Jussa ei ollut ikinä nähnyt niin perin hyvää ja kaunista ukkoa.
— Minä sanon tallipojalle, että se pitää hyvän huolen hevosestasi. Ja itse saat makuupaikan porstuassa. — Ja mennä viuhtoessaan hän kertasi vielä: "Vai niin, sinä olet Jongon poika".
Jussa punastui ilosta ja ylpeydestä, kun oli saanut sellaisen huomion osakseen.
Vaikka vanha Norum jo oli erillään liikkeestä — sitä oli kauan hoitanut eräs hänen pojistaan —, kävi hän siellä kuitenkin ohjailemassa — vanhan tavan mukaan. Hän ei voinut sietää ajatusta, ettei hän enää pystyisi mihinkään. Hänellä oli pohjaton varasto neuvoja ja käskyjä, joita hänen lastensa ja muun väen täytyi noudattaa — ja usein heidän täytyi esittää, että oli muka hyvin tärkeätä saada neuvoja ja ohjeita "häneltä itseltään".
Hän oli juuri mennä ähkämässä portaita ylöspäin huoneeseen, kun hän huomasi kyökkipiian samassa heittävän pesuveden suoraan kyökinoven eteen.
— Jolline!
Piika nosti säikähtäen silmänsä.
— Tule tänne! — Vanha, kumara selkä suoristui. —
— Sinä keltainen sika! Kyllä minä opetan sinut ryöttämään minun kartanoni! Senkin paksumahainen luuska! Jos oikein tekisin, niin pistäisin sinut makintynnyriin ja potkisin lantatunkioon tallin taakse. Älä seiso siinä töllistämässä minua pyöreillä pöllönsilmilläsi!
Hän kääntyi pariin kalastajaan päin, jotka seisoivat lähellä ja hymyilivät hienosti. "Tiedättekö, hyvät herrat, miksi hänen nimensä on Jolline? — Hänen isänsä, laestadiolais-saarnaaja, on minulle selittänyt sen arvoituksen. Hän on jollassa siinnyt, sanoi se sananjulistaja minulle".