III.
Monella hevosella lähdettiin kymmenen penikulman matkalle tunturitasangon yli ja alas Lofjordeniin ostamaan jauhoja ja muuta tavaraa. Jussa sai ensi kertaa olla mukana.
Päivän sarastaessa painui joukkue synkkään tunturirotkoon. Jyrkkien rinteiden louhikossa kasvoi yksinäisiä ja tavattoman soleita mäntyjä, huojuen lauhkeassa länsituulessa, joka kohisi aavikon yli ja lähetti liukuvan tuulahduksen alas laaksoonkin.
Jussa näki sähkölennättimen. Hänen täytyi hypätä reestä ja kapaista patsaan juurelle. Se lauloi, ja kumeasti väräjävä metallisointu loittoni verkalleen lankoja pitkin. Pylvään tyvi oli upotettu nelikulmaiseksi muurattuun kiviseen jalustaan, joka hänen mielestään oli kuin koristukseksi rakennettu.
He ajoivat juoksua hietapilkkuista joen jäätä.
Kainulaisten taloja sinisiksi maalattuine ovineen ja akkunapienoineen tuli hetkeksi näkyviin. Myrsky oli lakaissut niityt paljaiksi ja aitoja vasten ryöpyttänyt korkeita nietoksia. Lunta oli ajautunut myöskin koivikkomäkien rinteillä jyrkiksi kinoksiksi. Talviauringon ensimäisten säteitten värähdellessä loistivat kaukaisella tunturin rinteellä hietakivet kullalta, jonka hohteen saivat tunnelmarikkaammaksi lumijuovat ja harmaankeltaiset jääröykkiöt rotkoissa ja kallioitten halkeamissa.
Jussin sydän paisui vauhdin rivakkuudesta ja hänelle oudoista näkemistä, joihin liittyi vielä se nautinto, että hän pääsi omalla nuorella ja virkeällä oriillaan etumaiseksi. Kulkusten kilinä korkeassa aisojen väliin kiinnitetyssä puuluokassa vaikutti oriin kannustajana. Voi sitä menoa! Näytti siltä kuin olisi kaikkia sen lihaksia ja jänteitä öljyllä voideltu. Tuuli huiskutti sen häntää lauteelta toiselle, ja sen uhkea harja hulmusi voimallisesti kaartuneella kaulalla, tuulen tupruttaessa ja kieputtaessa hienoa keveää lunta kuin valkoisia usvapilviä.
Tuores meri-ilma hälvensi Jussan mielestä sen jännityksen, joka oli herännyt hänessä tällä toista vuorokautta kestäneellä matkalla.
He ajoivat pienen mäen päälle. Groobeinin talo tuli koivikon laidasta näkyviin. Jussa katseli sitä ihmeissään, se oli kuin unennäköä. Hänen edessään oli nyt monikuistinen valkeaksi maalattu asuinrakennus. Ovissa kiiltelivät messinkikääkät, ja korkeissa kiviportaissa oli rautaiset kaiteet. Tämä näytti Jussasta satulinnalta. Puutarhassa säteili pylvään nenässä kiiltävä kuula. Pitkä rivi punaiseksi maalattuja aittoja ja varastohuoneita oli laiturin vieressä, sekä mahtavia nostokoneita. Nämä vetivät Jussan huomion puoleensa, ja hän sai satamassa yhä uutta katseltavaa veneistä. Etäällä kohosivat meren mahtavat mainingit taivasta kohti — taivasta kohti! Näytti siltä kuin aallot olisivat liikkuneet ilmassa.
Jussa ikäänkuin tunsi itsensä äkkiä mitättömäksi ja pieneksi. Ori piti kuitenkin hänen rohkeuttaan yllä. Se oli hetken sankari? Tihrusilmäisiä kalastajalappalaisia, pienikasvuisia, vaaleapartaisia norjalaisia kalastajia sekä tummakasvoisia kainulaisia lammasnahkaturkeissaan hääräsi oriin ympärillä. Samassa kun se oli päästetty valjaista, teki se voimakkaan käänteen, hirnahti reimasti, nosti päänsä korkealle ja loi yleissilmäyksen koko ympäristöönsä. Tamman nähdessään tähysti se sitä pöllöttävin silmin ja tulistunein katsein. Kaksi voimakasta kainulaista tarttui sen päähän, mutta heidän ponnistuksistaan huolimatta veti se heidät perässään…