[Gabriel Purri muutti Laukaalta Mikkelin kaupunkiin.]
69. H. Renqvistille, 8 p. maaliskuuta 1855.
Jumalan rauha Jesuksessa Christuksessa olkoon kaikkein meidän kanssamme! Rakas opettajani! Aikoja on jo kulunut siitä saakka, kuin minä palasin syntymä-paikoiltani, ja ovat päivät niin ohitse menneet, etten vielä olekaan antanut teille tietää minun köyhän sieluni asioista. Herran armoa olen kyllä saanut nautita; sillä, ehkä Hän on minua saattanut monen pimiän ja murheellisen laakson läpitse, niin tunnen kuitenki tässäki hetkessä, että minä olen Hänessä ja Hän minussa. Jo kesällä Hän otti minulta vaimoni ja nuoremman lapseni pois. Se tuntui kyllä sydämelleni karvaalle, kuin jäin poikani kanssa yksin, vaan iloiten kiitän Häntä kuitenki, että antoi, niinkuin sielun paimen todisti, vaimolleni sen tallelle pannun elämän kruunun, jota minäki odotan.
Senjälkeen olin minä ruumiillisen sairauden tähden viikon aikaa kokonansa suruttomassa seurakunnassa ja siellä tahtoi vihollinen sydämessäni päästä vallan päälle; vaan kiitos Vapahtajalleni, että Hän antoi minulle terveyteni jälleen, niin että pääsin Pietariin, jossa apulainen Suomen seurakunnassa Sirelius sanalla taas herätti ja oikasi ja ylösrakensi hoiperoitsevan uskoni. Nyt olen matkustanut ympäri Inkerin maata ja olen kohdannut monta kristikumppania, uskovaisia sielun paimenia myöskin. Täällä on paljo heränneitä, vaan suurin osa, Jumala paratkoon! väärillä teillä; ja ovatki niin paatuneet erhetyksissänsä, ettei niitä enään liikuta Jumalan sanakaan. Herra on antanut kuitenki armonsa koittaa näilleki onnettomille, sillä moniaissa seurakunnissa on täällä tosi toimellisia opettajia, joiden opetus on ainoastaan Jumalan sanaa, niinkuin teidänki.
Kirjoja olen täällä kaupinnut kuin en ole jaksanut raskaampaa työtä tehdä. Nyt ei ote minulla tällä kertaa muuta sanomista kuin kiittää Herrani kautta sielussani teitä, rakas opettaja, kaikkein teidän opetustenne edestä, joita muistelen aina matkallani.
Terveysiä sukulaisilleni ja Vartiaisen Leenalle. Kirjoittakaat minulle, rakas opettaja, se olisi suuri kehoitus sielulleni. Kirjan voitte lähettää pastori Saelanille Liisilään. Jumalan armo Jesuksessa Kristuksessa ilmestynyt olkoon teidän ja meidän kaikkein kanssa! Nöyrimmästi teidän entinen palvelianne
Jaakko Kinanen.
70. Samalle, 4 p. kesäkuuta 1855.
Sammuttaakseni haluani puhutella teidän kanssanne lähenen minä teitä nöyrästi näillä ratiloilla. Kerran jo lähetinki teille kirjaisen, vaan kuin en ote vastausta saanut, niin luulen sen varmaanki kadonneen. Sentähden saan minä teille iloksi ilmoittaa, että etenki nämät viimeiset ajat olen minä saanut oikein tuntea Herran läsnä-olon, ja vaikka hitaasti niin kuitenki olen eteenpäin kulkemassa. Älkäätte minua niin ymmärtäkö, että kerskaisin itsestäni, ei, vaan Herrassani Jesuksessa Kristuksessa minä kerskaan, joka on minun pyhyyteni ja vanhurskauteni tuolla Isän oikialla kädellä, jolle olkoon kiitos ja kunnia.
Ulkonaisesta rukouksesta on minulle tullut kiitos moniain kristiveljein kanssa, ja en ole itsekkään oikein selvällä pohjalla siinä asiassa. Jos, esimerkiksi, minä saan kokonansa suruttoman käskeä, jos ei muuta, kuitenki vaikka ulkonaisesti polvillensa lankeemaan ja rukoilemaan? Itse minä kyllä sen tunnen, että jos joku päivä menee ohitse, ettei minulla ole tilaisuutta rukoilla oikein polvilleni langeten, niin kohta kaipaa tuntoni sen ylitse. Vaan en tiedä, mitenkä muille, jotta oppia pyytävät, tulee sanoa. Sentähden rukoilen nöyrimmästi, että kirjoittaisitte lyhykäisen selityksen tästä tärkiästä asiasta. — — —