisin hänen sinne palvelemaan pastoria, sielunsa pelastuksen tähden. Minä en tee väärää todistusta, enkä tahdo sanoa hyvää pahaksi, enkä pahaa hyväksi; mutta viriä työntekiä hän on. — — —
Ei mitään muuta tällä erällä; me elämme kaikki ja sielun terveys on minulla myös ollut näinä aikoina, ja toivotan sitä samaa teille Jumalalta.
Junas Pakki (Back).
63. Samalle.
Nyt minä en tiedä muuta kirjoittaa kuin oman luontoni saastaisuudesta ja sydämmeni turmeluksesta, joka aina minua reutua toista tietä kulkemaan, eikä anna itseänsä ojentaa Jumalan sanan ojennusnuoran jälkeen. Niin perki paha on minun turmeltunut sydämeni saastaisuus, että minä aina tulen Isän Jumalan Luojan ja Lunastajan ja Pyhän Hengen Pyhittäjän murheelliseksi saattamaan. Tästä häjyn lihani kuolettamisesta tarvitsisin suuresti Vapahtajani ja teidän, minun opettajani, esirukousta silloin kuin en jaksa itse edestäni rukoilla.
Silloin kuin tutkistelen Jumalan sanaa, täyttää murhe sydämmeni, etten jaksa niin elää kuin Jumalan sana neuvoo; aina menee toisin kuin Jumala sanassansa sanoo: niin turmeltunut on minun lihallinen luontoni joka aika ja joka päivä. Siitä minulla on suuri murhe, että halu ja ahkeruus puuttuu, ja sen kautta tulen kolme-yhteisen Jumalan suuren armon kadottamaan.
Kyllä te armon kautta tiedätte, ilman minun kirjoittamattaniki, että yhtä ja toista kirjaa sanotaan mitättömäksi, vaikka kaikki kirjat ovat Raamattuun perustetut. Olkoon mitä lajia kirjoja tahansa, ne ovat kaikki sielun ylös-auttamiseksi. Mutta me olemme niin soenneet, ettemme käytä kirjoja hyväksemme, vaan pahennukseksi. Ei siihen ole Jumalan, ei opettajain syytä, vaan syy seisoo meidän omalla puolellamme, josta Vapahtaja itkein valittaa. Me polemme hengelliset kirjat: nyt ei pitäisi olla Kempin, ei Armellan kirjoja, ei Rukouksen tarpeellisuuden kirjoja. Nämäthän ovat jo viimeisen ajan merkit.
Olkaat te, opettajat, siinä harjoituksessa eteenki päin, johon Herra on teitä kutsunut armonsa kautta. Pyytäkäät eteenkipäin ojentaa hätääntyneitä sieluja rientämään Vapahtajan tykö, saarnaten laista, joille lakia tulee, evankeliumia, joille evankeliumia tulee.
Jos minun sieluni olisi siinä tilassa kuin Armellan sielun tila oli aina viimeiseen hengenvetoon asti, niin minäkin toivoisin Jesuksen edesvastaajakseni; mutta minun elämäni et ole mitään hänen suhteensa. Hän riippui kovasti Vapahtajassa, sillä hänen elämänsä ei ollut pensiä, ei kylmä, eikä haluton, vaan kiivas, palava ja ahkera. Mutta minun täytyy vaiketa ja hävetä itseäni ja painaa kasvoni tomuun ja mykistyä elämäni suhteen, kuin niin harvoin muistelen Vapahtajani haavoja ja katkeraa, kovaa kuolemaa.