Mutta herättipä Jussakin omasta puolestaan huomiota. Hänen valkoinen vasannahkapeskinsä, saukonnahkalakkinsa, jonka nelikulmainen päällystä oli mustaa verkaa, valkoiset, sirot lapinkenkänsä ja ennen kaikkea hänen sysitummat silmänsä, jotka olivat matkasta ja uusista nähtävistä saaneet lämpimän hohteen, vetivät puoleensa katseita. Varsinkin muuan nuori, kaunis tyttö silmäili häntä uteliaana suuren, valkeaksi maalatun talon ikkunasta, uutimien takaa.
"Harmaakoipi tulee! — Varo, ettei se pure päätäsi poikki!" sanoi eräs lähellä olevista.
Vanha Norum, joka tulla kepsutti varastohuoneesta, seisahtui nostaakseen silmiltään lakkikulunsa liertä. Hän lähti taas liikkeelle lyhyin, nopein askelin, kun kumaran vartalonsa tähden töin tuskin pysyi tasapainossa, jotapaitsi hänen säärensä tahtoivat koukistua liiaksi polvien kohdalta sivulle. Hänen punainen ja aivan vähän harmahtava poskipartansa pisti silmään lumivalkoisen ja vielä tuuhean tukan ohella. Hänen terveen punaiset kasvonsa eivät ollenkaan ilmaisseet, että hän jo oli kahdeksankymmenen korvilla. Takkiaan ei hän ollut kunnollisesti saanut nappiin, mutta hänen paksu punainen kaulahuivinsa korvasi puutteen.
Jussa tunsi mieltänsä ahdistavan. Tuo pureva lisänimi oli saanut hänet ennakkoluuloiseksi, — ja hänen pelkoaan kartutti se, että hän oli kotiseudullaan tottunut pitämään melkeinpä joka toista ihmistä vihamielisenä. Mutta vanhuksen herttaisen viehättävä, sydämellinen hymy sai kuitenkin Jussan sydämen lämpenemään.
"Siinäpä reipas nuorukainen! — kenen poika?" tiedusti vanhus lapiksi.
"Jongun poika", vastasi Jussa vapisevin äänin. Vanhus herätti hänessä puoleksi pelkoa ja kiitollisuuden tunnetta.
"Vai niin, — vanhan kauppatuttavani Jongun poika. No, sitä minä jo aavistinkin. Sinullahan on erinomainen hevonen. Vanha veikko taitaa jo olla virkaheittona? — Tämä on ensi kertaa täällä." Jussa ei ollut koskaan nähnyt niin herttaista ja pirteää vanhusta.
"Käsken rengin hoitaa hyvin hevostasi. Sinä saat nukkua tuvassa." Vielä
Jussan luota kävellä sipsuttaessaan sanoi hän: "Vai Jongun poika!"
Jussa punastui, tuli iloiseksi ja mielistyi hänelle osoitetusta suosiosta.
Vaikka vanha Norum jo oli erillään kaupan hoidosta, — se oli nimittäin jo aikoja sitten joutunut eräälle hänen pojistaan —, hääräili hän kumminkin totuttuun tapaansa ja jakeli käskyjään. Hän ei voinut sietää sitä ajatusta, ettei hän enää kykenisi olemaan hyödyksi. Hänellä oli loppumaton varasto neuvoja ja käskyjä, joita hänen lastensa ja palvelijansa piti muka totella — ja väliin piti heidän myöskin olla katsovinaan tärkeäksi kysyä neuvoja ja ohjeita "häneltä itseltään".