Paras ystävä ja rakas sielun paimen! Muistellessani menneen kesäistä siellä-oloani saan sydämestäni kiittää sekä teidän neuvonne että vaivanne edestä minua kohtaan. Vaan samaa siellä-käyntiäni kadun, kuin en siitä hyötynyt niin paljo kuin toivoin. Syy siihen oli oma taitamattomuuteni, kuin en ollut siellä yhdellä tiellä pitempää aikaa, kunnes olisi minun ylen raskas mieleni kevennyt. Sillä peräti raskautettu tunto ja mieli ei käsitä pikaan parhaimpiakaan ja oikein perustetuita totuuksia ja neuvoja, koska sydän ja tunto on ahdistettu ja ei oikein taida, eikä uskaltakkaan tilaisuuttansa ylösantaa, vaan on mieli ja käsitys kuin sumun läpi aurinkoon katsanto.
Ja kuin nykyinen tilaisuuteni on uskon asioissa opetuksenne jälkeen paremmin tarkoittava Vapahtajattamme, evankeliumillisen lohdutuksen valossa, kuin ennen, niin on sitä usiammat kiusauksetkin valmiita ja alinomaisena vieraana, joka tekee mielen raskaaksi; sillä parhaallaan kuin se jotaki selkeyttä itsessänsä tuntee on se taas pimitetty.
Olen myös siitäki raskautettu, kuin en oikein tiedä, lieneekö hyvästä eli pahasta perustuksesta alinomainen haluni, että vielä päästä käymään teidän tykönänne. Ja sen teen, jos teidän tähän asiaan lyhyt vastauksenne myöten antaa ja saan selityksen, lieneekö parempi kotoani lähteä tieten eli tietämättä. Tieten lähtö saattaa joksikuksi ajaksi eripuraisuuden, tietämättä lähtö taas tekee jo sitä ajatellessaki murheen ja raskaan mielen. En siis tiedä, kumpi lienee parempi, vaan päätökseni on, että syksypuolella tulen, jos armon aikaa annetaan, eikä ole niin tärkeä työ-aika. Ja lopuksi sanon, etten taida, niinkuin tulisi, kaikkia ajatuksiani ylösantaa. — — —
Anna Räty.
Talollisentytär Kontiolahdesta.
82. Samalle, Kontiolahdelta 6 p. heinäkuuta 1861.
Rakas opettaja! Kirjoja "Antikristuksesta" sain, vaikka en tiedä kuinka monta. Siltä näyttää, ettei niitä tarvitse viikon kaupita, kuin moni niitä ikävällä odottaa. Ensi tilaisuudessa laitan Henrik Mertaselle, yhdelle mökin miehelle, sitoa, jolle olen jo puhunut.
Olen siellä käyntini jälkeen havainnut, kuinka Jumalan armo minua on vetänyt sydämmelliseen parannukseen senkautta kuin on sallinut minun tulla kovasti kiusatuksi lihalta, jossa kiusauksessa olen saanut pahasti haavoja ja jossa Jumalan laupeus kuitenki on varjellut, etten ole tullut luvattomiin sekauksiin, jonka sangen suuresti pelkään tapahtuvan. Sentähden olen aikonut antaa itseni aviosäätyyn, mutta tämä tekee minun sangen murheelliseksi, kuin en ole Jumalan tahdosta vakuutettu, jos minun pitää ottaman se tyttö, joka näyttää silmälleni soveliaaksi. Sentähden tästä kirjoitan, että ojennuksekseni sanoisitte suullisesti veljelleni Johanalle, kuin ette voi kirjoittaa, miten pitää tekemäni.
Terveysiä paljo minulta ja kaikilta ystäviltänne.
Kunnasniemellä 6 p. heinäk. 1861.
Bengt Raasina.