Adam Suppanen koulumestari.
66. H. Renqvistille, 8 p. toukok. 1851.
Korkeasti kunnioitettu h:ra pastori! Aivan nyt sain ystävällisen ja hyvin tervetulleen kirjeenne 25 p:ltä viime huhtikuuta. Kuinka tervetullut se oli, huomasin siitä, kun silmät kyyneltyivät lukeissa, vaikka se sattui kovaan sotamiehen sydämeen.
Kiitoksia, h:ra pastori, nöyrimmästi minulle antamistanne varoituksista nykyisten ja tulevien kiusausten suhteen. Jo monta aikaa on näyttänyt minusta kummalliselta, että Herramme ja Jumalamme niin erittäin pitkämielisesti on sallinut pimeyden voiman soaista lunastettujen silmät, jottei heidän töistään saattanut aavistaa, kuka heidät on lunastanut ja kenellä on omistusoikeus heidän sieluihinsa, vaikka lupaus kuuluu, että Jesus on saava voimakkaat saaliiksensa. Mutta kun omassa sydämessä saadaan havaita ymmärrykselle käsittämättömällä tavalla, kuinka Jumala johdattaa syntistä ajattelemaan murheen laaksossa olemisemme tarkoitusta — ja sitä seuraavaa loppua, että kelvottomimpana jouduttautua armoistuinten luokse että syvimmässä alammaisuudessa Jumalan Hengen johdolta kerjätä armoa Sovittajan korkean sovintouhrin tähden, silloin selkenee myös, että Sovittajan esirukouksella rangaistus on toistaiseksi jätetty, ympäri kaivamalla, jos se vielä olisi mahdollista, taas hedelmättömän puun korjaamiseksi. Ja se onkin tarkoitus, että Vapahtaja saattaisi voimallansa vaikuttaa kiusauksen ajalla niihin, jotka toivovat ja rukoilemat saadaksensa totella Jesuksen käskyä: Tulkaat minun tyköni kaikki, jotka työtä teette ja olette raskautetut, ja niin tahdon teitä virvoittaa. Matth. 11: 28.
Mitä ulkonaisiin kiusauksiin ja niiden vaarallisuuteen tulee, taitaa vaikein olla väärä oppi, joka valitettavasti nykyään on monellainen. On tosiaankin vaikea löytää yksinkertaisuudessa opetettuja oikealla evangelisella pohjalla, jotka kuitenkin oppinsa levittämisellä pysyvät itsepäisinä, niinkuin esimerkiksi se opettaja tekee, josta h:ra pastori puhuu ja joka asuu hyvin lähellä minua. Hänpä vasta on tekeytynyt levittämään ajatustansa uskosta, mutta se karskahtaa kallioon, kun Vapahtaja itse armollansa antaa johdattaa yksinkertaisia.
Mitä taas sisällisiin kiusauksiin tulee, näyttää kysymys siitä olevan komin vaikea, koska sisällinen tilamme useasti saattaa semmoista osoittaa, että vaikka mielellämme tahtoisimme, emme kuitenkaan uskalla, uskoa itseämme yhdistetyksi kalliin Vapahtajamme kanssa. Ja tästä riippuu kuitenkin kaikki, niinkuin väärien oppien raapustaminen, lapsellinen uskallus ensimäiseen käskyyn, voitto jokapäiväisessä sodassa vihollisia vastaan, ja mitä ikinä muuta tapahtunee. Minä hyvin mielelläni toivoisin saada teidän selitystänne, h:ra pastori, milloin poloinen itseänsä pettämättä saattaa uskoa itsensä Vapahtajan omaksi.
Minä olen ollut tilaisuudessa hankkia tuonta teidän, h:ra pastori, käännöksistänne ja niissä luullut näkeväni hyvän osoitteen Jumalan hyvyydestä hankkimaan suomalaisille talollisillemme semmoista opetusta, joka on nykyajan hengellisten tarpeiden mukainen, kun oppi niin haikeasti vääristellään valheellisesti ja itsepintaisesti kestävien aatteiden mukaan. Niitten esipuhe sisältää samallaisen hengen, joka on valloillansa siinä pienessä etsivien sielujen joukossa, joihinka minäkin olen saanut onnen itseni lukea. Minä olen varsin tyytyväisenä havainnut kysymyksessä olevan esipuheen, valaisevine muistutuksineen, sisältävän opetuksia pahan estämiseksi ja totuuden tietoon tulemiseksi, mitä totuutta sielun pitää käyttää autuutta etsiessä. Sillä aina on helpompi sanoa minkälainen on oltava, kuin opettaa, kuinka tullaan tarpeelliseen muutokseen, joka armoitetulla pitää olla. Minä hankin siis itselleni huvin heti saada vahvistautua ja vahvistaa omaiseni "Pyhän Raamatun Ytimestä."
Hartaita ja sydämellisiä terveisiä toivovat vaimoni ja koko ympäristöni, niistä palvelustytöt Kristina ja Ester saadaksensa minun kauttani lähettää h:ra pastorille. Saakaamme kerran kaikki yhteisesti taivaassa tervehtiä toisiamme ja ihmetellä ansaitsemattoman armon suuruutta. Tätä toivoo
Ylänneen kartanossa 8 p. toukok. 1851
J. R. A. Jägerhorn.