Ei kuiteiltaan suuremmassa määrässä, esimiehille valituksiin asti, ilmestyvää kiukkua Renqvistin ja hänen virtatoveriensa välillä tiedetä täältä ollessa syntyneen, valitukset puolin ja toisin jäivät vaan paljaisiin uhkauksiin. Ei tarvitse luulla Renqvistin eläneen virkatoveriensa kanssa alinomaisessa epäsovussa; päinvastoin eli hän useampain apulaispappien kanssa, muutamia lukuun ottamatta, hyvässä ystävyydessä ja sovussa. Renqvist oli tyyniluontoinen rauhan mies ja vastustajansa papit, ainakin heränneet niistä, käsittivät Renqvistin vilpittömyyden ja jumalisuuden hartauden virkatoimissaan. On kuitenkin kerrottu, että vakinainen virkatoverinsa olisi pyytänyt saattaa Renqvistiä edesvastaukseen hartaushetkien pitämisestä. Vaadittuna, vainko kenenkään vaatimatta, tahtoi kuitenkin kerran Renqvistin Sortavalassa olon aikoina nimismies A. polisi-voimalla estää Renqvistiä kotoisia hartauden hetkiä pitämästä. Tapaus oli ollut tälläinen. Renqvist oli parhaallaan perheensä ja suuren sanankuulija-joukon kanssa ruokasalissaan hartaushetkeä pitämässä; silloin astuu nimismies A. täydessä virkapuvussaan kahden lautamiehen seuraamana huoneeseen ja kysyy vihaisesti: "Mikäs kokous tämä on?" Renqvist selittää nyt tyynesti kokouksen tarkoituksen. "Mutta tälläiset kokoukset ovat kielletyt", lausuu nimismies. Renqvist vastasi tuohon: "päinvastoin pyhässä raamatussa käsketään rukoilemaan, ja papin velvollisuus on opettaa kansaa ja herättää harrastusta Jumalan valtakuntaan." Muuta ei tästä polisi-toimesta sen enempää tullut kuin että kokous sillä kertaa tuli vaan häirityksi.
Erään kerran — niin on meille varmana asiana kerrottu — päättivät Sortavalan herrat kaivata Renqvististä piispalle, jonka määrättynä aikana piti saapua Kiteelle. Sinne päätettiin lähettää lähetyskunta valitusta piispalle viemään. Renqvist ei tietänyt mitään koko asiasta, mutta myöhään illalla ennen lähetystön lähtöpäivää tuli postimestari N:n rouva, jolle oli käynyt sääliksi tuollainen vehkeileminen asiallisen tietämättä, ja ilmoitti asian Renqvistin rouvalle. Asiasta tuumailtiin ja päätettiin, että Renqvist itse menee myös Kiteelle piispaa tervehtimään, saadaksensa jos tarvitaan siellä kohta valituksiin vastata. Seuraavana aamuna pantiin pillit pussiin ja Renqvist lähti matkalle. Lähetystön jäsenet nähdessänsä Renqvistin piispan tuona nolostuivat suuresti, eikä kaipauksestansa mitään tullut; aivan tekemättä se jäi. Näitäkö vainon yrityksiä Renqvist lienee tarkoittanut kirjeessään 24 p. Heinäkuuta 1841 eräälle ystävällensä, mainitessaan siinä [Katso Akianderin ed. t. VII s. 45.], "häntä vastaan on virkaveljiltä ja muilta herroilta uhkauksia", vainko lienee muitakin vainon yrityksiä ollut, jotka siksensä jäivät. Voimme sanoa Renqvistin täällä olo-ajallaan, verrattuna sitä edelliseen aikaan, saaneen rauhassa virkaansa hoitaa ja katkeamatonta työtänsä Jumalan valtakunnan hyväksi tehdä, jos emme lukuun ota vastaan sanomisia ja pilkkaa, parjausta, jota kaikki oikeat Jumalan valtakunnan jäsenet saavat maailmalta osaksensa.
Vainoista ja vainon ajoista puheemme päätteeksi saakoon tässä myös eräs lystinmoinen Renqvistin kertoma tapaus sijansa. Renqvistin vainonsa aikana Porvoossa koulun rehtorina ollessa, kun kansaa rupesi hänen luonaan hartauskokouksissa käymään, oli piispa hänelle sanonut: "Ihan ilmanen kumma, kun taas rupeat keräämään kansaa luoksesi." Renqvist vastasi: "Vihittehän Te minun papiksi?" Piispa: "vihinhän minä." Renqvist: "Täytyyhän minun opettaa, kun olen papiksi vihitty." Piispa: "Isäsi kysyi minulta: panenko minä pojan kouluun, ja minä kehoitin panemaan, mutta jos olisin tietänyt, että tuommoinen hupsu tästä tulee, niin en olisi kehoittanut."
Sanoimme Renqvistin saaneen Sortavalassa rauhassa katkeamatonta työtänsä Jumalan valtakunnan hyväksi tehdä ja katkeamatta hän sitä tekikin. Voimme sen hyvin arvata, kun hän tavattoman uuraan virkatoimensa ohella toimitti painosta mitä suomennoksia mitä omiaan 60 kirja-teosta.
[Luettelemme tässä lukijain tiedoksi kaikki Renqvistin toimittamat kirjat. Renqvistin omia kirjoittamia kirjoja ovat seuraavat:
1 "Anttikristuksesta." Kuopiossa 1861; 2 "Ilmoitus minkälainen pyhän Raamatun ytin kirja on." Wiipurissa 1852; 3 "Kuolleen uskon opin ilmoittaja." Kuopiossa 1856; 4 "Lyhykäinen itsekoettelemus ja parannuksen neuvo." Kuopiossa 1862; josta on jo kuusi vanhempaa painosta; 5 "Lyhykäinen tutkinto rukouksen tarpeellisuudesta." Helsingissä 1835; 6 "Raamatun ytin." Wiipurissa 1853; 7 "Tutkistelemus, jossa osotetaan pyhä Raamattu olevan Jumalan sana ja ei ihmisten sana." Viipurissa 1851; 8 "Wiinan kauhistus." Sortavalassa 1848 ja 1 painos siitä ennen v. 1835; 9 "Wäärän opin kauhistus." Kuopiossa 1854 ja Helsingissä 1835; 10 "Wastaus-kirja sille kirjallen, josa wäärän opin kauhistus-kirjaa wastaan on." Turussa painettu v. 1846, Kuopiossa 1854 ja Sortavalassa 1848.
Suomentamiansa ovat seuraavat kirjat: 4 Johan Arndtin kirjaa "Totisesta kristillisyydestä"; 2 Lutheruksen kirjaa: "Ankara Waroitus ahkeraan rukoukseen" ja "Wanhurskaudesta ja Uskosta"; 3 Freseniuksen kirjaa, nimittäin: "Neuwo Neuwojille ja Neuvottaville", "Armosta langenneista" ja "Lyhykäinen Neuvo katumattomille"; Johan Bernierin 2 kirjaa: "Salattu elämä Christuksen kanssa Jumalassa"; 3 J. Rittmeijerin kirjaa: "Herran Ehtoollisen kirja", "Rukouskirja" ja "Synnin Rikisteri"; 1 Ch. Sturmin "Rukouskirja"; l "Pieni Kemppi"; 1 "Armella Nikolasin tyttären elämäkerta"; 1 B. Stegerin "Historia pakanain kääntymisestä"; 2 A. Fritschin "Mirhami Kimppu" ja "Tutkistelemus Christuksen kärsimisestä"; 2 Terstegen kirjaa: "Sangen hengellinen puhe Christuksen rakkaudesta" ja "Monen hurskaan sielun puuttuvainen kristillisyys"; 1 A. G. Spangenbergin "Syntein anteeksi saamisesta"; 1 Merle d'Aubignén "Kristityn welvollisuus pakanoita kohtaan"; 1 D. Hollazius'en "Lyhykäinen neuvo sydämen rukoukseen"; 1 J Ch. Schinmeierin "Perheen Wanhinten ja Palwelijain welwollisuudet toisiansa kohtaan"; 1 "Historia Kolmesta Juudalaisten tyttärestä"; 1 "Hyvä paimen"; 1 S. Schultenius'en "Epistola Postilla"; 1 "Huutavan ääni korvessa"; 1 E. Wallströmin "Herran Koston aika syntisen kansan tarjona"; 1 B. L. Sellergrenin "Wäärä oma-wanhurskaus"; 1 B. Tollessonin "Kiivas Waroitus aina walwomiseen ja rukoilemiseen"; l G. Murrayn "Niiden ihmisten sielunwaara, jotka parannuksensa viivyttävät"; 1 "Sielun Pelastus"; 1 "Tänä päivänä, koskas kuulet Herran sinun Jumalas äänen, niin älä paaduta sinun sydäntäs"; 1 "Kristityksi kääntynyt Murjani"; 1 "Kuinka autuaaksi tullaan"; 1 "Kaksi Pyhää Marttyriä"; 1 "Ystäwällinen waroitus huolimattomille"; 1 "Waroitus Sana suruttomille syntisille"; 1 "Ruotsalaisen Lapsen Piijan kääntyminen ja autuaallinen kuolema"; B. Monlin'in kirjaa "Kristityn sodasta"; 1 Johan Bunyanin "Taiwaasen Juoksija"; 1 Godwinin "Ihmisen turhista ajatuksista"; 1 R. Lucas'en "Päiwäkirja eli kristilliset ajatukset kunakin päiwänä kuukaudessa"; 2 Jacob Jannevay'n kirjaa: "Seitsemän Lapsen kääntymisestä" ja "Lasten Kaswmattamisesta"; 1 G. Hagerupin "Pyhäin marttyrien merkilliset Esimerkit.">[
Renqvistin kirjailija-toimi ottikin häneltä kaiken liian ajan. Hän kirjoitti usein öillä, valvoen hyvin myöhään iltasilla, sekä myös aamulla ja milloin vain sai ihmisiltä siksikään rauhaa. Kirjallisissa toimissaan piti hän varsin vähän apumiehiä; jonkun ajan oli hänellä tunnettu runoilija Antti Räty kirjurina auttamassa. Renqvistin toimesta luullaan kirjapainaja Holmströmin pitäneen Sortavalassa kirjapainoa, jossa parhaastaan Renqvistin kirjoja painettiinkin. Holmström ja hänen perheensä olivat heränneitä ihmisiä. Paljon toimi myös Renqvist pakana-lähetyksen hyväksi, pitäen lähetysrukouksia, kooten rahoja ja kaupiten lähetyskirjasia. Hän kertoo eräässä meillä käsissä olevassa kirjeessään esimerkkejä, miten hänen suomentamansa Merle d'Aubignén kirjoittama kirja "Kristittyjen velvollisuus pakanoita kohtaan" vaikutti anteliaisuutta pakanalähetykselle. Mikkelin talvimarkkinoilla 1853 oli eräs käsityöläinen W., jolle Renqvist oli lahjoittanut mainitun kirjan, kohta sen luettuansa, ostanut sitä 200 kappaletta ja oli lahjoittanut 9 ruplaa pakanalähetykselle. Eräs suruton kreikanuskoinen talonpoika Sortavalan seuduilta, jolle Renqvist lähetti mainitun kirjan, oli, kohta sen luettua, Renqvistin kautta lähettänyt pakanalähetykselle 52 ruplaa. Renqvist lähetti Tukholman lähetysseuralle v. 1847 162 ruplaa, vuosina 1848-1852 vuosittain kaksi ja kolme sataa ruplaa; mutta v. 1853, jolloin ylempänä mainittu kirja painosta ilmestyi, 500 ruplaa ja vuosina 1854-1858 ajalla yhteensä noin 500 ruplaa. Syynä vähennykseen sanoo Renqvist olleen sen, että Tuomiokapituli oli subsecreto-kiertokirjeessään kieltänyt Tukholman lähetystoimelle varoja kokoomasta. Renqvist arvelee sen tapahtuneen "erään kateellisen esimiehensä vaikutuksesta." Renqvistin täytyi siis sen jälkeen, siksi kuin oma "Suomen lähetysseura" toimeen saatiin, toimia lähetyksen hyväksi enemmän "subsecreto", salakähmään.
Olemme jo Renqvistin kirjojensa ilmaiseksi jakamisessa nähneet esimerkin hänen anteliaisuudestaan. Samoin oli hän myös antelias ja avulias muissakin suhteissa. Velkojaan ja saataviaan ei hän koskaan hakenut ulos ryöstöllä; köyhemmille kuittasi hän usein ilman mitään. Rahansa lainasi tarvitsevalle, vaatimatta velkakirjaa, eipä usein merkinnyt edes muistikirjaansakaan, harvoin lienee korkokaan juuri kysymykseen tullut. [Hän valittelee "Wäärän Opin Kauhistuskirjassaan" s. 64 ja 65, kun papitkin ottavat köyhältä ja varattomalta koron, lausuen, että "köyhä kyynelissä silmin itkee ja veisaa opettajansa kovuutta virrenvärsyissä näillä sanoilla: Korko korkia on köyhän kuorma, Ahne odotus vaivaisten hävitys: Näist' näkyy jo joutuu tuomiopäivä. N:o 401, 6.">[ Kerromme tässä sivumennen erään merkillisen kohtauksen Renqvistin ja muutaman velkamiehensä välillä. Mies ja Renqvist olivat velkomustilin tähden joutuneet oikeuteen. Mies väitti ei olevansa velkaa Renqvistille ja tarjoutui väitettänsä valallaan vahvistamaan. Renqvist, peläten oikeuden siihen myöntyvän, huudahti tuskan tunteella: "Älkää, älkää, korkea oikeus, laskeko häntä valalle, hän menettää muutamain ruplain tähden kuolemattoman sielunsa; minä ennen kuittaan tuon velan kuin annan hänen sielunsa hukata!" Tämä säälintunteinen puhe vaikutti niin mieheen, että hän heti tunnusti oikeuden edessä velkansa ja pyysi Renqvistiltä vääryyttänsä anteeksi.
Köyhät ja kerjäläiset eivät avutta Renqvistin luota lähteneet. Hän antoi omalla kädellään kokonaisia leipiäkin, rahaa y.m. ja käski perheensä jäseniä ja emännöitsijää aina köyhille antamaan, usein määräten: "tälle pitää antaa ruista — —." Kun rouvansa, ollen vähemmin antelias, tahtoi miestään estellä leipää ylen määrin köyhille jakamasta, täytyi Renqvistin keksiä keinoja voidakseen auttaa vaimonsa tietämättä. Välistä kätki hän köyhälle annettaman lahjansa nuttunsa alle. Köyhiä ja vaivaisia elätettiin, eräitä varsinaisesti, toisia pitkät ajat Renqvistin pappilassa.