Hautajaisissa nosti eräs talonpoika Simo Räty kysymyksen muistopatsaan pystyttämisestä Renqvistin haudalle. Tuumaan innostuivat ja mieltyivät silloin erittäinkin talonpojat. Kohta valittiin sitten viisi miehinen toimikunta asiata toimeen panemaan. Keräyslistoilla saatiin kokoon kolmesataa markkaa, joka summa pantiin säästöpankkiin korkoa kasvamaan. Muistopatsaan pystyttämisen aikomus jäi kuitenkin rahojen vähyyden tähden pitkiksi ajoiksi toteutumatta. Yksinkertainen puuristi on aina viime aikoihin asti osoittanut sitä paikkaa Sortavalan hautausmaalla, johon Renqvistin maalliset jäännökset kätkettiin. Vasta tänä vuonna (1887) toteutui muutamien yksityisten henkilöjen toimesta tämä muistokiven pystyttämisen ajatus. Tätä tarkoitusta varten kootut rahat eivät riittäneet, jonka tähden muutamat yksityiset henkilöt, joille vainajan muisto on rakas, lisäsivät uupuvan summan. Kivi on hakattu Sortavalan pitäjässä ja tuli maksamaan noin 550 S. m.

Siellä nyt seisoo kummulla petäjien keskellä yksinkertainen, mutta soma, noin 3 1/2 kyynärää korkuinen kivi tumman harmaasta granitista. Siihen on kirjoitettu:

HENR. RENQVIST
s. 1789 k. 1866.
määr. Sortavalan kappalaiseksi
1836.

Pyrkikäät niitten perään, jotka ylhäällä ovat, eikä
niitten, kuin maan päällä ovat. Kol. 3: 2.
Sanankuulioilta.

* * * * *

Kertomuksemme täydentämiseksi on meidän vielä luotava lyhykäinen jälkikatsahdus Renqvistin elämän työn tuotteisin; sillä töistään tekijä tunnetaan, työ tekijätään kiittää tai moittii. Apostoli Paavali puhuu 1 Korintilais-epistolansa kolmannessa luvussa opettajista, kuinka he ainoastaan Jumalan palvelijoina tekevät seurakunnassa työtä, mutta kasvun antaa Jumala, ja kuinka seurakunnan, Jumalan temppelin, rakennuksessa heidän työnsä, olkoon se kalliimpi tai halvempi arvoista — "kultaa, hopeata, kalleita kiviä, puita, heiniä, olkia" siihen rakennukseksi panemista — tulee kuuloon, kun he vain ovat ainoalle perustukselle Jesukselle Kristukselle rakentaneet. Tuomion tuli on kerran koetteleva kunkin työn; jonka työ pysyy, se saa palkan, jonka työ palaa, se saa vahingon, mutta työntekijä tulee itse autuaaksi, kuitenkin niinkuin tulen kautta. Emme puhu nyt uskollisen Herran palvelijan Renqvistin työn palkasta. Emme myös tiedä puhua hänen työnsä pysyväisyydestä tuomion tulessa; siitä tiedämme me vain puhua, että hän oli väsymätön rakentaja ja että hän rakensi oikealle perustukselle ja että mitä hän rakensi, sillä on ainakin ollut tähän päivään asti pysyväisyyttä. Väsymättömästä virka-uutteruudesta ei ole kukaan osannut Renqvistiä moittia; on vaan moittien hänestä sanottu, että jos hän tavattoman uutteruutensa olisi käyttänyt esim. nuorison ja lasten opettamiseen — jota ei hän myöskään laimin lyönyt ja oli varsinkin nuorempana ollessaan siinä uuttera [Esim. katso ed. t. VII s. 62.] — olisi siitä suurempi siunaus Jumalan valtakunnalle tullut. Tulee muistaa: yhdet rakentavat "kultaa", toiset "hopeata" y.m., kukin lahjainsa ja kykynsä mukaan; niin teki Renqvistkin lahjainsa ja kykynsä mukaan uskollisesti Herran työtä, ja hänen työnsä oli monipuolinen jo kylläkin. Renqvistin monipuolisen työn hedelmiä ei osata kyllin suureksi arvata ja arvostella. Hänen siunatun työnsä hedelmät ulottuivat ja ulottumat yltä ympäri armaan isänmaamme ja kaikkialle, missä suomalaista hengellistä kirjallisuutta luetaan; voimme sanoo Renqvistin työn hedelmäin ulottuneen hänen ahkeran lähetystoimensa kautta aina Afrikan ja Aasian aroille. Hengellisen kirjailija-toimensa ja kirjain levittämisen [Käsillä olevasta Englannin Piplia-seuran asiamiehen laskukirjasta näemme esim. Lokak. 8 p. 1851 Renqvistille Pietarista lähetetyn tuhatta Uutta testamenttia.] sekä lähettämäinsä kirjeittensä kautta ulottui hänen vaikutuksensa hyvin laajalle. Kirjoittamillansa; ja kääntämillänsä kirjoilla, joita tavataan vieläkin hyvin usean talon hyllyillä ja kirjavasuissa ympäri maatamme, ja joista on otettu useita painoksia, julistaa hän vieläkin, jo poismenneenä, Jumalan sanaa. Niissä on kansallemme tarjolla vahvempaa hengellistä ruokaa kuin nykyaikainen uskonnollinen muoti-kirjallisuus tarjota voipi. Sitä takaavat jo sellaiset kirjailija-nimet kuin Arndt, Fresenius, Bunyan, muita mainitsematta. Jos ei kansallamme olisi tälläistä Henki-ruokaa ollut, kuka tietää millä tiellä nyt hengellisessä suhteessa jo oltaisiin? Hyvä olisi, että kirkkomme vartijat pitäisivät huolenansa, että herännäisyys-ajan, Renqvistin y.m. suomeksi toimittamia ja kirjoittamia kelpo-kirjoja aina myötävänä olisi. Ne tuottaisivat samaa siunausta, jota näemme jo niiden ennenkin tuottaneen, josta, esimerkkejä mainitaksemme, monet eri haaroilta maatamme Renqvistille lähetetyt kirjeet antavat parhaimman todistuksen.

Sisälliset henki-hedelmät Renqvistin työstä näkee ja tietää yksin Herra, joka kasvun antaa. Satoihin tuhansiin sydämiin kylvi Renqvist, ja tuhannet armoitetut hänen työtänsä siunaavat. Kuka voi arvata niiden luvuin, joita hän suu-sanasella opetuksellaan, hartaudellaan ja hurskaan elämänsä esimerkillä armon tielle johti, ja niiden luvun, joita hän esim. vanki- ja sairashuoneissa Herralle etsi.

Suurin siunaus Renqvistin työstä, kuten jo nähneet olemme, tuli Sortavalan seurakunnalle, jonka paimenena hän vähän yli 30 vuotta oli. Renqvistin työn hedelmät tässä seurakunnassa vieläkin runsaina näkymät. Sortavalan seurakunta on muodostunut Renqvistin opinkäsitteiden ja katsantokannan mukaiseksi. Sen voimme sanoa olevan vieläkin, vaikka jo on 21 vuotta kulunut Renqvistin kuolemasta, oikean Renqvistiläisen seurakunnan. Renqvistiläisyys on siihen lyönyt ulkonaisenkin leimansa. Turhaan ovat täällä jalan sijaa pyytäneet muut kirkkomme opinsuunnat, Hedbergiläinen evankelilaisuus, Ruotsalaisen oppi, hihhulilaisuus y.m.; "ne ovat vääriä", sanotaan, "ei niin Renqvist opettanut." Renqvistin neuvoa seuraten käy kansa täällä ahkerasti kirkossa, ahkerammin kuin missään tämän puolen seurakunnissa kirkko on aina täysi, — ehtoollisvieraita on aina paljon, lukusiin ja ripityspaikkoihin y.m. tilaisuuksiin, missä Jumalan sanaa on tarjolla, rientää kansa. Kohta kun joku sairaaksi tulee, haetaan pappi. Rukouksissa käydään polvilleen ja yleiseen rukouksissa käytetään, Renqvistin tavan mukaan, armahtamis-huudahtusta. Rukoileminen pidetään hyvin tärkeänä vaikuttimena. Usein saa pappi kyselmyksissään ja sairasvuoteilla kuulla kysymykseen: "Mitenkäs armoon pääsisit?" vastattavan: "Kun sais rukoilluksi, niin armahdettaisihan minua." Suruttomatkin ovat kuulleet hurskaana pidetyn Renqvistin ja hänen seuralaistensa rukousta harjoittavan, ja yksinkertaisuudessaan panevat he siis pääpainon rukoukseen. Varsinaiset Renqvistiläiset, joita Pyhä Henki on valaissut ja saanut kaikkeen totuuteen johdatetuksi, ymmärtävät kuitenkin rukoukselle oikean siansa armonjärjestyksessä antaa, vaikka antavatkin sille — niinkuin tuleekin tehdä — hyvin suuren arvon ja sitä ulkonaisesti ja sisällisesti alinaikaa harjoittavatkin.

Vaikka yleisemmät herätykset seurakunnassa Renqvistin kuoleman jälkeen suuressa määrässä vähenivät ja hengellinen elämä samalla laimeni, voimme sanoa sen kuitenkin aina jotensakin vireillä olleen. Varsinkin viimeisien vuosien kululla on ainakin muutamissa kylissä paljon herätyksiä tapahtunut, erittäinkin nuoremmassa kansassa. Heränneet yhtyvät kylissään, jos heitä useampia on, usein yhteisiin hartauskokouksiin, joissa, kuten Renqvistin päivinäkin, rukouksia pidetään, sanaa tutkitaan, virsiä ja hengellisiä lauluja veisataan. Ja sattuu välistä, että kokouspaikan sivu kulkevaisen houkuttelee korvihinsa kuuluva harras laulu seuraan menemään ja siellä sitten Herran Henki hänen puoleensa voittaa. He käyvät hyvin ahkerasti Herran huoneessa ja kaikissa tilaisuuksissa, joissa Jumalan sanaa saa kuulla; hyvin usein ovat he Herran ehtoollisella, muutamat toisin ajoin melkein yhtä usein kuin ehtoollista pidetään. Kaikkein pappein opetuksen, jopa nuhteenkin, ottavat he nöyryydessä hyväksensä. Eivät he mestarina pyydä arvostella ja moittia pappejansa, eivätkä suvaitse sitä muidenkaan tekevän. He antavat suuren arvon papeillensa ja rukoilevat heidän edestänsä. Eräs Renqvistiläisiä vastustava pappi torui kerran erästä vaimoa tämän Renqvistiläisyydestä, lausuen lopuksi: "Mitä sinä joka pyhä kirkossa teet? en minä sinun mielesi mukaan saarnaa." Tähän vastasi vaimo: "En minä siellä jouten ole, en turhaan siellä käy, minä kuuntelen tarkkaan Teidän saarnojanne, minä veisaan Herralle ja rukoilen ahkerasti. Hyvä opettaja! aina siellä rukoilen sydämeni pohjasta Teidänkin edestänne, anoen Teillekin Herralta armoa, valoa ja voimaa." Tämä vaimon vilpitön, rakkautta opettajaansa ilmaiseva vastaus hellytti papin mielen niin, että hän ystävällisesti puristaen vaimon kättä lausui kiitoksensa vaimolle ja kehoitti edelleenkin vaimon kirkossa käymään ja edestänsä rukoilemaan.

Kirkolle tulevat Renqvistiläiset heränneet jo lauantai-iltapuolella ja viettävät sen illan ja sunnuntai-aamun sekä myös seuraavan yön tienon, jos on kaksi pyhäpäivää, yhteisessä hartauskokouksessa kirkon vierellä olevassa n.k. pitäjän tuvassa aivan samoin kuin ennen Renqvistin johdolla hänen rukoustuvassansa pappilassa. Rukouksia siellä pitävät jo keskustelemalla neuvojaan antavat tavallisesti vanhemmat kokeneet seurassa kävijät. Väkeä on usein hyvin paljon siellä läsnä. On välistä tapahtunut, että joku hihhulilainen tai muu lahkolainen on sinne tullut seuranpitoa, saarnailemisella, väittelemisellä, jopa rukouksen pitoakin häiritsemällä, estämään. Vaan turhaan ne toimet ovat aina rauenneet. Näyttäisi kuin oikein riivauksen henki kiihoittaisi syrjäisiä tungetteleimaan niin kaunista ja suotavaa seuranpitoa estämään, etteivät saman mieliset kristityt saisi rauhassa Herraa palvella. Joka tällaisia seuroja pyytää estellä, se ei aja Herran asiaa. Kaikkein kristillismielisten ihmisten tulisi pikemmin tuollaisista hartauden seuroista iloita ja niihin mennä ja muitakin kehoittaa. Erittäin pappein ja Jumalan sanassa oppineitten harrasmielisten kristittyin tulisi niihin mennä ja pitää sieltä raamatun selityksiä ja rukouksia, kuten eräät seurakunnassa palvelleet papit ja muutamat seminarin opettajat ovatkin joskus tehneet. Ilolla heitä on sinne vastaan otettu, ja he ovat olleet seuralaisille ja seuralaiset heille keskinäiseksi rakennukseksi. Seuran kokoukset tulisivat monipuolisemmaksi, jos siellä siihen kykeneväin toimesta myös raamatun selityksiä pidettäisiin ja harrastus Jumalan omaan raamatulliseen sanaan sitä tietä kansaan levenisi ja sen kanssa myös valo ja siunaus.